Maanmittarien Teknillisen korkeakoulun vuosikurssini 1968 kurssikokous oli kolmen vuoden tauon jälkeen Savonlinnassa. Siinäpä tarjoutui mahdollisuus ottaa fillari farkun perään ja lähteä pikku ajelulla…🚴👍😁
Illallisristeily Olavinlinnaan.Maanmittarit 1968 seuralaisineen illallisella Olavinlinnassa 21.7.2021. Itse olen kameran takana ja pääruoka odottaa etuoikealla.Olavinlinnan illallisen menu.Olavinlinna illallisen jälkeen muisteltiin menneitä Savonlinnan keskustan pubi-miljöössä.
Pitkästä aikaa pääsin pienelle reissupyörämatkalle. Savonlinnassa oli vuonna 1968 aloittaneiden maanmittarien kurssikokous 21.7. 2021 jatkuen Punkaharjulle seuraavana päivänä. Itse olin mukana porukassa vain avauspäivän ja jätin autoni Savonlinnan hotelliini. Tosin ajelin vielä torstaina Punkaharjulle moikkaamaan kurssitovereitani, jotka olivat juuri syömässä Punkaharju-hotellissa. Sieltä fillarimatkani jatkui hiukan Punkaharjun eteläosaan, missä majoituin Gasthaus Punkaharjuun yhdeksi yöksi.
Ensimmäisenä ajopäivänä tein pienen siirtymän Savonlinnasta Punkaharjulle.Kävin moikkaamassa kurssitovereitani Hotelli Punkaharjussa ja jatkoin sen jälkeen upeaa harjureittiä (Vuosisadan tie) kohti majapaikkaani.Runebergin muistomerkki ja Fillarantin uusin reissupyörä Ghost-Aaveratsu Punkaharjun päällä.Punkaharjun ylempi harjutie tarjosi komeaa maisemaa koko matkan ajan. Yllättävän paljon oli autoja liikkeellä kapealla tiellä.Torstain ja perjantain välisen yön majoituin vaatimattomassa mutta siistissä Gasthaus Punkaharjussa.
Perjantaina varasin edullisen 45 euron majoituksen Imatran lähellä olevasta Immala-hotellista. Tosiaan se jäi käyttämättä, koska perhetuttumme Kirsi Joronen oli huomannut reissuni Facebookista ja otti yhteyttä. Kirsillä ja hänen miehellään on kiva huvila Ala-Särkilahdessa Saimaan (Pihlajaveden) rannalla. Kun rantapaikka osui vielä liki reittini Särkilahdentien varteen, oli valinta helppo ja varaamani Immalan majapaikka jäi kirkkaasti kakkoseksi.
Perjantaina ajelin Punkaharjulta vain pienen matkan yllättäen saamani huvilatarjouksen takia Ala-Särkilahteen. Kirsin ja Ollin rantahuvila oli hienolla paikalla aivan Pihlajaveden rannassa.Saimaa (Pihlajavesi) siintää taustalla….Kirsille oli oma kanala mökin vieressä. Viisi munaa päivässä…
Kiva oli yöpyä välillä muuallakin kuin maksetuissa majapaikoissa. Pääsi välillä saunaan ja järveenkin… Hyvää ruokaa ja juomaa sekä mukavaa seuraa. Kiitos Kirsi ja Olli 😁👍. Iltapäivällä kävimme Kirsin kanssa myymäläautolla ja kalakaupassa muutaman kilometrin päässä.
Pitkästä pitkästä aikaa tuli asioitua myymäläautossa.Ja Kala-Kutvoselta haettiin savustettua lohta iltaruuaksi.
Aika kinkkinen reitti, mutkia ja mäkiä sekä liki puolet nimismiehen kiharoita ja sorapyykkilautaa.
Lauantaina vasta puolen päivän tienoissa läksin Kirsin ja Ollin rantahuvilalta ajamaan kohti Simpelettä. Aamupäivällä katsoin Tokion maantiepyörakisan loppuun asti. Varasin edullisen majapaikan aivan Simpeleen keskustasta (Lana Guest House). Tuosta ylemmästä kuvasta näkyy lauantain reitti. Tie oli mutkainen ja mäkinen ja liki puolet siitä oli aika kinkkistä ja osin huonokuntoista soratietä. Joten kunnon gravelia osui tähänkin reissuun.
Jo Särkilahteen edellispäivänä ajellessa ajoin tämän Hobitti-kahvilan ohi. Nyt kun ajoin vajaan kymmenen kilometriä samaa reittiä, tarjoutui mahdollisuus poiketa sinne.Hobitti-kahvila oli nyt ensimmäistä kesää auki. Jo viime vuonna he olivat laittaneet startup-kahvilan kuntoon, mutta lupien takia avaaminen siirtyi tähän kesään. Mukava oli poiketa kahvilla ja jututtaa yhtä paikan perustajaa.Jo eiliseltä tutun Särkilahdentien jälkeen alkoi soratieosuus.Pyykkilautatietä on aika ilkeä ajaa. Varsinkin alamäissä tuntui, että paikat irtoavat hampaista… Ja noita mäkiä riitti aikalailla!Kiva vanha maitolaituri oli jätetty silmäniloksi ennen Simpelettä.Simpeleen taistelun muistomerkki. Kesä-elokuussa 1941 Simpele oli yhtä sotilasleiriä ja siellä saatiin Puna-armeija saarroksiin elokuun alussa ja karkoitettua alueelta.
Simpeleelle ajelin lauantain alkuillasta. Majapaikkani oli Lana Guest House, mikä oli iloinen yllätys. Edullinen (36 euroa) ja siisti majapaikka oli aivan Simpeleen keskustassa. SokosMarket ja K-Market olivat muutaman sadan metrin päässä ja majapaikkaani vastapäätä kadun toisella puolen oli olutravintola Simpeleen Sirpakka.
Simpeleen majapaikkani oli iloinen yllätys.Kylläpä kylmä olut maistui hikisen ja pölyisen ajomatkan jälkeen.
Sunnuntaina aamupäivällä matka jatkui takaisin kohti Punkaharjua. Tarkoitukseni oli alunperin mennä Puumalan suuntaan, mutten kertakaikkiaan onnistunut löytämään majoitusta siltä suunnalta. Katsoin paitsi kaikki majapaikka-agentuurit myös netistä maatilamajoitukset ym. Kaikki olivat varattuja. Soitinkin pariin paikkaa, mutta vastaus oli lyhyt: kaikki paikat ovat varattuja. Kun en löytänyt majapaikkaa, päätin lähteä takaisin Savonlinnaan tutun Punkaharjun kautta. Tosin suunnittelin reitin eri teitä pitkin kuin tulomatkalla. Majapaikan varasin Kerimäen pohjoispuolelta ja läksin ajamaan 6-tietä kohti pohjoista ja Punkaharjua.
Simpeleeltä ajelin ensin 6-tietä Parikkalaan ja sen jälkeen 14-tietä Punkaharjulle ja sieltä Kerimäelle. 🚴 Iloisen pässin maalaispuoti oli ensimmäinen kahvipaikka jo muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen.Iloinen pässi taitaa olla tuolla taka-alalla aidan vieressä. Näillä pikkuveijareilla oli muuta mielenkiintoa.
Ennen Parikkalaa oli 6-tien varressa Parikkalan patsaspuisto, missä annoin kameran laulaa. Aikamoinen nähtävyys tarjosi hurjia patsaskokoonpanoja. Kannattaa poiketa, jos liikkuu noilla ”huudeilla”. Panen tähän kuvasarjan patsaspuistosta…
Patsaspuistossa käynnin jälkeen poikkesin kuutostieltä Parikkalan keskustaan kahville ja lihiksella. Kahvilan terassilla mukavassa kesäsäässä vierähti varmaan tunnin verran kylän ukkojen kanssa turistessa.
Hieman ennen Parikkalaan kääntymistä oli tämä komea ravintola. Nimeä en nyt enää muista…Matka jatkui Parikkalan keskustasta rantatietä kohti Punkaharjua.Nyt ollaan jo Punkaharjun tuntumassa…Laajakulma-maisemaa Punkaharjun alatieltä.Punkaharjulta ajelin kohti Kerimäkeä.Kerimäen komeaa kirkkoa on mainittu Suomen suurimmaksi puukirkoksi tai jopa maailman…Näillä main silmä lepää ja sielu saa rauhan…
Kerimäen keskustassa vain poikkesin, koska majapaikkani oli noin kuusi kilometriä keskustasta pohjoiseen. Majapaikka oli 1853 rakennettu entinen pappila, mikä myöhemmin oli toiminut kouluna ja jopa kennelinä ennen perusteellista remonttia. Illalla kyselin majapaikan emännältä talon historiaa ja sain suullisen selostuksen lisäksi luettavaksi talon historiasta tehdyn opinnäytetyön. Mielenkiintoinen tutustuminen… Pappilassa vierasta pidettiin kuin piispaa ja aamulla sain hyvän aamiaisen ennen matkan jatkamista.
Entinen pappila pihan puolelta käsin.Pappilassa oli maan alle sijoitettu kyläkappeli.Tältä kyläkappeli näytti sisältä päin.
Maittava aamupala pappila-majapaikan sisäterassilla.Viimeinen ajopäivä vei takaisin Savonlinnan lähtöhotelliini, minne jätin autoni.
Maanantaina oli enää lyhyt ajorupeama Savonlinnaan. Auton olin jättänyt Hotelli Vuorenlinnan parkkipaikalle ja sieltähän se löytyikin. Tosin sydän hyppäsi välillä liki kurkkuun, kun en ihan heti muistanut paikkaa enkä heti löytänyt autoani.
Komeaa järvimaisemaa oli vielä Kerimäen ja Savonlinnan välillä.Nättiä on fillarimaisemat täällä…🚴
Savonlinnasta alkoi ja sinne päättyi vajaan viikon mittainen pieni fillarireissuni. Se oli mukava pikku välipala. Noin neljä kuukautta sitten tapahtunut kompurointi kotona, missä murtui kylkiluita, vahingoittui akillesjänne ja seitsemäs niskanikama murtui, tuntuu edelleen pyörällä ajossa. Osaltaan siitä syystä matkat olivat lyhyitä, koska matkan pidentyessä sadan kilometrin tuntumaan niska ja akillesjänne huutavat ”hooasiannaa”. Mutta kiva oli haistella järvien tuoksua ja katsella komeaa fillarimaisemaa vaihteeksi. Tänä vuonna fillarikilsani ovat tosi vähillä vain noin 3700 km, kun viime vuonna tähän aikaan olin ajanut jo liki 8000 km. Taitaa olla ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun kymppitonni ei taida tänä vuonna täyttyä…. 🚴
Nyt jo Savonlinnassa, minne pieni fillarireissuni päättyi.
Tavakseni on tullut jo monena vuonna katsoa vuodenvaihteen jälkeen taaksepäin ja eritellä vuoden liikuntasaldoa ja muuta siihen liittynyttä. Fillari oli jo taas tänäkin vuonna pääosassa, vaikka tulikin takapakkia toista tuhatta kilometriä viime vuodesta (2019: 13505 km). Kilometrejä kertyi nyt yhteensä 12253 km. Takapakkiin on kuitenkin selvät syyt. Mallorcan perinteinen maantiekauden avaus-leiri peruuntui koronan takia ja jo monena vuonna olen ollut pitkällä fillarireissulla lämpimässä juuri vuoden lopussa. Tänä vuonna en koronan takia päässyt (vuonna 2019 Filippiinien reissu: https://fillarantti09.wordpress.com/author/fillarantti/
Taitaa olla vuoden 2020 viimeisimpiä fillariajeluja.
Myös liikunnan kokonaismäärä on jonkin verran hiipunut edellisestä vuodesta. Liikuntakertojen määrä vuonna 2020 oli 728 kertaa (740 krt) ja liikuntatunnit 1150 tuntia (1217 h). Suluissa ovat vuoden 2019 lukemat. Pääosin vähennys johtunee pääosin koronasta (jo aiemmin kertomastani fillariajan supistumisesta ja syksyllä esim. kuntosali jäi kokonaan väliin). Toki reilu 71 vuoden ikäkin saattaa pikkuhiljaa näkyä.
1. HeiaHeia-yhteenveto vuodelta 2020
Kirjaan kunto- ja myös osan hyötyliikunnasta HeiaHeia-portaaliin. Olen tehnyt sitä jo 2010 loppuvuodesta lähtien. Liikuntamäärä on vakiintunut sinne 1200-1300 tunnin välille. Eläkevuosina 2013 lähtien pyöräily on vallannut selkeästi kuntoliikunnan päähuomion. Oheinen Heia-Heian yhteenvetotaulukko näyttää vuoden 2020 liikunnan kokonaismäärän (liikuntakerrat, -tunnit ja kilometrit) ja lajit.
Fillarantin HeiaHeia-taulukko vuonna 2020.
HeiaHeian kokonaissaalis vuonna 2019 oli 1150 liikuntatuntia (1217 h) eli 3,2 tuntia/vrk ja 728 liikuntakertaa (750 krt) eli 2,0 liikuntakertaa/vrk. Suluissa ovat vuoden 2019 lukemat.
HeiaHeia-taulukko vuodesta 2011 alkaen, mistä pyöräily
Vuosi 2011: 793 kertaa /1075 tuntia, fillari 31 krt / 39 h / 1295 km
Vuosi 2012:1003 kertaa/1296 tuntia, fillari 70 krt / 133 h / 2386 km
Vuosi 2013: 823 kertaa /1356 tuntia, fillari 173 krt / 493 h / 9282 km
Vuosi 2014: 885 kertaa /1297 tuntia, fillari189 krt / 505 h / 10653 km
Vuosi 2015: 909 kertaa / 1336 tuntia,fillari214 krt / 576 h / 11650 km
Vuosi 2016: 834 kertaa / 1228 tuntia,fillari241 krt / 560 h / 11360 km
Vuosi 2017: 803 kertaa / 1245 tuntia,fillari276 krt / 635 h / 12510 km
Vuosi 2018: 789 kertaa / 1335 tuntia,fillari253 krt / 705 h / 14134 km
Vuosi 2019: 750 kertaa / 1217 tuntia,fillari 277krt /713 h/ 13505 km
Vuosi 2020:728 kertaa/ 1150 tuntia,fillari 275 krt/637 h/12253 km
2. Pyöräily vuonna 2020
Vuonna 2020 fillarini kulkivat yhteensä 12253 kilometriä, kun taas edellinen vuosi 2019 oli toiseksi paras pyörävuoteni 13505 km (paras vuosi oli 2018:14134 km). Nyt on kahdeksas eläkevuosi menossa ja fillari on liikkunut ulkona sinä aikana reilu 95000 km. Siitä olen jopa ylpeä, että auton käyttö on supistunut viime vuosina reilusti alle puoleen noista fillarikilometreistä. Ajokkeina vuonna 2020 olivat: 1. vuonna 2019 itselleni 70-vuotislahjaksi hankkima Canoyn Endurance DI2- maantiepyörä, mikä jolkutteli 6130 km. 2. Trek 720D-matkaratsuni (myyty) ja uusi Ghost-aaveratsu keräsivät 1478 kilometriä ja 3. Hyöty-/talvipyöräni White Cliff–sähkömaasturi samosi 4645 kilometriä.
Tässä nykypyöräni 1.1.2021: Vasemmalta Canoyn maantiekiituri noin 11000 km, White Cliff-hyötypyörä noin 5500 km ja uusin Ghost-aaveratsu noin 500 km.
Maantiepyöräily on kesäisin selkeä ykkösharrastus. Viime kesänä kertyi matkaa maantiepyörällä 6130 kilometriä. Canoyn Endurance on samalla ensimmäinen sähkövaihteilla varustettu pyöräni. Noin 7,9 kilo uutta elämäniloa!
Tässä ykköspyöräni Suojärven sillalla Rengossa lokakuussa 2020.
Tässä vuoden 2019 fillari-erittely:
Maantiepyörä 86 kertaa, 297 tuntia, 6130 km, 71,3 km/kerta, 20,6 km/h Reissupyörät 29 kertaa, 95 tuntia, 1478 km, 51,0 km/kerta, 15,6 km/h Hyötypyörä 160 kertaa, 245 tuntia, 4645 km, 29,0 km/kerta, 19,0 km/h YHTEENSÄ 275 kertaa,624 tuntia,12253 km, 44,6 km/kerta, 19,6 km/h
Uusin keväällä 2020 hankittu gravelpyöräni Ghost-aaveratsu Onttolansillalla Joensuussa kesäkuussa 2020.
Lisäksi spinning 250 kertaa, 206 tuntia, n. 4700 km, 49,4 min/kerta
Spinningpyörää käytän 50 minuuttia lähes joka aamu ”kropan ja mielen herättelyyn”. Samalla yleensä luen Hämeen Sanomat ohjaustankoon kiinnitetyn telineen päällä kirkasvalolampun valossa. Toki joskus tulee tehtyä muutenkin spinningharjoituksia lähinnä palauttavana lenkkien jälkeen.
On sitä ennenkin poljettu…Kuva FINN-pyöräilystä 1980-luvun alkuvuosilta
Trainerina minulla on BKOOL, mutta sitä en käyttänyt viime vuonna ollenkaan. Sen sijaan aika paljon tuli ajettua ajettua talvella ulkona maasturilla. Concept C2-soutulaite on mainio koko kropan vahvistaja. Takavuosina sitä tuli käytettyä hyvinkin runsaasti ja myös tavoitteellisesti. Viime vuosina soutu on jäänyt valitettavan vähille. Viime vuonna vain 7 kertaa ja yhteensä vain noin maratonin verran. Pitääpä ryhdistäytyä tuossa mielessä. Sen sijaan kuntosalilla on tullut käytyä jonkin verran (9 kertaa/ 11 tuntia), mitä tosin korona vähensi vuonna 2020.
Tässä Fillarantin Paincave-välineistöä. Toisessa huoneessa on lisäksi penkkipunnerrus-setti.
Alakerrassani on Fillarantin oma Paincave, missä ovat vierekkäin BKOOL-traineri (ei juuri ole tullut enää käytettyä), Consept-soutuergo ja Bodybike-spinningpyörä. Koulutuskuntayhtymä Tavastian mainiossa kuntosalissa on aina silloin tällöin on tullut käytyä lähinnä rospuuttoaikoina. Tahtoo olla vain kovin kausipainotteista (vuonna 2020 koronan takia vain 7 kertaa/ 11 tuntia (2019: 24 kertaa / 31 tuntia). Aloitus menee myöhään syksylle ja heti kun fillarikelit alkavat keväällä, sali jää.
Kuva Koulutuskuntayhtymä Tavastian kuntosalilta juuri ennen Etelä-Afrikan pyöräreissua 24.2.2020.
3. Reissupyöräily on eläkeukon ykkösharrastus
Reissupyöräilystä on muodostunut eläkevuosieni suola. Nyt koronavuonna se kärsi aikalailla. Yleensä olen tehnyt vähintään yhden pitkän 5-6 viikon reissun ja lisäksi lyhyempiä. Onneksi juuri ennen koronaa ehdin helmikuussa käydä Etelä-Afrikassa Kapkaupungin alueella reissaamassa vielä yhden reissun Trek-matkaratsullani (www.fillarantti10.wordpress.com). Kilometrejä kertyi vain 1320 km vajaan kuukauden reissulla (5.2.-3.3.2020), mutta kokemuksia sitäkin enemmän.
Tässä Trek-matkaratsuni jäähyväisreissullaan Etelä-Afrikassa.
Allaolevasta blogilinkistä löytyy aika kattava kokoelma pyöräreissujani 1970-luvulta lähtien. Vanhat reissut on koottu blogimuotoon vanhoista sen aikaisista ruutuvihoista ja alkuperäisistä diakuvista. Laskin kootessani tuon ”reissukarusellin”, että blogattua pyörämatkaa on kertynyt tähän mennessä liki 46000 kilometrin verran.. Fillarilla ajon yhteiskilometrini ovat laskujeni jo reilusti yli kolme kertaa maapallon ympäri.
Golfin peluu on eläkevuosina vähentynyt kiinnostuksen hiipumisen ja pyöräilyn lisääntymisen kustannuksella. Viime vuonna golfia tuli pelattua vain 24 kierrosta / 88 tuntia. Ennen fillariin vihkiytymistä pelasin sentään noin 100-120 kierrosta kaudessa. Vähäinen pelaaminen näkyy myös tasoituksen jatkuvana nousuna ja pelin epätasaisuutena. Kauden lopussa tasoitus oli noussut jo 26,1 :een, kun se parhaina vuosina oli 13:sta pinnassa.
Tässä 30.9.2020 kotikentälläni Tawast Golfissa kierroksen jälkeen.
Näin fillari on nakertanut golfin peluulta aikaa ja innostusta:
Vuosi 2012: golf 100 kierrosta / fillari 2386 km
Vuosi 2013: golf 79 kierrosta / fillari 9282 km
Vuosi 2014: golf 67 kierrosta / fillari 10539 km
Vuosi 2015: golf 40 kierrosta / fillari 11650 km
Vuosi 2016; golf 32 kierrosta / fillari 11360 km
Vuosi 2017: golf 38 kierrosta / fillari 12510 km
Vuosi 2018: Golf 27 kierrosta / fillari 14134 km
Vuosi 2019: Golf 19 kierrosta/ fillari 13505 km
Vuosi 2020: Golf 24 kierrosta/ fillari 12253 km
5. Suunnistus ja Jukolan viesti on tullut viime vuosina lajivalikoimaan
Jukolan viesti 2018 Hollolassa oli hieno kokemus ensikertalaiselle. Jukolan viesti – kerran elämässä.
Uusi liikuntakokemus vuonna 2018 oli osallistuminen Jukolan viestiin kesäkuussa. Aloitin maanmittariopintoni 50 vuotta vuotta sitten. Kurssitoverini Pekka Vilska kokosi ”seitsemän veljestä” M68-kurssiltamme ja ilmoitti joukkueen Hollolan Jukolan viestiin. Aika hurjalta tuntui, kun viime suunnistamisesta taisi olla liki sama aika eikä tuo juoksukaan ole harrastuksiini kuulunut. Hämeenlinnan Tarmon suunnistuskoulu antoi alkeet keväällä ja muutaman kerran torstairasti-kokemuksella Jukolanviestin 5. osuus tuli hoidettua kunnialla.Matkat Jukolaan ja takaisin tottakai fillarilla!
Tässä ollaan Jukolan viestin maisemissa Kangasalalla. Vasemmalta Fillarantti, Vilskan Pekka ja Raittisen Hannu.
Vuonna 2019 Jukolan viesti otettiin uusiksi maanmittariporukalla, nyt paikkana oli Kangasala. Itselleni lankesi pienen painostuksen kautta ankkuriosuus, mikä noviisilta onnistui yllättävänkin hyvin. Ja taas tottakai kisan jälkeen fillarilla takaisin… Tuota suunnistusta on tullut harrastettua satunnaisesti lähinnä torstairastien merkeissä nyt kahden kauden ajan. Vuonna 2020 suunnistus meni osaltani ihan plörinäksi. Vuonna 2020 suunnistuskertoja oli vain 1 kerta / 1 tunti (vuonna 2019: 12 krt / 12 tuntia / 83 km.) Jukolan viestikin peruutettiin. Kiva ja vaikea laji!
6. Tavoite & toteuma-vertailu vuonna 2019 & vuosi 2020
Vuodelle 2020 laitoin seuraavat volyymitavoitteet: & Tavoite 2021
Liikunta HeiaHeia 1200 tuntia. Toteuma 1150 tuntia
Tavoite HeiaHeia vuodelle 2021: Yhteensä 1100 tuntia
Ulkona ajoa 500 tuntia/10 000 km. Toteuma 624 tuntia/12253 km
Tavoite vuodelle 2021: Yhteensä 500 h/10000 km
Sisällä spinning 200 kertaa. Toteuma 250 kertaa
Tavoite vuodelle 2021: Yhteensä 200 kertaa
Golf 25 kertaa. Toteuma 23 kertaa
Tavoite vuodelle 2021: Yhteensä 20 kertaa
Kävely 750 km. Toteuma 572 km
Tavoite vuodelle 2021: Yhteensä 600 km
Paino 31.12.2019 alle 95 kg. Toteuma 99,5 kg
Tavoite vuodelle 2021: Alle 95 kg
Vuoden 2020 tavoitteiden toteuma näkyy ylläolevassa taulukossa. Parannettavaa jäi hieman liikunnan kokonaismäärässäja golf-kerroissa. Kävely- ja painotavoite jäi uupumaan melko paljon. Sen sijaan pyöräily sekä ulkona että sisällä (spinning) menivät selvästi yli tavoitteen. Vuoden 2021 tavoitteet näkyvät kunkin kohdan lopussa.
Kuvassa Fillarantin tsemppareita: Miska ja Marius ja edellisten äiti & tyttäremme Petriina.
Panen tähän loppuun lyhyen Fillarantti–videon, jonka pyöräilyn harrastaja ikiliikkuja ja innokas Mallorcan kävijä Heikki Saarinen on työstänyt reissukokemuksistani. Videolinkki: https://m.youtube.com/watch?v=IQ1X8ae2SSo
Seuraavaa fillariseikkailua odotellessa…
Hyvää liikuntavuotta 2021 jokaiselle! Liike on lääke. 😁👍
Perjantaina 20.11. 2020 näyttää olohuoneemme ikkunasta tältä.
Marraskuu…märkää, synkkää ja pimeää sekä koronan luomaa varjoa. Onneksi viime yönä satoi muutama sentti lunta ja vielä iltapäivällä täällä Hämeenlinnassa on pari astetta pakkasta. Hieman valoa pimeyteen. Yhdentoista aikaa katselin telkusta pääkaupunkiseudun koronan leviämisvaiheen tiedotustilaisuutta. Ruuvia kiristetään ja yli kahdenkymmenen hengen julkiset tilaisuudet kielletään ym. Toki tärkeintä on vedota ihmisiin noudattaa maskisuositusta ym. muita aiempia rajoituksia jatkossakin.
Toisaalta Suomessa ovat asiat hyvin esim. suurimpaan osaan muuta Eurooppaa verraten. Ulkona ja muuallakin saa liikkua suhtkoht vapaasti. Ei ole ulkonaliikkumiskieltoa eikä muitakaan kovin rajoittavia määräyksiä. Toki hiukan harmittaa, kun yleensä tähän aikaan vuodesta olen ollut fillarin kanssa reissun päällä jossakin lämpimässä maailmankolkassa. Viime vuonna juuri tätä aikaan sain Filippiinien pääsaaren Luzonin kierroksen umpeutumaan ja siirryin pienemmälle Mindoron saarelle. Linkki Filippiinien reissublogiin: Www.fillarantti09.wordpress.com
Silloinen Trek-Retkiratsuni täydessä tällingissä Mindoron saarella viime marraskuussa.
Hiukan tuo korona on kuitenkin rajoittanut normi-liikkumistani. Kuntosalille en ole viitsinyt mennä enää muutaman kevään kerran jälkeen. Samoin suunnistuksen omatoimirastit jätin väliin. No syksyllä sentään tuli kerta tai pari käytyä normi-kuntorasteilla. Fillari ja golf ovat sentään jatkuneet suurin piirtein normivuoden tapaan. Itse asiassa golf sai valtavan nosteen korona-ajasta. Keväällä pahimpaan tartunta-aikaan aika monen muun lajin harrastuspaikkojen ovet menivät säppiin ja golf sai sitä kautta runsaasti uusia harrastajia. Erityisen hienoa oli, että ukko- ja akkavaltainen harrastus houkutteli nyt nuoria lajin pariin.
Tawast Golf ja kentällä vielä lokakuussa.
Suomessa ylitettiin neljän miljoonan golfkierroksen (4,1 miljoonaa) raja jo lokakuun aikana eli noin 40% enemän kuin vuonna 2019. Tuosta määrästä tulee muuten noin 40 miljoonaa käveltyä kilometriä, mikä tarkoittaa:
* keskimäärin 270 kilometriä jokaiselle Suomen golfarille (148190)
* noin 100 kertaa maapallon ympäri tai 52 kertaa maasta kuuhun ja takaisin
Loppusyksyn väriä Tawast Golfin 17.väylältä.
Tosin oma golfharrastukseni on hiipunut vuosien myötä paljon lähinnä pyöräilyn kasvun ja lajikiinnostuksen vähenemisen takia. Tällä kaudella pelasin ainoastaan reilu kaksikymmentä kierrosta ja niistäkin muutaman vain 9-reikäisenä. Takavuosina kierroksia oli sadan molemmin puolin. Fillari vie ja golf vikisee pysyen sentään takavasemmalla lähinnä pelin sosiaalisen luonteen vuoksi. Kerran viikossa tai kahdessa on mukava käydä morjestamassa tuttuja pelikavereita Tawast Golfin klubilla ja kentällä.
On fillarikin sosiaalista touhua…Tässä Polkijatoverit-Kilometrikisaporukan kanssa yhteislenkillä.
Yleensä vuoden loputtua olen blogannut Fillarantin liikuntavuoden tilinpäätöksen (Tässä vuosi 2019: https://fillarantti2.wordpress.com/2020/01/). Nyt ajattelin välivaiheena palauttaa mieleen mietteitä lähinnä fillarikaudesta. Toki pyörä kulkee edelleen… Maantiepyörän olen pessyt jo talvilepoa varten. Pääkulkuvälineenä itsellä on näin rospuutto- ja talviaikana kolmesta pyörästäni ylivoimaisesti halvin eli reilun tonnin hintainen sähköavusteinen maasturi. Vielä siinä ei ole nastoja alla, mutta kohtapuoliin pitänee laittaa ne.
Pyöräilykin on nykyään välineurheilua…😊
Kun nyt viittasin tuohon pyöräkalustooni, niin lienee esittelyn paikka. Selvä ykköspyörä on hiukan yli kolmen tonnin Canyon Endurance maantiepyörä kaikilla herkuilla (7,9 kilon kuitupyörä sähkövaihteilla, levyjarruilla ym.). Keväällä ostin hiukan yli kahden tonnin uuden reissupyörän. Ghost Fire Road Rage 6.9 hiilikuiturunkoinen gravelpyörä. Sillä en vielä ole kunnon reissua päässyt tekemään koronakurimuksen takia. Taitaa olla mittarissa vasta vajaa viisisataa kilometriä lähinnä kesällä tuolla Joensuun suunnalla. Hiukan yli tonnin White XC-E 275 Cliff sähkömaasturini on kahden vuoden takaa ja toimii talvi- ja rospuuttoajon lisäksi pääasiallisena hyötyajopyöränä (kauppareissut, golfklubikäynnit ym.).
Ykköskulkuneuvoni tutulla Härkätie-Virala-lenkillä Suojärven sillalla lokuun viimeisinä lenkkikertoina.Uutta reissupyörää testaamassa Pohjois-Karjalassa Onttolan sillalla 3.6.2020.Hyötyajo- ja talvipyöräni odottaa kuskia kotipihassa.
Korona ei oikeastaan muuten ole häirinnyt pääharrastustani pyöräilyä kuin reissujen vähenemisen suhteen. Kotimaassa on toki tullut ajettua lyhyitä päivän parin pikkureissuja normaalin lenkkeilyn lisäksi. Siinä mielessä kävi hyvä tuuri, että juuri ennen koronan alkua ehdin reissata Etelä-Afrikassa Kapkaupungin alueella tammi-helmikuussa (Afrikan tähteä etsimässä: http://www.fillarantti10.wordpress). Toinen korona-ajan noin parin viikon reissu osui loppukesällä Latviaan ja Viroon, joissa silloinen koronatilanne oli Suomeakin parempi ( Fillarilla koronaa karussa osat 1., (2.ja 3.) https://fillarantti2.wordpress.com/2020/08/11/koronaa-karussa/).
Canoyn-maantiekiituri sai päälleen kevyen reissuvarustuksen ja tässä Viro-Latvia-Viro-reissussa.
Tätä kirjoittaessa pyöräni (maantie-, reissu- ja maastopyörä) ovat liikkuneet tänä vuonna yhteensä 11206 km ja aikaa siihen on kulunut reilu 550 tuntia. Maantiepyörällä olen ajanut reilu kuusi tonnia eli selvästi eniten, sitten tulevat hyötykilometrit sähkärillä ja tänä vuonna reissut ovat jääneet selvästi vähemmälle. Viime vuoden reiluun 13500 kilometriin en pääse lähimainkaan puhumattakaan 2018 vuoden hiukan yli 14100 kilometristä. Mutta syy on selvä. Koronan takia loppuvuoden pitkä reissu ei nyt onnistunut. Muuten pyörällä liikkuminen noudattelee aika hyvin edellistä vuotta. Toisaalta helpottaa kun on saanut harrastaa liikuntaa vapaasti. Ja toki auton käytön fillari hakkaa selvästi, koska vuodessa autoomme kertyy kilsoja korkeintaan viisi tuhatta ja siinä sentään rouvani auttaa.
Fillarantin Paincavessa viitisen vuotta sitten , milloin vielä trainerillä ajo kiinnosti.
Entä tästä eteenpäin… Toivottavasti pysyy terveenä ja voi jatkaa liikuntaa normaalisti. Itselläni on alakerrassa Fillarantin Paincave, missä on mm. laadukas Bodybike-spinningpyörä ja Consept-sisäsoutuergo. Spinningpyörä on ollut hyvässä käytössä; liki joka aamu 50 minuutin kevyt elimistön herättelyn pyöritys-&lehdenlukutuokio kirkasvalolampun loisteessa (nyt 208 kertaa/171h). Sen sijaan takavuosina tuli treenattua sisäsoutua sangen tavoitteellisesti. Nyt se on jäänyt aivan lapsipuolen asemaan. Ryhdinpalautusta tarvitaan!
Reissusuunnitelmia on tekeillä, mutta koska pääsee reissuun…?
Reissusuunnitelmia muhii mielessä. Päällimmäisiä ovat esimerkiksi Uusi-Seelanti, Kuuba tai Etelä-Amerikka. Mutta… esim. Uusi-Seelanti on tätä nykyä ulkomaalaisilta suljettu johtuen maan poikkeuksellisen hyvästä koronatilanteesta. Haluavat sen pysyvänkin sellaisena! Joten suunnitelmia ja matka-ajatuksia muhii muttei mitään konkreettista. Ehkä koronarokote ensi vuoden puolella kirkastaa tässä mielessä tilannetta….
Pyörä kulkee, maisema vaihtuu, näkee, kokee, haistaa ja maistaa ym….
Tähän loppuun liitän blogikokoelman aiemmista fillarireissuistani vuosilta 1976-2020:
Valmierassa yövyin reissun ylivoimaisesti kalleimmassa Wolmar Hotellissa (49,50). Eikä tuo edes ollut mitenkään kummoinen, pieni yhden hengen huone.
Sissoo… Vaihdoin tänään maata Latviasta Viroon, mutta valuutta säilyi eurona. Edellisen postauksen julkaisin lauantai-aamuna Valmierassa aikamoisen hässäkän jälkeen. Nimittäin pieni IPadini ei kerta kaikkiaan jaksanut enää vääntää pitkää sepustustani, missä oli tosi paljon kuvia. Ei tahtonut kertakaikkiaan tulla mitään. Sai jatkuvasti tallentaa, jotta pystyi jatkamaan…
Tässä saapuessani perjantai-iltapäivällä Valmieraan ylitän Gauja-joen. Upea keli lämpöä varjossa noin 27 astetta ja aurinko hellii. Voisiko parempaa fillarikeliä juuri ollakaan.
Tässä vielä pieni Valmeiran muistelo, koska en saanut lisättyä enää yhtään kuvaa edelliseen isoon postaukseen.
Tässä Gauja-joen sillalta kuva itään kirkon suuntaan.No siinähän se kirkko on vähän lähempää. Fillarilla on niin helppo liikkua ja ottaa kohteet haltuun.Iltasapuska Wolmar-hotellissa sen ulkoterassilla. Wolmar-hotellin papukaija Carlijs on hauska veikko, kun menin aamiaiselle. Aina kun uusi ihminen tulee sisään, se kiljaisee kuuluvasti Hellou…
Lauantai 22.8.2020Valmiera – Puka,Viro 94 km / # 824 km
Lauantaina vaihtui maa muttei valuutta.
Valmierista pääsin lähtemään puoli kymmenen maissa kohti valtakuntien rajallaolevia Valka & Valga-kaupunkeja. Sinne oli matkaa noin viisikymmentä kilometriä. Kaupungista oli helppo suunnistaa ulos A3/E264-tietä pitkin. Tie oli loistavassa kunnossa ja vaikka kyseessä oli Eurooppa-tie, liikenne oli yllättävän maltillista. Vaikka reunakaistaa valkoviivan toisella puolella ei ollut kuin 30 senttiä, oli helppo ajaa. Itselläni on Garmin Varia takatutka&tehovalo, joka nappaa autot liki kahden sadan metrin päästä, jolloin voi rauhassa siirtyä keskemmältä sivumpaan ja aika hyvin nuo autot väistävät pyöräilijää.
Strencissa noin kolmen kympin jälkeen kurvasin torille. Kaupunki on kuuluisa tukkimies-perinteestä, mitä vaalitaan edelleen vuosittain.Tori oli aika vaatimaton esitys. Onneksi siellä oli WC…
Matka jatkui pienen tauon jälkeen kohti Latvian ja Viron rajaa. Kahvihammasta oli kolottanut jo hetken aikaa. Tien varressa huomasin Kahvikyltin ja käänsin pyöräni sinne. Kyseessä oli joku yksityisen perustama pieni kahvikioski kiinteistönsä alueella keskellä ei mitään. Ympärillä oli pelkkää korpimaata, mutta olivat laittaneet komean kyltin valtatien varteen houkutukseksi.
Kahvi tuli tarpeeseen ja oli samalla mielenkiintoista seurata omistajaperheen touhuja sivusilmällä. Tuossa pikkutalossa asuivat…No nyt olen jo liki valtakuntien rajaa. Tämä ei ole rajajoki vaan sitä edeltävä pienempi joki kuitenkin jo Viron Valgan puolella. PikkuG onnistui viemään minut sinne ennen varsinaisen rajan ylitystä.
Rajalle saavuin vähän ennen yhtä. Tänään oli pilvinen päivä jo aamusta lähtien. Lämpötila oli tippunut liki kymmenellä asteella yltäen iltapäivällä vain 18-19 asteeseen. Jo aamulla laitoin pitkästä aikaa liivin pyöräpaidan päälle. Valgassa alkoi lisäksi ripottaa hieman vettä ja vietin sen ajan yhdellä huoltoasemalla syömisen ja kahvin merkeissä.
Tässä varsinainen rajanylitys Latviasta Viroon. Ei ollut mitään rajapuomeja tai muodollisuuksia ainoastaan tuo kyltti osoitti maan vaihtumisen.
Valgasta jatkoin noin tunnin tauon jälkeen. Sade oli jo lakannut, mutta tie oli märkä. Muuten ajo-olosuhteet olivat erinomaiset. Tuulta ei juuri ollut nimeksikään ja pikkuhiljaa tiekin alkoi kuivua. Ajoin edelleen Tarttoon johtavaa A3/E264-tietä. Olin varannut majapaikan valtatien tuntumasta Pukan kylästä. Majapaikalla oli suomalaisittain hauska nimi Kulli Pesa, joka kuitenkin tarkoittanee Haukanpesää ei sen pahempaa. Tuon tiedon sain Facebookista Krister Lindblom-kaveriltani. Saavuin tänne ”Kullin pesään” puoli viiden maisemissa. Nuori kaveri vastakkaisesta talosta laski minut sisään ja sen jälkeen hain sapuskatarpeet reilun puolen kilometrin päästä olevasta kaupasta. Kokonainen iso asunto on nyt käytössäni. Äsken tosin puoli tuntia sitten sain tiedon, että illalla kymmenen pinnassa tänne on tulossa kaksi miesasiakasta, joten vieressäni olevat kaksi huonetta täyttänevät.
Tässä taloni. Huoneeni on tuon kyltin alapuolella olevan ikkunan takana.
Tähän väliin hieman pientä pyöräpohdiskelua – Millaista Latviassa fillarilla? Ihan ok! Pieni maa ja pienet etäisyydet sekä loistavat tiet. Tosin tuo pätee lähinnä vain valtateihin, A/E-luokan tiet ovat olleet priimakunnossa. Mutta myös alemman tasoiset päällystetty tiet ovat yleensä sangen hyviä ja paljon täällä on koko ajan päällystystöitä käynnissä. Sen sijaan kolmen neljänkymmennen kilometrin kokemukseni sorateistä on murheellinen. Aina on ollut karkeaa soraa tai jos yrität ajaa reunassa teräviä kiviä välttäen, siellä ongelmana on pehmeä hiekka. Ihme on, että maantiepyöräni kymppitonnin sileäksi ajetut 28 mm Conti-nelitonniset ovat kestäneet sen röykytyksen.
Hyvin täällä maantiepyörällä pärjää, kun pysyy pois sorateiltä.
Vielä vähän jatkoa pyöräilymahdollisuuksiin. Latviassa on kaksi miljoonaa asukasta. Siihen nähden liikenne on vilkasta pääteillä, toki maan pieni pinta-ala selittää sitä. Autoilukulttuuri on aikalailla samanlaista kuin Suomessa, sangen aggressiivista vastakohtana Keski-Euroopan suurten pyöräilymaiden tavaramerkkiin – pyöräilijän hyvä huomiointi. Majapaikkoja löytyy hyvin, tosin viikonloput tuntuivat olevan pullonkaula. Myös majapaikkojen hintataso suomalaisittain on edullinen. Hintaskaalani on ollut noin 15-50 euroa keskitason asettuessa jonnekin 20-25 euron tuntumaan. Yksi kallis hotelli oli viikonloppuna Valmierassa, missä jouduin maksamaan 49,50. Ruoka ja varsinkin olut on halpaa Suomeen verrattuna. Pintin (0,568 l) oluttölkki vahvakin maksaa noin 80 -90 centtiä kaupassa ja pari – kolme euroa ravintolassa.
Tämän annoksen sai hienossa Wolmar-hotellin ravintolassa illalla noin kympillä olusen kera.
Ajopäivänä, kun matkan varrella nälättää, pikaruoka voi olla hyvä ja nopea ratkaisu tai sitten keittolautanen ravintolassa. Hese- ja Mäkki-apit toimivat ja ne osaavat vaihtaa tarjouksensa maan mukaan. Niissä hampurilaisaterian saa ainakin pari kolme euroa halvemmalla kuin Suomessa. Pari kertaa olen Hesessa syönyt noin neljän euron aterian.
Maisemat eivät yleisesti ottaen ole yhtä vaihtelevia kuin Suomessa, mutta kyllä täälläkin järviä on. Muistaakseni Wikipedian mukaan niitä on Latviassa noin 2000. Tässä kuva Brocenin lähellä olevasta Radin lomakeskuksesta.
Kello on nyt noin aamuseitsemän, kun kirjoittelen tätä blogia huoneessani Kulli Pesa-majapaikassa. Tänään tarkoitus on ajaa Tarttoon, mistä varasin edullisen parinkympin majapaikan, missä on täysin ilmainen peruutusoikeus. En nimittäin vielä tiedä jatkosta. Suomeen pitäisi selvitä viimeistään tiistaiksi. Ajatus on aamupalan jälkeen selvittää junavuorot Tartosta Tallinnaan ja laivayhteys siitä yli Suomeen. Mutta nyt ensin aamupalaa tekemään eilen hommatuista tarvikkeista…
Hyvä tuossa keittiössä oli aamupala värkätä. Eilinen grillimakkara, lihapiirakas, leipää, jugurttia, sulate- ja tavallista juustoa sekä teetä.
Samantien sainkin varattua yhteydet Suomeen. Juna Tartosta lähtee maanantaina 8:33 (7,50 e). Taitaa tulla kiire aamupalan kanssa. M/s Europa lähtee Tallinnasta 12:30 (19+5 e), joten jos juna on aikataulussa siirtymäaikaa on noin tunti. Sitten lähijunalla 17:10 (5,40 e) Helsingistä Hamtoniin ”mamman viereen”. Toki ensi sauna lämpenemään…
Hyvä täällä Kulli Pesassa oli asua. Eiliset ilmeisesti komennusmiehetkin olivat jo häipyneet vähin äänin ennen seitsemää. Talo on taas minun…mutta nyt kimpsut kasaan ja maantielle.
Sunnuntai 23.8.2020Puka,Viro – Tartto 58 km / # 882 km
Tässä sunnuntai-ajelu Elvan kautta Tarttoon.Hyvästelin Kulli Pesan hiukan ennen kymmentä. Yöllä oli satanut ja halusin odottaa tien kuivumista.
Sunnuntai aamuna olisin voinut lähteä aiemminkin, koska heräsin jo ennen seitsemää. Mutta yöllä oli tullut aikalailla vettä ja tie oli kovin märkä. Laittelin kaikessa rauhassa aamupalaa, katselin Padilta päivitykset sun muut ja pakkasin tavarani vasta yhdeksän jälkeen. Maantielle pääsin hiukan ennen kymmentä. Ajoin ensin vanhaa Tartumaantietä ehkä viitisen kilometriä ennen kuin hyppäsin jo eiliseltä tutulle A3/E264-tielle. Sitä tuli ajateltua vain parikymmentä kilometriä, kun huomasin Elva-kaupungin kyltin. Varmistin vielä karttaohjelmasta, että pääsen kätevästi takaisin päätielle. Elvaan olikin hieno lasketella hyväpintaista tietä noin neljä kilometriä ja alamäkeen.
Tiet täällä Virossakin ovat hyvässä kunnossa. Kyllä näitä kelpaa fillaroida.Onkohan tässä maailman suurin penkki, mikä oli rakennettu mäen päälle ennen Elvaa. En päässyt sitä lähemmäs pellon takia, mutta zoomasin kameran objektiivilla.
Elvaan ei minulla ollut mitää asiaa, mutta pääsinpä vaihteluna päätieltä pois. Elvassa vierähti varmaan tunti puolitoista, kun katselin kaupunkia vähän ristiin rastiin, tuli käytyä laululavalla ym. Lopuksi ennen Elvassa ulosajoa löysin ruokapaikankin, missä oli keittoa. Sitä ennen olin kysellyt jo parista paikasta sitä onnistumatta. Tässä muutamia kuvia Elvan kierrokselta.
Laululavat ovat Viron tavaramerkkiä ja Elvassa oli komea lava kauniilla paikalla järven rannalla. Kun siellä ei ollut muita annoin ääneni kaikua…Elvan laululava on kauniilla paikalla Arbijärven rannalla. Kesklinn eli keskusta on tuolla järven toisella puolen.Laululava-casen jälkeen kiersin järven ja ajoin keskustaan. Tässä komea kaupungintalo ja samassa taisi olla laajempaakin aluehallintoaTässä olen vielä Elvassa, mutta ajamassa jo pois kohti päätietä.Juuri ennen päätielle tuloa huomasin pubin tien varressa. Olin jo ajaa siitä ohi, mutta kiepsasin Kanjonin takaisin ja löytyihän sieltä keittoa. Aivan mainio kermaan tehty lohisoppa ja huomaa iso lasi maitoa. Vapramäe Pubi Vana Jäär sai hyvät suositukset ja myös tämän kuvan sivulleen.
Aika pitkään tuli viivyttyä tuolla Elva-kierroksella, mutta matka jatkui kohti Tarttoa. Ajoin aluksi vanhaa Tartu maantietä välttäen päätietä. Sinne oli rakennettu kilometritolkulla aivan uutta pyörätietä vanhan tien varteen. Sitä oli hyvä lasketella myötätuuleen. Tänään ilma oli noin 22-23 astetta ja 4-5 m/s myötäinen helpotti kovasti matkan tekoa.
Onpa hienoa uutta pyörätietä. Oikealla menee vanha Tartu maantie ja vasemmalla aika lähellä uusi A3/E264-valtatie. Hitsi kun vanhan Helsingintien varteen syntyisi tälläistä…Tuota uutta hienoa pyörätietä sai posotella aina Noon taajamaan, minkä kirkko on kuvassa.Virossa on paljon teitten varsilla katettuja linjuripysäkkejä, joihin on helppo pysähtyä myös fillarin kanssa. On se kova kaveri tuo Kanjoni. En muuten ole koko reissulla avannut tuota satulalaukkua. Siellä on tuulitakki ja rengasvehkeet ei muistaakseni muuta.
Loppumatka meni hurauksella, koska oli niin hyvä myötäinen. Muutaman juomatauon pidin, paljon muuta en ja Tarttoon taisin tulla siinä kolmen pinnassa. Olin varannut majoituksen Tamme Hostellista, mikä löytyikin pienen haun jälkeen aivan Tammen Stadionin vierestä.
Kelpaa minulle 21 euroa kiitos ja aamiaisen kera. Tilava ja siisti huone ja parveke suoraan jalkapallokentälle. Matkaa ydinkeskustaan alle kilometri.Tässä näkymä huoneeni parvekeelta Tamme Stadionin keinonurmi päällysteiselle jalkapallokentälle.Ja hiukan vasemmalla näkyy varsinainen yleisurheilustadioni.
Illalla tein kävelykierroksen syömisen merkeissä. Ensin halusin varmistaa aamuisen reitin rautatieasemalle. Sinne on parin kilometrin matka, joten enköhän ehdi aamulla hyvin tuohon 8:33 lähtevään Tallinnan junaan raiteelta yksi. Aamiainen respan mukaan hoituu jääkaapissa olevilla huonepaketeilla, mikä vielä helpottaa aamun kiirettä junalle. Kello oli jo aika paljon ja kävelyreissulla sorruin pikaruokaan, kebab-ateriaan. Tässä muutama kuva iltakävelyltä.
Venemuisen komea teatteritalo.Ja sen vieressä on Venemuisen puisto. Sitä vartioi Jakob Hurt kuuluisa virolainen kansanrunouden kerääjä.Tässä virolaisen kirjallisuuden yksi päämaja. Aika hauska ikkunatoteutus.Kaitsevat Akadeemia on Viron sotilasakatemia, mikä antaa korkeinta ja sitä alempaa sotilaskoulutusta.
Maanantai 24.8.2020 Reissun päätöspäivä 28 km/ # 910 km: Junalla Tarto – Tallina, M/s Europalla Tallinna – Helsinki ja lähijunalla kotiin Hämptoniin.
Maanantain aikataulut ovat ainakin toistaiseksi pelanneet mainiosti… Aamulla heräsin jo kuudelta ja hain aamiaispakettini hostellin jääkaapista. Ihan ok kokoelma: iso sämpylä&levite, juustoa ja kinkkua, salaattia, kurkkua ja tomaattia, jugurtti ja juotavaksi sekä teetä että kahvia. Sitten hiukan ennen kahdeksaa ajoin päärautatieasemalle ja kun aikaa oli, tein pienen ekstrakierroksen asemalta eteenpäin. Junaan sai pyörän hienosti. Isot plus-pisteet Eesti Raadeteelle! Vaunussa oli kaikkiaan kymmenen pyörän ripustuspistettä ja lisäksi pystyi istumaan oman pyöränsä viereen. Lisäksi pyörä kulkee Virossa ilmaiseksi
VR:n kannattaisi tehdä opintomatka Viroon. Pyöränkuljetus on järjestetty täällä paljon fiksummin kuin Suomessa. Pyöräily lisääntyy ja Suomen kaukojunissa on kovin rajattu pyörämäärä (5 euroa). Samoin paikallisjunissa ilmaispaikat loppuvat äkkiä kesken.
Juna tuli täsmälleen aikataulussa Tallinnan päärautatieasemalle. Pistin navigaattoriini PikkuGeehen osoitteeksi sataman ja lähdin ajamaan. En nimittäin ollut aiemmin ollut junahommilla täällä. Hyvin selvisin satamaan, vaikka D-terminaalin Check-Inn autoille oli järjestetty uusiksi. Vajaa varttitunti piti odottaakin ennen kuin laskivat laivaan.
Taas ensimmäisenä laivaan astuin Kanjonini kera samoin kuin lähtiessä Länsisatamassa.
Nyt istun laivan Fastline– ravintolassa napa pyöreänä isosta kotiruoka-annoksesta. Kuvaa en huomannut ottaa, mutta ei se kovin edustava olisi ollutkaan. Lautanen täynnä sitä sun tätä sorttia… M/s Europa lähti 12:30 ja sen pitäisi tulla Länsiterminaaliin muistaakseni 16:00. Tunnin päästä lähtee lähijuna Hämeenlinnaan. Toivottavasti ehdin siihen…
Sinne jää Tallinna taakse ties monennenko kerran.
Tässä kun on aikaa, niin voi hiukan muistella menneitä. Tuolla aiemmin jo annoin positiivista palautetta pääkohteestani Latviasta fillarikohteena. Reissu onnistui korona-ajan minireissuna hienosti. Tuli nähtyä ja koettua yhtä sun toista, maisema vaihtui ja kilometrejä kertyi sentään noin yhdeksän sataa. Ilmat suosivat todella. Yleensä lämpöä oli sopivasti 25-29 astetta. Vasta parina viime päivänä lämpötila tippui ja muutama sadepisarakin tuli Valgassa pari päivä sitten.
Reissun ehkä hienoimmassa kaupungissa Kuldigassa, Fillarantti ottaa mittaa kaupungin Kuldiga-maskotista.
Ongelmia ei juuri reissuun sattunut. Läheltäpiti-tilanteita on toki liikenteessä aina, mutta nyt ei autojen kanssa ollut isoja ongelmia. Latvian aika agressiivinen ajotyyli kyllä harmitti muutaman kerran. Kapealla tiellä pitäisi olla malttia lähtemättä ohittamaan toista autoa, kun fillaristi on suoraan edessä. Pari kertaa piti väistää jopa päällysteen ulkopuolelle, kun auto tulee tuhatta ja sataa vastaan samalla kaistalla. Ehkä kuitenkin vaarallisin ja yllättävin tilanne oli, ennen Ventpilsiin tuloa. Yllättäen vasemmalta metsästä tien yli porhalsi täysikasvuinen peura täyttä vauhtia vajaa pari metriä etupyörän edestä. Hiukan mietitytti, mitähän jälkeä olisi syntynyt, jos se olisi osunut pyörään tai kuskiin. No siitä selvittiin pelkällä säikähdyksellä.
Helsingin Lässiterminaalista on mukavan posotella rautatieasemalle mainiota baanaa pitkin.Lähijuna Helsinki Hämeenlinna eläkelippu 5,40 ja ilmainen pyörän kuljetus. Tosin nytkin nuo pyöräpaikat olivat kortilla.
R-lähijunaan 17:10 ehdin mainiosti ja sillä matkustin Hämptoniin. Ehkä vajaalla neljäsosalla matkustajista oli maski. Hämeenlinnassa olikin sitten enää loppusuora noin seitsemän kilometriä asemalta kaupungin poikki kotiin. Matkalla poikkesin vielä S-marketin kautta ja ostin pari pizzaa ja soitin vaimolle, että pistää saunan lämpiämään. Olipa ihana saunoa matkat pölyt pois ja pitkästä harjalla harjata kunnolla ihoaan.
Semmoinen Latvian & Viron pikkureissu tuli tehtyä koronan keskellä…🚴♂️
Eilen illalla julkaisin Latvian reissuni ensimmäisen postauksen Ventpilsin rannikkokaupungissa. Kiva kaupunki, missä viihdyin kaksi päivää. Mutta matka jatkuu…
Mutta tähän postauksen alkuun hieman perustietoa Latviasta lähinnä Wikipediaa lainaten. Latvian tasavalta (latv.Latvijas Republika, liiviksiLeţmō Vabāmō) eli Latvia (latv.Latvija, liiviksiLeţmō) on yksi Baltian maista. Se rajautuu pohjoisessa Viroon, idässä Venäjään sekä Valko-Venäjään ja etelässä Liettuaan. Maan pääkaupunki Riika on Baltian maiden suurin kaupunki. Latvia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.
Olin aivan Ventpilsin keskustassa tässä Dzintaruja-hotellissa. Neukkuajat tulevat ensimmäiseksi mieleen. Mutta sisällä oli ihan siistiä.
Asukkaita on 1920 000 (2019)
Maan pinta-ala on vain 64589 neliökilometriä
Bruttokansantuote asukasta kohti on noin 18000 euroa/hlö , BKT jakautuu maatalous 4,2%, teollisuus 25,8% ja palvelut 61,8%
Euro on ollut valuuttana vuodesta 2014 alkaen
Latvia itsenäistyi vuonna 1918 ja Neuvostoliiton vallan jälkeen sai palautettua itsenäisyyden uudelleen vuonna 1991
Fillari on vaan eri peli, matka taittuu ja maisema vaihtuu
Tänään iltapäivällä jo ennen kahta ajoin tänne Kuldigaan, sympaattiseen noin kymmenen tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin. Ehdin jo majoittumisen jälkeen tehdä vajaan kymmenen kilometrin fillarisurfailun kaupungissa. Hieno paikka ja varsinkin vanhakaupunki huokuu historiaa ollen kuitenkin elävä. Vanhakaupunki on keskiajalta. Panen tähän linkin, missä tarkemmin kerrotaan Kuldigan kaupungista. https://www.latvia.travel/fi/city/kuldiga-8
Tässä majapaikkani Liba Apartement julkisivu. Talo on keskellä Kuldigan vanhaa kaupunkia ja peräisin luultavasti 1700-luvulta.Tänne oli hauska tulla. Omistaja lähetti tekstarin, missä toivotti tervetulleeksi ja antoi sisäänpääsyn ohjeet. Tietyllä koodilla sain avaimen avainboksista täältä takapihan ovesta. Sitten portaat ylös ja huoneistoon.Vanha leveälautainen puulattia ja kolme sänkyä, joista yksi oli pedattu Fillaranttia varten. Suihkuhuone odotti käyttäjää kylpytarvikkeiden kera ja jopa aamutossut (kerrankin riittävän isot) olivat odottamassa.Kuldigan tervetuliaistoffee ja vesipullo oli laitettu kauniisti esille.Kun kyse on on huoneistosta, aamiaista ei ole. Mutta pieni keittiö on ihan hyvin varustettu. Jääkaappi, pikku liesi, mikro, leivänpaahdin ja kahvin&vedenkeitin. Jopa kahvinporot ja teepussit ja sokerit sekä suodatin laitettuna keittimeen. Panin juuri kahvin tulemaan…
Sänkyni päälle on remontin yhteydessä jätetty näkyviin talon vanha historia. Pääosa seinistä on rapattu paksulla laastilla piiloon, muttn tuossa näkyy pala alkuperäistä tiiliseinää. Hieno yksityiskohta.
Sunnuntai 16.8.2020Ventpils – Kuldiga, 67 km / # 355 km
Tänään matka joutui. Läksin puoli kymmenen tienoissa Ventpilsista ajamaan. Kysyin respan rouvalta apua, koska karttaohjelma tarjosi kahta reittiä tänne Kuldigaan. Itse olisin valinnut muutaman kilometriä pidemmän, koska karttaohjelmalla näkyi matkalla parissa kohdin tietöitä. Rouva taas oli ehdottomasti lyhyemmän kannalla ja uskoin häntä. Taisi olla hyvä uskoakin… Tie oli asfaltoitu noilta osin, mutta sivustat olivat kesken ja muutamassa paikassa toinen ajokaista oli vielä suljettu liikennevaloilla. Mutta uusi asfaltti oli tasainen kuin vauvan pylly. Sitä oli ilo lasketella varsinkin, kun puolimatkassa sivutuuli muuttui sivumyötäiseksi.
Harvoin näin tasaista pintaa pääsee fillarilla ajamaan. Liikennekin oli maltillista paikallistiellä P108.
Maisemia reitti ei tänään kovasti tarjonnut, koska P108-tie kulki pääosin metsämaisemissa. Muutaman kerran näkyi viljelyksiä ja muutama pikku järvi. Tie kulki lähellä Ventpilsin kohdassa mereen laskevaa Venta-jokea, mutta se tuli näkyviin vasta määränpäässä Kuldigassa. Myöskään taajamia ei reitin varrelle osunut, aika korpimaissa mentiin tänään. Muutaman kerran kahvihammasta kolotti ja pysähdyin kartasta tarkistamaan löytyykö joku taajama. Ei löytynyt, vasta Kuldigassa tultiin ihmisten ilmoille.
Lielais Nabas-järvi ilmaantui tiemaisemaan vasta matkan loppupuolella. Toisella rannalla näkyi mukavan näköinen leirintäalue, mikä oli puolitoista kilometriä päätieltä.
Loppumatkasta oli noin kolmen neljän kilometrin loiva 2-3% nousu reiluun seitsemänkymmeneen metriin PikkuGeen mittaamana, mutta sen jälkeen saikin lasketella liki koko kymmenen kilometrin loppumatkan Kuldigan kaupunkiin. Lisäksi kevyt sivumyötäinen avitti laskemista 27 asteen mukavassa lämmössä. Tosi mukava ja helppo reitti ajaa tänään.
Tässähän sunnuntain reitti näkyy. Lopussa on liki kymmenen kilometriä kaupunkisurfailua, mikä tiputti liki 22 km/h-keskarin lopuksi 19,3 km:iin tunnissa.
Vein tavarat kämpille ja läksin katsomaan Kanjonini kera kaupunkia. Samalla tuli käväistyä syömässä, arvatkaapa missä, Hesburgerissa. Itselläni on Suomen Hese-appi puhelimessa ja piruuttaan katsoin sitä täällä. Se ilmoitti, että voit valita Viron, Latvian ja Liettuan asemapaikaksi. Varasin Latvian ja Viron, jolloin appi näytti paikallisen Hesen sijainnin ja tarjoukset, kupongit sun muut. Hienosti toimi ja söin kuponkitarjouksena tuplahampurilais-aterian isolla juomalla 4,45 euroa. Hesessä oli tänään sunnuntaina paljon väkeä, piti jonottaa, mutta hyvin sielläkin oli varattu suojaiset paikat koronan takia, käsidesit ym.
Tähän loppuun pieni kuvakavalkadi Kuldigan fillarikierrokselta.
Ihan majapaikkani vieressä on tämä ortodoksikirkko ja sen vieressä on taiteilijoitten tukikohta.Kumpi on Fillarantti ja kumpi Kuldiga?Tuossa majapaikkaani läheisyydessä alkaa pitkä kävelykatuosuus, missä tänään oli paljon ihmisiä liikkeellä.Hauska ravintola on myös kävelykadun varressa. Kävelykadun päässä oli aukio, missä taustalla näkyy joku julkinen hallintorakennus. Olisikohan kaupungintalo?Samalla aukiolla lapsilla oli hauskaa suihkulähteessä. Iltapäivällä oli lämpöä noin 28 astetta varjossa ja aurinko paistoi.Taas oma naama runoilija Walterin vieressä.Iltapäiväkahvit kahvin hörppäämässä tämän kahvilan terassilla. Musta kahvi maksoi tasan euron.Ennen majapaikkaan takaisin ajamista kuvasin kävelykadulta tämän koristeellisen myymälän.Illalla läksin ostamaan aamupalatarpeita ja tein pienen kävelykierroksen Liepajas iela-kävelykadulla. Sitä vartioi Herttua Jekabe, jonka reliefi on kävelykadun alussa. Hän loi alueen infrastruktuurin 1600-luvulla.Aurinko laskee kohta…kello on nyt noin puoli yhdeksän illalla.Kävelykatu oli nyt illalla paljon hiljaisempi kuin iltapäivällä.Tämäkin seinämaalaus osui silmään iltakävelyllä kävelykadun oikealla puolella. Hallintoaukean suihkulähteellä bongasin tämän nuoren perheen.Yhteen yksityiseen pihaankin uskalsin kurkistaa portista kävelykadun sivukadulla.
Iltakävelyllä oli tarkoitus lopussa ostaa aamiaistarvikkeet. Menin tuttuun lähikauppaan, mistä olin jo mennessä katsonut aukiolokyltin 8-22. Mutta ovi olikin kiinni ja alempana oli pienellä tekstillä su 8-19. HUH! No sitten onneksi näin yhden miehen kävelevän katua pitkin muovikassi kädessään, näytin kassia ja yritin kysyä kauppaa. Hän puhui ilmeisesti venäjää ja huitaisi kädellään tulosuuntaansa. Puolen kilometrin päässä oli onneksi iso Maxima-liike vielä auki. No hätä! Ostin sämpylöitä, sulatejuustoa, kirsikkatomaatteja, rasian kinkkusalaattia ja ison jugurttipurkin (3.33). Kassatyttöä huvitti tuo kolmen kolmosen sarja, minkä sitten kuittaisin Visa-kortilla.
Aamulla tuli sitten Liban keittiökin testattua ja hyvin noilla aamiaisen tarpeilla maha täyttyi.
Maanantai 17.8.2020Kuldiga – Broceni, Radi 65 km / # 420 km
Kello on nyt kohta aamuyhdeksän. Aamupalan söin noin tunti sitten, mutten pitänyt kiirettä lähdön kanssa, koska tänäänkin on edessä lyhyt noin 70 kilometrin ajo Broceniin tai oikeastaan siitä vielä 6-7 kilometriä eteenpäin järven rannalle Radin lomakeskukseen. Toinen syy on se, että eilen pesemäni vaateet eivät vielä olleet ihan kuivat. Avasin ikkunan ja panin ne aivan ikkunan eteen kuivumaan lisää. Viime vuoden Viron reissulta, missä olin Tori-Antti-kaiman kanssa, on katkera muisto kosteista pyörähousuista. Ajoimme reilun satasen ja itselläni oli hiukan märät ”paviaanipöksyjen” pehmusteet ja ajopäivän jälkeen oma perjaukseni näytti paviaanien vastaavalta.
Tuossa kämpän ikkunan edessä Kanjoni jo odottaa lähtöä. Saapa nähdä miten selvitän tosi jyrkät puuportaat pyöräkengät jalassa ja Kanjonia kantaen.
Hyvin selvisin majapaikan jyrkissä puuportaista. Ilman tukevaa kaidetta tuskin olisin pysynyt pystyssä. Tänään oli tarkoitus ajella Saldusin kautta tänne Radiin. Ihan Saldusin keskustaan ei tarvinnut mennäkään, kun kävin lounastamassa taas Hesessä. Valitettavasti Hese-appi ei toiminut ja ihan normihinnalla piti hotkaista pekonihamppari-ateria tuossa iltapäivällä kahden pinnassa.
P108-tie seuraili alkumatkasta Venta-jokea, joka hieman pilkottaa tuolla rehevän kasvillisuuden takana.
Ajoin tänään P108-tietä, kuten eilenkin. Nytkin oli osan matkaa tietöitä menossa. Uutta asfalttia laskettiin ja jyrättiin, mikä aiheutti paikkapaikoin toisen kaistan sulkemisen liikenteeltä. Toisaalta sai ajaa sileää pintaa pitkin. Tosin yhdessä vaiheessa asfaltti oli vasta laskettu ja se oli osin vielä märkää. Kova rapina alkoi kuulua, kun bitumia tarttui Kanjonin GP-nelitonnisiin keräten irtohiekkaa ym. Kun pääsin ulos tuosta osuudesta, yritin pyöräilyhanskan kämmenellä sutia enimmät irtoliat renkaan pinnasta pois.
Tässä kohtaa on vielä vanhaa päällystettä, mitä kovalla vauhdilla uusitaan P108-tiellä. Ihan hyvin ajettavaa tämäkin, joskin ei aivan tasaista. Tälläistä korpimaisemaa oli suurin osa tämän päivän reitistä.Tässä näkyy maanantain reitti. Taas tuo korkeusprofiili liioittelee aika lailla.
Ajo-olosuhteet olivat hyvät tänäänkin. Lämpöä riitti (28 C) ja tuuli oli maltillinen 2-3 m/s. Ikävästi se tosin muuttui matkan aikana. Lähtiessä oli länsituuli niinkuin viimepäivinä on ollut. Mutta puolenvälin vaiheilla se oli kääntynyt etelänpuoleiseksi ja jopa itä-kaakko. Sivuvastaiseen ja vastaiseen sai ajella, mutta onneksi tuuli oli hiljainen. Maisemilla ei voinut kehuskella. Pääosin oli korpimaisemaa eikä edes taajamia osunut reitin varrelle. Yhtään kahvipaikkaa en löytänyt vaikka mielessäni sitä toivoin.
Tämän hirvityksen Kanjoni bongasi loppumatkasta. Stalinec 80T, millä ojitettiin Latvian peltoja 1950-luvulla. Aika järkäle, mikä oli kehitetty neuvostotankeista sodan jälkeen. Siinä on kärjessä valtava aura.
Loppumatka olisikin sitten mielenkiintoinen. Hesburgerin jälkeen ajoin pätkän verran A9-valtatietä itään ja Broceniin kohdalla alkoi pikkutie kohti Radia. Risteyksestä oli matkaa kuutisen kiolometriä perille ja eilisen ollaan GoogleMaps tarkastelun pohjalta tiesin, että risteyksessä on viimeinen kauppa tai niitä oli siinä kolmekin. Iltaoluset otin pieneen selkänyssykkään ja läksin ajamaan kohti majapaikkaa. Muutama kilometri meni mukavasti, mutta sitten! Nelisen kilometriä joutui taistelemaan aivan kamalaa soratietä pitkin. En edes muista koska olisi vastaavaa ollut.
No tästä kuvasta ei oikein saa käsitystä. Puolisen kilometriä talutin ja sitten yritin lähteä ajamaan. Kuluneet 28 milliset Conti-nelitonniset eivät todella olleet mitään gravel-renkaita. Pehmeätä niin eturengas hoiperteli alta pois, kun yritti pysyä reunassa. Keskemmällä taas oli jyrkkiä nimismiehen kiharoita ja teräviä kiviä. Ja autoja meni ja tuli ja pölyn määrä oli melkoinen.
Perille pääsin kuitenkin ilman rengasrikkoa, mikä on melkoinen ihme. Aiemmin reissuilla olen kiitellyt Swalben rengasinsinöörejä (Swalbe Marathon Supreme luottorenkaani). Nyt pitää antaa kiitos myös Continental-tallin väelle. Nimittäin allani ovat Kanjonin ensiasennusrenkaat Continental GP II 4000), joilla nyt on ajettu jo noin 9800 km. Takarengas on aivan sileä, ei edes kuluman osoituspylpyröitä näy enää. Katsotaan selviääkö sillä vielä kotiin…
Täällä ollaan Radissa. Pieni lomakeskus on rakennettu ilmeisesti maatilan kiinteistön alueelle. Aika monta mökkiä ym. Oma huoneeni on tässä päärakennuksessa. Tilava ja siisti huone (28 euroa aamiaisen kera).Kuvassa huoneeni. Lisäksi siihen kuuluu parveke, pieni keittiö ja kylppäri. Kanjonille varasin näköalapaikan järven suuntaan.
Iltapäivällä majoitettuani kävelin alueella ja napsin aika monta kuvaa, koska paikka on luonnon kaunis. Järvi, minkä rannalla lomakeskus on, on aika pitkä mutta kapea. Järven nimeä en löytänyt Apple-kartasta. Laitan kuvia näkyviin kuvakertomuksena.
Monen moisia mökkejä tänne on rakennettu ja oikealla on pieni rivitalon pätkäkin.Tuossa rakennuksessa oli puolenkymmenen hengen seurue. Astelin kuitenkin heidän ohitseen laiturille ottamaan muutaman kuvan.Laiturilta näkymä pohjoiseenJa etelään…Laiturilta takaisin ohi tuon seurueen…Kiinteistön alue on aika laaja varmaan muutaman hehtaarin. Kävelin ja napsin kuvia järvelle.Luonnon kaunis järvimaisema.Järven rannassa oli myös Beach Wolley-kenttä, useita grillipaikkoja ja veneitä.Sitten bongasin omenapuita ja viihtyisän aurinkopaikan…Sopiva alkuillan välipala. Huom. En ottanut yhtään omenaa puusta, koska niitä oli kosolti maasta poimittavissa. Melkein kypsiä ja mehukkaita…
Huoneeseen otin mukaan vielä muutaman omenan, joten ilta-ateriaan en tarvitse. Pärjään hyvin noilla ja muutamalla olusella. Mitään tarkkaa jatkosuunnitelmaa en ollut tehnyt, mutta huoneessani loikoillessani katsoin samalla karttaa ja Booking.comin tarjontaa. Seuraava iso kaupunki itää (ja kotia) kohti on Jelgava, minne on noin 80 kilometrin matka täältä. Valitettavasti länsituuli taitaa olla mennyttä, sillä huomiselle on luvassa 2-4 m/s itätuulta eli vastaista sinne. Varasin kuitenkin sieltä majapaikan, koska siinä on ilmainen peruutus. Varasuunnitelma on jäädä pienempään Dopeleen noin kolmekymppiä ennen Jelgavaa, jos matkanteko ei hotsita tai muuten suju. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan…
Tiistai 18.8.2020Broceni, Radi – Jelgava 85 km / # 505 km
Tiistaiaamuna hyvästelin mukavan Radi-majapaikkani aamiaisen jälkeen jo hiukan ennen yhdeksää.
Aamulla taistelin eiliseen tapaan vajaa viisi kilometriä kamalaa soratietä nyt tosin toista reittiä kuin eilen. Vieläkin kuluneet Contini kestivät tuon röykytyksen ja terävät kivet. Tosin ajoin varovasti noin kymmenen kilometrin vauhtia tuon pätkän aina A9-valtatielle. Voisiko suurempaa kontrastia olla tien pinnoista. Valtatiellä oli tasainen pinta , mutta kova liikenne. Siltikin hyväksyin sen mieluusti. Valtatietä piti ajaa reilu kolmekymmentä kilometriä.
Tässä tätä soratiepätkää jo aivan valtatien lähellä. Soratie parani pikkuhiljaa matkan varrella. Tässä se on jo kokolailla ajettavaa.Valtatie-osuudella pysähdyin tähän pieneen hautausmaahan, minne oli haudattu noin viisisataa sotilasta 1941-1945. Laatoissa oli venäjänkielellä nimet ja laattojen lukumäärän perusteella pääsin tuohon viiteensataan.
A9-valtatie jatkui kohti Riikaa, mutta itse hyppäsin siltä pois oikealle P97-paikallistielle. Paikallistie ei pinnaltaan ollut niin hyvä kuin A9-tie, mutta muuten miellyttävämpi ajaa. Liikennettä silläkin oli yllättävän paljon. Dobeleen ei risteyksestä ollut kuin 12 kilometriä ja ajelin sen keskustaa vähän ristiin rastiin. Olin nimittäin unohtanut pyöräni lukon edelliseen majapaikkaan. En kuitenkaan löytänyt muutaman ihmisen neuvoista huolimatta pyöräliikettä. No eiköhän isosta Jelgavasta löydy.
Lyhyen bussipysäkkitauon jälkeen suuntasin oikealle kohti Dobelea ja Jelgavaa. A9-valtatie sai jäädä.Hiukan ennen Dobelea oli pieni kaunis joki.Tässä jo ajamme Dobeleen…
Jelgavaan ajoin noin puoli kolmelta ja ensi tehtäväksi otin lukon etsimisen. Lopulta internetistä katsomalla löysin liikeen jopa aika läheltä majapaikkaani. Pyöräliikkeestä löytyi uusi lukko kympillä ja liikkeen omistaja oli muutenkin hyvin avulias. Hän kyseli mistä olen ym. ja alkoi esitellä kännykästä hienoja paikkoja Latviassa, mihin minun kannattaisi mennä tutustumaan. Hän näytti kymmeniä kuvia etc. Onneksi siihen tuli asiakasta, jolloin pääsin poistumaan. Nimittäin kännykkäni akku veti viimeisiä henkäyksiä ja majapaikka oli vielä haussa.
Jelgava here we ride… Fillarantti, Kanjoni and PikkuG. 🚴 Hienoja pyöräteitä täällä on liki joka kaupungissa. Tätäkin baanaa sai ajaa jo viitisen kilometriä ennen kaupunkia.
Majapaikan löytäminen vaati hiukan kyselemistä ym. Se nimittäin ei ollut Apple- tai Google-kartassa aivan sillä paikalla kuin piti vaan korttelia paria kauempana. Majoituin Central Hostel Jelgavaan (12,40) neljän hengen huoneeseen sillä ajatuksella, ettei muita tulijoita olisi. No ans kattoo…
Kanjoni sai tälläisen yösijan ja panin lukolla kiinni patteriputkeen.Oma punkkani näkyy tuossa alapedillä. Ihan siisti paikka. Armeijassa olisi joutunut itse tekemään punkan, mutta nyt siitäkin huolehti majapaikan mies.
Suihkut on käyty ja kävellen ruokapaikkaa etsimään. Kyselin hostellista vinkkiä ruokapaikaksi ja sain suosituksen noin kilometrin päähän Balerija. On hardrock-mesta, mutta hyvä ja edullinen ruoka. Kävelin sinne ja tilasin pekonihampurilaisen ja ranskikset kera olusen. No eka olut meni samantien janoon ja ruuan tultua sain toisen. Aikamoinen jättiannos olikin kertakaikkiaan. Vaikka olen aina ollut suursyömärin maineessa, piti osa ranskiksista jättää syömättä…anteeksiantamatonta!
Pekonihampurilainen 300 gramman pihvillä ja valtava kori ranskalaisia. Puolen litran kolpakko kalpenee hampparin takana. Hyvä hinta-laatusuhde 🤪
Kävellen sen jälkeen vähän toista reittiä kämpille. Onneksi kämppäni oli edelleen tyhjä. Matkalla koukkasin yhden puiston kautta, missä otin muutamia kuvia.
Vähän jäi pehmeäksi tämä kännykän zoomilla otettu liikkuva kuva.Ilta oli sametin pehmeä ja lämmin. Kello on jo puoli kahdeksan.
Keskiviikko 19.8.2020Jelgava – Baldone 65 km / # 570 km
Heti aamulla lähtiessäni kaupungista näin JelgavaPilsin eli Jelgavan Palatsin tien varrella . Kävin kurkkaamassa myös sisäpihan puolella. Tässä kuva sieltä.Ja tässä Jelgavan palatsi kaupungista ulosmenevältä sillalta kuvattuna. Tässä mielenkiintoinen Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jelgava
Keskiviikko valkeni samanlaisena kuin edellisetkin päivät. Säät ovat todella suosineet reissuani. Iltapäivällä lämpötila oli noin 27 astetta ja tuuli edelleen idän puolet noin 4 m/s. Eli alkumatka, jolloin tuuli aamupäivällä oli hiljaisempi mentiin liki vastaiseen ja iltapäivällä kohti koillista sivuvastaiseen. Mutta onneksi peitteisyyttä oli aika paljon eikä tuuli juuri muuta tehnyt kuin hidasti matkan tekoa. Toisaalta tänään oli lyhyt rääpäisy vain 65 km. Tuosta Ridewithgps-kuvasta puuttuu kolmisen kilometriä aamulta, kun unohdin laittaa rakkineen päälle. Vasta Mäkkärissä, missä söin aamupalan huomasin asian.
Tänään tiet suosivat minua. Alkumatkan Jelgavasta Iegavaan ajoin P93-paikallistietä, loistokuntoinen mutta liikennettä vielä aika paljon. Iltapäivän pikkutie Baldoneen oli hiljainen liikenteeltä, mutta hienossa kunnossa oleva vaihteleva tie. Ehkä tämän reissun mukavin tieosuus ajella.
Heti alkumatkasta poikkesin muistomerkillä. Se oli pystytetty Sotakorkeakoulun kadettien muistoksi, jotka kaatuivat Latvian itsenäisyystaistelussa 1919 näillä seuduin.Iecavassa pidin reilun tunnin tauon päiväkahvit merkeissä. Oli mukava paikka istua ulkona ja aloin suunnitella huomista. Tuli varattua majapaikka noin 80 kilometrin päästä ensi yön paikasta Siguldasta.
Kuten kuvatekstissä kerroin käytin päivällä aikaa jatkon suunnitteluun. Tavoite on ohittaa Riika nyt kokonaan. Josko huomenna pääsisi sen ohi tuonne Siguldaan, mikä sijaitsee Gaujasin kansallispuiston tuntumassa..
Iecavasta Baldoneen johti noin 25 kilometrin hieno pikkutie. Loistava päällyste ja hiljainen liikenne ja maisematkin olivat kohdillaan. Oli rentouttavaa ajella kaikessa rauhassa. Enää on vain noin kymmenen kilometriä Baldoneen. Pikkukylä osui reitille.Rauhallinen ympäristö asua pienen lammen rannalla.
Baldoneen saavuin noin puoli neljältä. En mennyt suoraan varattuun majapaikkaan vaan katselin fillarin kanssa hiukan pikkukaupunkia. Wikipediasta kurkkasin kaupungista, että täällä on asukkaita vain reilu kolmetuhatta ja kaupunki on tunnettu lähinnä rikkipitoisista kylpylöistä tai ehkä on ollut aiemmin. Urheilukenttä oli moderni ja komea koulu keskustassa.
Saavuttuani puoli neljän aikaan Baldoneen, ajelin pikkukaupunkia ristiin ristiin rastiin. Tässä amerikkalaisen jalkapallon junnutreenit urheilukentällä.
Majapaikkani on Baldone Central Hotel…turhan hieno nimi pienelle ja vaatimattomalle lähinnä matkustajakodille. Ovi oli lukossa ja soitin ovessa näkyvään numeroon. Kymmenen minuutin päästä tuli nuori nainen ja laski minut sisään. Ulko-ovi toimii koodilla…panen sen tähän, että muistan vielä illalla (2299). Kello on kohta iltaseitsemän ja alkaa nälättää. Taidanpa lopettaa blogihomman ja lähden katsomaan, löytyykö tästä kylästä jotain haukattavaa…
Vaatimattoman hotellini (21 euroa) netti ei ihan yltänyt huoneeseeni. Olen ilmeisesti ainut asukas täällä. Niinpä perustin blogitoimiston yläaulaan.
Torstai 20.8.2020Baldone – Sigulda 85 km / # 655 km
Matka jatkuu, mutta aika paljon tuli pähkäilty illalla minne. Mutta nyt Siguldaan 🚴
Eilisen Baldonan pikkukaupungin jälkeen mietin, minne suuntaan. Riika oli yksi vaihtoehto, mutten oikein halunnut noin isoon kylään. Sigulda valikoitui potentiaaliseksi paikaksi, mutta mitä reittiä… Karttaohjelma tarjosi monta eri vaihtoehtoa. Järkevimmältä tuntui liki suorin reitti, mutta kartan mukaan 18 kilometriä alussa soratietä pani miettimään.
Torstai reitti. Heti alussa oli 18 kilometrin soratieosuus, tuo kippurainen nimismiehen kiharapätkä.Tuonne vaan soran keskelle. Alussa varoin kovasti, mutta pikkuhiljaa alkoi tottua matkantekoon. Vauhti oli 10-15 km/s välissä.
Aamulla päätin lähteä ainakin katsomaan tuota soratietä, mikä alkoikin melkein heti majapaikan jälkeen. Alussa se oli vielä ihan siedettävä, mutta muutaman kilometrin ajon jälkeen olin jo kääntyä takaisin. Sinnittelin tuon 18 kilometriä kuitenkin läpi. Ihme kyllä Conti GPII nelitonnisen renkaat kestivät tuonkin koettelemuksen, vaikka noin kymppitonnin ajettu takarengas on ihan sileä. Olipa aika röykytystä ja pölyä.
Kun pääsi pois tuolta soran ja pölyn keskeltä, tuntui asfalttipinta todella tasaiselta.Kegums oli paikka ylittää mahtava Daugava eli Väinäjoki, mikä on Latvian suurin joki.Kegumsista ajoin P8-tietä aluksi koilliseen. Tässä maalauksellinen Ogre-joki.
Puolen päivän jälkeen Suntazissa pienessä kylässä pidin taukoa kyläkaupan rappusilla. Ostin jugurttia ym. ja katselin ihmisiä, jotka tulivat ja menivät kauppaan. Varmaan liki tunti tuli nautittua kauniista 27 asteen lämmöstä.
Kolme sukupolvea kauppareissulla.Kanjoni sai varjopaikan kaupan edessä, kun itse tykkään auringosta.Hyvältä maistui kylmä jugurtti lämpimässä auringon paisteessa.
Matka jatkui tauon jälkeen kohti Siguldaa P8-tietä. Olin tyytyväinen, että olin uskaltanut valita tämän reitin siitä soratieosuudesta huolimatta. Vaihtoehto olisi vienyt Riian tuntumaan pitkin Eurooppa-teitä.
Tässä maisemassa sielu nautti ja pyörä kulki.Matkalla oli muutamia pieniä järviä tai lampia.
Noin kymmenen kilometriä ennen Siguldaan tuloa Kanjonini mittariin napsahti kymppitonni täyteen. Itse asiassa siinä taitaa sata tai kaksisataa enemmänkin, koska mittari on välillä ollut pois päältä. Hankin tämän Canoyn Endurance DI-pyörän itselleni 70-vuotislahjaksi vuosi sitten keväällä. Paras pyörä tähän mennessä. Ei ole ollut mitään ongelmia. Ketjut vaihdoin siihen itse reilun kahdeksan tuhannen kilometrin jälkeen tänä kesänä. Ja renkaat ovat alkuperäisrenkaat. Täytyy ihmetellä niiden kestävyyttä satakiloisen keijun alla. Ei edes yhtään rengasrikkoa tänä aikana. Nyt pitää koputtaa pöydän kantta…
Kymppitonni napsahti täyteen vähän ennen Siguldaa.Ja tässä suosikkipyöräni reissukamppeissaan. Seuraava kymppitonni alkoi jo tämän tauon jälkeen.
Siguldassa majoituin ”kissahotelliin” City Center Kakis (22,50). Ihan mukava majapaikka, pieni huone, mutta fillarin sain sinne kuitenkin sopimaan hyvin.
Telkkarin ja baaritason välissä löytyi Kanjonille hyvä paikka Kissahotellissa.Hotellin terassilla nautin hyvän kanaleike-aterian. Kerrankin ilman ranskalaisia.Tässä Kissahotellini. Oma huoneeni oli tuon kissakuvan osoittamassa rakennuksessa.Pieni kävelylenkki lähipuistossa…Ja kävelylenkin jälkeen palasin sympaattiseen Kissahotelliin.
Perjantai 21.8.2020Sigulda – Valmiera 75 km / # 730 km
Perjantai avautui kauniina, kuten ilmat ovat reissuani tähän mennessä suosineet. Kahdeksalta menin Kissahotellin ravintolaan aamiaiselle. Ja jo vajaa tuntia myöhemmin olin jo reissun päällä. Läksin päätielle A2/E77-Siguldaan rautatieaseman kautta.
Vähän liikaa oli auringon valoa taustalla…joten piti pyörähtää ottamaan kuva vielä toisesta suunnasta.No nyt nuo kukkaistutusten upeat värit pääsevät oikeutukseen. S! Sigulda.Tässä näkyy perjantain reittini Gaujasin kansallispuiston halki Valmieraan.
Ensimmäiset vajaa kolmekymmentä kilometriä oli aika tylsää A2/E77-raskaasti liikennöityä valtatietä pitkin. Mutta sen jälkeen kääntyi P20-paikallistie kansallispuistoon kohti Cēsis- ja Valmiera-kaupunkeja kohti. Ajaminen sai aivan uuden ulotuvuuden. Hyvä tienpinta jatkui ja liikenne väheni selvästi. Myös maisemat komistuivat ja korkeuseroja alkoi tulla, kuten tuosta edellisen kuvan korkeusprofiilista voi nähdä.
Tässä kuvassa olen juuri kääntymässä Eurooppatieltä pois. Hellyttävä pariskunta ja kaunis jokimaisema.Sisään kansallispuistoon P20-paikallistietä.
Puolen päivän aikaan ajoin Cesesin kaupunkiin, mistä oli enää kolmekymppiä perille Valmieraan. Ceses on pieni idyllinen kaupunki kansallispuiston kainalossa. Siellä istuskelin pääaukion ulkoilmaravintolassa varmaan tunnin verran ja nautin Päivän keiton. Kylmä punajuurikeitto maistui ihanalta lämpimässä ilmassa.
Komea Cesesin kirkko on kaupungin keskipiste.Pääsin jopa kakkoskuvaajaksi tälle hääseurueelle. Eivät yhtään panneet pahakseen papparazzia.Tämä muistomerkki liittynee Latvian itsenäisyystaisteluun 1919.
Loppumatka Valmieraan sujui mukavasti. Lämmin sivumyötäinen tuuli avitti ajamista. Valmieraan polkaisin iltapäivällä kolmen pinnassa. Paikka näytti tutulta. Sitten muistinkin. Olisiko ollut vuonna 2013, kun poljin eläkereissun Roomasta Hämptoniin. En ole varma, mutta pitääpä tarkistaa..
Gaujasin kansallispuistossa oli mukava ajella ja katsoa samalla ympärilleen.
Nyt IPadini ei kerta kerta kaikkiaan jaksa enää vääntää tätä ylipitkää sepustusta. Pakko on nyt yrittää julkaista tämä postaus ja jatkaa seuraavassa…
Kilometrikisa on vielä kuukauden verran käynnissä ja Polkijatoverit-joukkueemme keikkuu kakkosena suursarjassa. Omat nurkat tahtoo olla jo niin koluttuja, joten reissuun piti päästä.
Suomen koronatilanne on sangen hyvä, mutta tilanne elää kaikenaikaa. Juuri nyt keskustellaan pakollisen karanteenin käyttöönotosta ns.koronahankalista maista. Pienelle pyöräreissulle piti kuitenkin päästä. Balttian maat, Viro, Latvia ja tiettävästi myös Liettua ovat koronan kannalta ns. hyviä maita. Lähijunassa Hesaan, fillarilla Länsisatamaan ja m/s Europalla maanantai-iltana yli. Nyt istun tiistaina iltapäivällä tyylikkään vihreässä FlixBussissa matkalla kohti Riikaa. Pyörä pantiin bussin perässä olevaan kuljetustelineeseen kahden muun pyörän kaveriksi.
Oli hyvä löytö tämä FlixBus. Tallinna- Riika 11,90 ja fillari 9,90 😁Easy-Tours vie ensin Riikaan ja sen jälkeen katsotaan minne Kanjonin nokka käännetään.
Riiasta varasin hotellin ensi yöksi. Bussimatka kestää noin neljä ja puoli tuntia ja bussin pitäisi saapua Riikaan 19.25. Rixwell Gertrude hotelli on vajaan parin kilometrin päässä bussiasemasta.
Punnitsin tuon Kanjonin ennen lähtöä. Täysi sotavarustus päällä, tosin laukut tyhjinä 10,2 kg ja tavaraa mukana lisäksi noin kolme-neljä kiloa.
Reissun päätin tehdä nyt aivan minimivarustuksella. Kahdeksan kilon Kanjoni (Canoyn), missä Gorilla-kiinnikkeet ja Wohon laukut etuhaarukassa ja kevyt satulalaukku (vararengas ja ulkoilutakki) sekä pyörän ohjaintangossa kiinni pieni pussukka ja kaksi pyöräpulloa. Koko varustus painoi ilman kamoja 10,2 kg. Pyörässä on Garmin 830 (nykyinen PikkuG) sekä Garmin Varia takatutka&tehovalo.
Kevyt pyörä nostella ja kannella….nyt on jo laukutkin täytetty juuri ennen starttia Hämeenlinnan rautatieasemalle. Nousi sentään…
M/s Europa vei Tallinnaan ja yön vietin laivan B-hytissä. Ihmisiä oli tosi vähän laivalla. Siltikin katsoin parhaaksi pysyä hytissä. Olin kotoa lähtiessä napannut lopun edellisen illan pizzasta mukaan ja myymäläviinin kera toimi sopivana iltapalana. Aamiaisen sentään olin varannut matkapakettiin mukaan (28 euroa kortilla ja osa pisteinä).
Tässä vielä Länsisatamassa odottamassa laivaan pääsyä saksalaispariskunnan ohella.Kanjoni ajoi ensimmäisenä tyhjään laivaan.Eiköhän näillä m/s Europan aamiaiseväillä selvitä muutama tunti Tallinnassa
Flixbussi lähti vasta tiistaina iltapäivällä 14:40, joten oli mukavasti aikaa katsella pyörän kanssa Tallinnan ympäristöä. Laitoin PikkuGeen osoitteeksi ensin Piritan, minne sai ajella leveää pyörätietä koko matkan. Sieltä matka jatkui Viimsiin ja takaisin Tallinnaan ajellessa koukkasin vielä kauniin Kadrioga-puiston kautta. Vielä ennen D-terminaaliin (Flixbussin lähtö) ajoa tuli haukattua Wieninleike Merepubissa sataman lähellä. Tässä joukko kuvia Tallinnasta ja sen ympäristöstä.
Tässä Kanjoni totuttautua merimaisemaan Tallinnansatamassa. Taustalla näkyy Piritassa olevan Tallinnan tv-tornin silhuetti.Eestin kommunismin uhrien vaikuttava muistomerkki on Viron lähihistoriaa.Samoissa maisemissa vielä. Sää oli noin parikymmentä astetta, joskin viileä merituuli puhalsi aika voimakkaasti vastaan Piritan suuntaan ajaessa.Viimsissä on Viron sotahistorian museo, jota katselin vain pihasta käsin. Nuo sodassa palvelleet kenttätykit ovat Suomen lahja Virolle.Kenttätykit ja kenraali Nenosen nerokas tykkien suuntausoivallus olivat tärkeä osa talvi- ja jatkosotaa.Tässä Viron ensimmäinen panssaroitu joukkojen hallinta masiina muistaakseni vuodelta 1919.Viimsista Kanjonin nokka kääntyi myötätuulen puoleen takaisin kohti Tallinnaa. Taustalla näkyy Tallinna silhuetti.Piritan olympiakeskus on peruja Moskovan olympialaisista.Komea muistomerkki Kadrioga-puiston tuntumassa.Komea Kadriogan palatsi sijaitsee ison puistoalueen keskellä. Palatsin rakentaminen aloitettiin Pietari I:n määräyksestä vuonna 1718 ja se sai nimensä hänen vaimonsa Katariinan (Kadriog) nimestä.Vähän veti vakavaksi tuon herrasmiehen seurassa…Sitten hyvästelin Kadriogan puiston ja suunta kohti Tallinnan satamaa.
Tallinnan ympäristökierroksen jälkeen Kanjoni lasketteli hyvässä myötäisessä Tallinnan satamaan. A-terminaalin tuntumassa on MerePub, missä tein wieninleike-tankkauksen ennen Riian bussille menoa. FlixBus lähtee D-terminaalista ja olin siellä hyvissä ajoin ennen bussin lähtöaikaa 14:40. Matka Riikaan kestää reilu neljä ja puoli tuntia.
Mere Pub ja maittava wieninleike lisukkeineen.
Keskiviikko 12.8.2020 Riika – Tukums 80 km / #115 km
Riiassa majoituin tiistai-iltana keskustan neljän tähden RixwellGertrude Hotelliin (27 euroa). Aamulla hotelliaamiaisen jälkeen pääsin vihdoinkin tositoimiin. Läksin aamulla kymmenen pinnassa kohti Jurmalaa, minne oli mukava ajaa pyöräbaanaa pitkin. Yhtenäinen kevyenliikenteen väylä kulkee Jurmalaan vievän radan lähellä, mutta sukeltaa aika ajoin metsän siimekseen. Pääosa on hyvää tai kohtuullista päällystettä, mutta paikkapaikoin täristi aikalailla.
Riiassa on aika paljon kuvan osoittamia kapeita pyöräkaistoja. Ongelmana on niiden liitoskohdat ja reitistön katkonaisuus.Tässä Kanjoni patsastelee kuuluisan runoilijan patsaalla. Nimeä en enää muista.Riiasta poislähtiessä ylitetään iso silta, mistä oli näköala kaupungin satamaan. Silja Serenade on reissanut tänä liki päivittäin Helsingistä Riikaan.Samalta sillalta näköala lännen suuntaan. Tuo auto ehti peittämään rantamaisemaa.Jurmalaan ajetaan tälläistä baanaa pitkin.Reitti Riiasta Jurmalan kautta Tukumsiin on sangen tasainen, vaikka tuo profiili antaa toistakin kuvaa. Korkeuserot ovat vain kymmenien metrien luokkaa.
Jurmalaa tuli katsottua puolenpäivän aikoihin tunnin verran, minkä jälkeen matka jatkui rantaa seurailevaa tietä länteen. Jurmala on entuudestaan sangen tuttu paikka. Olen käynyt siellä ainakin puolenkymmentä kertaa. Mutta hieno paikka kaikkiaan. Olen ristinyt sen köyhänmiehen etelänlomakohteeksi. Nyt tosin oli vielä puolilta päivin pilvistä, joten en käynyt keskustan hiekkaranta-alueella ollenkaan. Pieni kuvakertomus Jurmalasta…
Pyysin ohikulkijaa nappaamaan kuvan pääkadun Jomas ielan puistossa.Ihmisiä oli aika paljon liikkellä Jomas ielan kävelykatuosuudella.Kävelykadun päässä on komea ja hienosti entisöity kirkko.Kurkistin myös kirkon sisälle.
Jurmalasta ajoin pitkään pyörätietä kohti länttä. Viitisen kilometriä ajettuani ilma alkoi pikku hiljaa kirkastua ja pilvet häipyivät vähin erin. Koukkasin muutama sata metriä reitiltä oikealle ja siellä Jurmalan kilometrejä pitkä ranta tuli näkyviin. Otin vain muutaman kuvan rannalta ja matka jatkui taas.
Jurmalan hieno ja pitkä hiekkaranta. Tulee mieleen syntymäkaupunkini Porin Yyteriin hiekkarannat.
Jurmalasta parikymmentä kilometriä länteen tulee vastaan Kemerinkansallispuisto. Se on Natura 2000 -alue, jossa on laaja biologinen moninaisuus, ainutlaatuinen Ķemerin nummi, erilaiset ekojärjestelmät sekä kivennäisvesien ja parantavien vesien lähteet. Se on mainio paikka nauttia villistä luonnosta sekä tutustua soiden ekojärjestelmään. Reittini kulki meren rantaa reunustavaa P128-tietä, mikä lävisti kansallispuistoa noin 25 kilometrin verran.
Kemerin kansallispuiston alueella pystyi ajamaan aika pitkän matkan kuvassa näkyvää pyörätietä pitkin.Lapmezciems on pieni kaupunki Caniers-järven rannalla. Tässä taitaa olla kaupungin raatihuone.
Kemerin kansallispuisto on Latvian suurin ja ulottuu laajalle alueelle.Tässä kaunis pieni järvi vähän ennen Tukumsia.
Ensimmäinen yöpymiskohteeni Riian jälkeen oli Tukumsin kaupunki. Matkaa sinne kertyi noin kahdeksankymmentä kilometria. Majapaikkani oli Center Apartments Tukums yksityisen omistama yksiö, mikä tarjosi mainiot olosuhteet. Opettelin jopa pyykkikoneen käyttöä siellä. Opettelin…, koska kotona Ulla-vaimon toimenkuvaan kuuluu vaatehuolto.
Tukumsissa söin illalla maittavan aterian. Sinihomejuustolla ym. täytettyä kananrintaa tykötarpeineen.
Torstai 13.8.2020 Tukums – Veccepli Kempings 75 km / #190 km
Toisen ajopäivän reitti näkyy kartassa. Tosin unohdin laittaa Riden päälle vasta reilu kolme kilometriä ajettuani Tukumsia ristiin rastiin aamiaispaikan avautumista odotellessani.
Tukumsista matka suuntautui kohti luodetta. Alussa sai ajaa mukavaa pikkutietä. Sen jälkeen oli pakko suunnata ikävälle ja vilkkaasti liikennöidylle A10/E22-tielle. Autoja meni ja tuli ja lisäksi oli paljon raskasta liikennettä. Hankaluus pyöräilijän kannalta vaan oli se, että ajorata oli sangen kapea vähän rekkaa leveämpi ja pientareet käytännössä puuttuivat. Tai olihan siinä 20-30 cm päällystettyä ja sen jälkeen alkoi karkea sora. Muutaman kerran oli vedettävä sorallekin, kun vastaan työnsi iso rekka tai linja-auto ohituspuuhissa. Eivät ne ohittamaan lähtiessään paljon pyöräilijää ajatelleet.
Vaikka tuossa äsken moitiskelin vilkasta Eurooppatietä, osui sen varrelle toki katsottavaksi. Maissipeltoja oli paljon, kuten kuvan etualalla näkyy.Suunnilleen puolimatkassa Bepruben kohdalla tuli kymmenen minuutin pysähdys, kun pitkä tavarajuna oli ilmeisesti ongelmissa. Aika moni auto kyllästyi odotukseen ja kääntyi jonosta pois.Tapanani on pitää taukoja aika usein matkan joutumisen kanssa liiankin usein. Tässä yhdellä sellaisella puolimatkan jälkeen.Jo aika lähellä yöpymiskuntaani Sparea. Pieni Spares ez. järvi.Tässä taas kuvaustauolla Sparen kirkon vaiheilla vähän ennen leirintäaluetta.
Olin varannut majapaikan Veccepli Kempings (15e) eli suomeksi sanottuna mökin yksityisen ylläpitämällä leirintäalueelta. Sinne saavuin ilta viiden pinnassa. Majoituin ja kysyin isännältä onko ravintolaa tai voiko ostaa jotakin. Sanoi, että noin kolmen kilometrin päässä on kauppa. No Kanjonin nokka kääntyi kauppareissulle ja pienessä selkänyssykässä kuljetin tarvittavat ruoka-aineet ja janojuomat. Onneksi sain isännältä tulitikkurasian ja sain sytytettyä tulen grilliin. Ostokseni olivat proosallisesti: Paketti grillimakkaraa, leipä ja Viola- juustopaketti sekä tottakai olutta. Onneksi mökissä oli jääkaappi.
Tässä pieni mökkini leirintapaikassa. Kanjonin sentään sain mahdutettua yöksi sisälle.Leirintäpaikka oli kauniilla paikalla. Venettä ja polkulaitteita olisi voinut käyttää ilmaiseksi, mutten kokenut tarvetta.Laiturin päässä oli uimapaikka. Jäi sekin kokeilematta vain suihkussa kastelin itseni.
Matkaa kertyi toisena ajopäivänä noin 75 km. Ei ollut pitkä matka, mutta ikävä tie oli ajaa. Ajo-olosuhteet olivat kohtuulliset, lämpöä reilu kaksikymmentä. Ongelmana lähinnä vilkkaan liikenteen lisäksi oli sivuvastainen aika ikävä 5-6 m/s länsituuli, mikä varsinkin alavilla paikoilla hidasti ajoa aikalailla. Kauppareissun jälkeen panin grillin päälle. Puut sain pilkkoa isännän varastosta ja kohta roihusi iloinen tuli ja hiillosta odotellessa maistui kylmä olut.
Tuossa gourme-ilta-ateria valmistuu. Mukavasti jo makkarat tirisevät halsterissa.Tässä grillaushetkeni lopputuote tarjolla. Hyvin mahtui Fillarantin mahtavaan kupuun koko 400g makkarat ja tykötarpeet.Yöpymismökkini oli kauniilla paikalla aivan järven rannassa. Tässä iltakuva.Laiturin vieressä oli iso grilli ja veneitä.Mökissä ei ollut internet-yhteyttä, mutta käytin Iponen internetiä linkkinä IPadille. Hyvä oli illalla köllötellä ja katsoa Suomen teeveetä. Sorry nuo tossut peiton päällä…
Perjantai 14.8.2020 Veccepli Kempings – Ventspils 83 km / #273 km
Perjantai oli nätti päivä. Ilma lämpeni nopeasti ja iltapäivällä lämpötila hipoi jo hellerajaa. Länsituulikin oli hiljentynyt noin puoleen eilisestä 2-3 m/s. Vaikka se olisin edelleen vastaisen suuntainen, se häiritsi ajoa varsin vähän. Matkaan pääsin jo yhdeksän pinnassa. Tie oli edelleen tuo ikävä vilkasliikenteinen Eurooppa 22-tie. Muutaman kerran hyppäsin tarkoituksella pois päätieltä taajamiin. Ensin käännyin pieneen Ugālen kaupunkiin ja saman tempun tein loppumatkasta Popen taajamaan.
Kolmas ajopäivä suuntautui Kuurinmaalle Ventpilsiin. Vein tavarat hotellin ja ajoin kaupungissa ristiin rastiin noin parikymmentä kiloTämä kuva on otettu Ugālen pikkukaupungissa, kun poistuin päätieltä vähäksi aikaa.
Kuvia otin hyvin vähän perjantaina ajomatkan aikana. Yksi hauska tapahtuma osui matkan varteen. Ajaessani vastatuuleen noin 17-18 km tunnissa, minut ohitti leikkuupuimuri. Tempaisin Kanjonin sen peesiin ja laskettelin puimurin imussa reilu viisi kilometriä liki kolmeakymppiä. Sitten kuski laittoi vilkun oikeaan ja kääntyi peltotielle. Heilautin kättäni kiitoksena hyvästä vetoavusta.
Ventpils on Latvian kukkakaupunki ja se näkyi joka puolella. Tässä sisäänajo kaupungin keskustaan.
Ventpilsiin saavuin jo hiukan ennen iltapäivä kahta. Vein tavarani Vilnis-hotelliin, minkä oli varannut jo eilen illalla (22 euroa aamiaisen kanssa). Hotelli oli ihan siisti, mutta jo aika iäkäs. Majoittumisen jälkeen läksin Kanjonilla tutustumaan kaupungin keskustaan. Hotellini oli Venta-joen pohjoispuolella siis tois puol jokkee. Pääkeskustaan oli noin kolmen kilometrin matka. Surffailin pari kolme tuntia eri puolilla kaupunkia ja mittariin kertyi noin parikymmentä lisäkilometriä. Panen tähän näkyviin pienen kuvakertomuksen Ventpilsista.
Tässä kaupungin kulttuuritalon edusta. Suihkulähde ja merellistä sanomaa.Samassa paikassa nuori äiti lapsensa kanssa vilvoittelemassa lämpimänä iltapäivänä.Poikkesin myös kaupungin pääuimarannalla, missä oli paljon ihmisiä nauttimassa kauniista kesäilmasta.Tämä hieman iäkkäämpi porukka on viettänyt aikaa auringossa ihon väristä päätellen.Uimarannalta ajoin isoon leirintäalueen vieressä olevaan puistoon, missä Kanjoni oli patsaan varjossa hetkisen.Kaupungissa on hauska noin kahden kilometrin mittainen museorautatie, mikä kuljettaa ihmisiä.
Yhytin tuon junan, kun se vislasi varoituksena ylittäessään pyörätien. Ajoin kiinni ja ohitse ja pääsin ottamaan muutaman kuvan.Tässä kuva vanhasta kaupungista.Kaupunkikierroksen jälkeen ajoin takasin Hotelli Vilnikseen.
Illalla alkoi jo nälättää. Menin respasta kysymään sopivia ruokapaikkoja lähistöllä. Aikamoinen yllätys oli, kun respaa hoitava rouva kertoi, ettei niitä ole ollenkaan joen tällä puolen, ei edes pikaruoka-paikkoja. Ja Ventpils ei ole mikään pikkukylä vaan noin 40000 asukkaan vireä satamakauunki. Sitten kysyin onko mahdollista tilata pizzaa. Rouva katsoi tietokoneelta ja soitti pariinkin paikkaan. Lopuksi löytyi sopiva ja tilasin pizzan huoneeseeni. Sillä välin kävin lähikaupasta hakemassa ruokajuomat, olutta tietenkin, kun ollaan Latviasta.
Sainhan sitä ruokaa vihdoinkin…
Lauantai 15.8.2020 reissun 1. välipäivä Ventspils 15 km / #288 km
Elokuu on jo puolivälissä ja korona-kesä kiitää kohti loppuaan. Tänään ei tuntunut yhtään kesän lopulta täällä Ventpilsissa. Ilma oli aivan upea noin 25 astetta ja aika tyyni. Ihmiset viettivät lauantain vapaa-aikaa ulkona vähissä vaatteissa Täällä korona tuntuu olevan kaukainen asia. Maskeja ei juuri näy ja elämänmeno on suhkoht normaalia. Toki hotelleissa ja ravintoloissa sekä kaupoissa ovat vastaavat turvatoimet kuin Suomessakin. Tässä hieman kuvakertomusta Fillarantin vapaapäivästä.
Aamulla jouduin vaihtamaan hotellia, koska edellisen yön hotelli oli täynnä. Yleensäkin viikonloppuna nuo hotellihuoneen ovat kysyttyjä. Tässä matkalla keskustan hotelliin puistojen kaupungissa.Ventpilsissa on paneuduttu huolella kevyenliikenteen sujuvuuteen. Koko kaupunkiin täynnä hyviä reittejä. Yleensä ne on päällystetty kuvan kivetyksellä, mikä on yllättävän hyvä ajaa.Tukka oli venähtänyt jo aika pitkäksi ja astelin hotellin viereiseen parturiin. Noin viisikymppinen rouva ei halunnut olla kuvassa vaan siirtyi syrjään kuvaa ottaessani.Tuollainen ”jenkkikersantin tukka” (Pekka Järvisen ristimä) siitä sitten tuli. Vaimo haukkui pystyyn, kun näki Facetimessa. Kahdeksan euron parturi sai kuitenkin kympin.Pitihän parturikäynti palkita olusella…Tämä iso puisto on aivan hotellini vieressä. Siellä oli tänään vilskettä ja vilinää.Mitähän tuosta pystistä kullakin tulee mieleen? Hitsi kun en huomannut rajata noita liikennemerkkejä kuvasta pois.Ventpilsin vanhakaupunki on idyllinen paikka. Siellä vaan on hankala liikkua pyörällä, koska siellä on paljon epätasaista nupukivipintaa.Iltaruokailun noin viiden pinnassa tein myös vanhassa kaupungissa. Tuo kana-annos ja puolen litran vahva tumma olut maksoi 10,50.Jahtu Osta eli Ventpilsin huvivenesatama oli yllättävän pieni. Toki en tiedä löytyykö toinen isompi venesatama muualta kaupungissa.Puistoissa oli tänään paljon väkeä liikkeellä. Tässä nuorisollaeivät korona-etäisyydet taida täyttyä.Sama puisto mutta eri kohderyhmä. Kyllä jätski maistuu perheen tyttärille.
Nyt on Latvian reissua kolme ajopäivää takana ja Tallinnan ja välipäivän rapinat mukana. Kilsoja on kertynyt liki kolmesataa. Mutta olen tietoisesti lyhentänyt päivämatkoja selvästi alle sataan kilometriin. Näin jää paljon enemmän aikaa katsella paikkoja ja toki tuo reilu 71 ikävuottakin alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan.
Itse olen paljon enemmän viinimies kuin oluen kuluttaja. Mutta Latvia on olutmaa. Tänään ostin ensimmäisen viinipullon (2,69 e) hotellin viereisestä kaupasta. En katsonut tarkemmin, mutta vasta avattuani huomasin, että on puolimakeaa ja paikallista punaviiniä marjoista ja hedelmistä.
Tänään pähkäilin reissun jatkoa pitkään jatkanko vielä rannikkoa pitkin Liepajaan vai käännänkö suunnan jo kotiin päin. Lopulta tein päätöksen ja varasin kaksi seuraavaa majapaikkaa, koska ne tuntuvat olevan ainakin viikonloppuna kortilla täällä. Huomenna sunnuntaina matka jatkuu kaakkoon odottamaani Kuldigas-kaupungin keskustaan, jota on joka puolella mainostettu Latvian kulttuurikeitaana ym. Seuraavan yön majapaikan varasin samaan ilmansuuntaan ja vastaavasti noin 60-70 kilometrin päähän Broceniin järven rannalle. Sieltä Riikaan on vajaa 150 kilometriä reitistä riippuen ja Tallinnaan noin 500-600 kilometriä. En lukkiudu tässä vaiheessa mihinkään vaihtoehtoon. Riippuu paljon ilmoista ja mielentiloista. Ainakin ilmat vain näyttävän lämpiävän aina tuonne kolmenkympin tuntumaan Lähipäivät näyttävät, minne asti Fillarantti ja Kanjoni kulkevat…
Wilmeri asuu Metsänneidontiellä Hämeenlinnassa ja on perheen lemmikki. Kesän tultua Wilmeri tarvitsee oman ulkoilmatukikohdan. Korona-toukokuussa päätettiin rakentaa Wilmerille oikea kissahotelli.
Tässä Wilmerin kissahotelli on jo harjakaisvaiheessa. Olohuoneen tuuletusikkunasta on tarkoitus rakentaa verkkotunneli hotelliin.Tässä toinen kuvakulma.
Idea oli perheen yhteinen, mutta pääroolia siinä näytteli äiti-Petriina. Hän oli tutustunut netin kautta muualla toteutettuihin kissahotelleihin ja siten perehtynyt pääarkkitehdin vaativaan tehtävään. Petriina teki itse kissahotellin piirustukset ja laati niiden pohjalta materiaaliluettelot. Perheen pitkän matikan lukiolainen Miska oli pääkonstruktoori laskien kattokulmat ja katon rakenneratkaisut vahvan trigonometriansa avulla. Kateettien ja hypotenuusan mittojen pohjalta Miska suunnitteli kissahotellin katon yhtenäisyyden talon ja terassin katon mukaan.
Pääarkkitehti-Petriinan tekemät pääpiirustukset elivät mittojen osalta jonkin verran projektin toteuksessa.
Marius perheen yläkoululainen toimi rakennuhommien lisäksi isä-Ronin ohella muonitusmestarina. Etäkoulun kotitalousopinnot vahvistivat osaltaan tarjoilun monipuolisuutta. Isä-Roni, Miska ja Marius sekä allekirjoittanut pyrimme parhaamme mukaan lyömään rakenteita kasaan pääarkkitehdin ja projektinjohtajan valvovan silmän alla. Lisäksi Petriina suunnitteli kissahotellin värimaailman ja hoiti maalaustyöt.
Tässä kissahotellin toteuttajaporukka ravintola Popinossa viime vuoden kesäkuussa. Vasemmalta Äiti-Petriina, Marius, Isä-Roni, Miska ja Grandi-Fillarantti.
Kissahotellin rakennustyöt jaksottuivat pääosin parin viikon ajanjaksolle toukokuussa 2020. Runko nousi pystyyn toukokuun alkupuolella yhtenä sunnuntaipäivänä. Välillä oli sateista, mikä viivytti maalaustöitä. Roni oli jossakin vaiheessa väsännyt hotelliin lattian hieman aiemmin uusitun terassin jämälaudoista ja tehnyt ulko-oven. Ovenkahva (vanha saunanovi) löytyi kotoani Haukantieltä.
Roni työstää lattian viimeistä komposiittipalaa taustalla näkyvän maalämpöliittymän ”pömpelin” kohdalle.Ovenkahva ja verkkoseinä ovat paikallaan ja Petriina tekee paikkamaalausta. Pieni jälkinyanssi oli uusitun terassin jämälaudoista tehty lattia. Olisiko voinut laittaa vuoronperään vanhan terassin ruskeaa komposiittilautaa ja uuden terassin puulautaa?Kissahotelli on jo verkotettu ja Ronin kanssa laitamme kattoruoteita paikalleenEi muuta kuin ruoteita kiinni, jotta saadaan valokate illaksi päälle.
Myös hotellin seinäverkon toimitus viivästyi jonkin verran. Verkon tultua ja Petriinan maalattua pääosin rakenteet, homma jatkui toisen yhteisen työpäivän merkeissä. Silloin rakensimme rungon valmiiksi ja päällystimme seinät tiheäsilmäisellä verkolla. Katon lupasin sponsoroida ja Ronin kanssa kävimme ostamassa sen Kodin Terrasta. Katemateriaaliksi valikoitui harmaa-sävyinen 0,8 mm polykarbonaatti valokate, jonka asensin illalla ennen harjakaisia Ronin kanssa.
Nyt on katto laitettu ja harjakaiset voivat alkaa.
Ihan mukava muutaman päivän yhteinen perheprojekti tuo oli näin korona-aikana. Toivotaan, että Wilmeri viihtyy uudessa kissahotellissaan. Ja toki tuolle löytyy muutakin käyttöä nyt ja tulevaisuudessa.
Taitaa Wilmeriä uudet tuoksut kiinnostaa…
Hieman materiaaleista ja kustannuksista.
Runkorakenne: 48x48mm höylätty 76 m/1,29e/m yhteensä 75 euroa
Säleikkö: 45×45 mm höylätty n.12m/2,12e/m yhteensä 25 euroa
Ruoteet: 21×48 mm höylätty rima 20,4m/0,65 e/m yhteensä 15 euroa
Verkkorulla: 25×1 m (osa jäi käyttämättä) yhteensä 90 euroa
Valokate: 3x1mx2,4m/0,8mm polykarbonaatti (harmaa) yht. 110 e
Ruuvit, sinkilät ym. yhteensä noin 15 euroa
Muu erittelemätön yhteensä noin 20 euroa
YHTEENSÄ noin 350 euroa
Harjakaiset 24.5.2020 Petriina, Marius, Miska ja RoniHarjakaiset 24.5.2020 Miska, Roni ja GrandiWilmeri tutustuu uuteen kissahotelliinsa
Tavakseni on tullut jo monena vuonna katsoa vuodenvaihteen jälkeen taaksepäin ja eritellä vuoden liikuntasaldoa ja muuta siihen liittynyttä. Fillari oli jo taas vuonna 2019 pääosassa, vaikka hiukan tulikin takapakkia viime vuodesta (14134 km). Kilometrejä kertyi nyt kuutisen sataa kilometriä vähemmän yhteensä 13505 km.
Entisen työnantajani Koulutuskuntayhtymä Tavastian kuntosalilla muutama päivä ennen vuoden vaihdetta.
Myös liikunnan kokonaismäärä on jonkin verran hiipunut edellisestä vuodesta. Liikuntakertojen määrä vuonna 2019 oli 740 kertaa (789 krt) ja liikuntatunnit 1217tuntia (1335 h). Suluissa ovat vuoden 2018 lukemat. Pika-analyysin pohjalta tuohon on kaksi pääsyytä. Tein viime vuonna vain yhden pitkän ulkomaan pyöräreissun edellisen vuoden kahden viiden kuuden viikon reissun sijasta. Toinen syy on paljon aikaa vievän golfin peluun hiipuminen 19 kertaan (73 h). Parhaimillaan tai pahimmillaan pelasin golfia yli sata kierrosta vuodessa. Nyt tuon aukon on jo monena vuonna paikannut pyöräilyn kasvu.
1. HeiaHeia-yhteenveto vuodelta 2019
Kirjaan kunto- ja myös osan hyötyliikunnasta HeiaHeia-portaaliin. Olen tehnyt sitä jo 2010 loppuvuodesta lähtien. Liikuntamäärä on vakiintunut sinne 1200-1300 tunnin välille. Eläkevuosina 2013 lähtien pyöräily on vallannut selkeästi kuntoliikunnan päähuomion. Oheinen Heia-Heian yhteenvetotaulukko näyttää vuoden 2019 liikunnan kokonaismäärän (liikuntakerrat, -tunnit ja kilometrit) ja lajit.
HeiaHeian kokonaissaalis vuonna 2019 oli 1217 liikuntatuntia (1335 h) eli 3,3 tuntia/vrk ja 740 liikuntakertaa (789 krt) eli 2,0 liikuntakertaa/vrk. Suluissa ovat vuoden 2018 lukemat.
Vaikka liikunnan määrä on säilynyt vuosien mittaan suunnilleen samana, on sen intensiteetti hiipunut iän karttumisen myötä. Parhaiten sen huomaa, kun seuraa vuositasolla pyöräilyn keskivauhtia. Vielä vajaa viisi vuotta sitten maantiepyörän keskinopeus vuositasolla oli yli 24 kilometriä tunnissa, kun nyt seitsemänkymppisenä vuoden kilometrien keskinopeus on tippunut jo alle 22 kilometriin tunnissa. Lisäksi on huomattava, että ajan maantiepyörällä melkeinpä pelkästään yksin ja toki osa kilometreistä syntyy myös vuorilla.
2. Pyöräily vuonna 2019
Vuonna 2019 fillari kulki yhteensä 13505 kilometriä, kun sitä edellisenä vuonna sain pyöräenkkani 14134 km. Nyt on seitsemäs eläkevuosi menossa ja fillari on liikkunut sinä aikana reilu 83000 km. Siitä olen jopa ylpeä, että auton käyttö on supistunut viime vuosina reilusti alle puoleen noista fillarikilometreistä. Ajokkeina vuonna 2019 olivat: 1. maaliskuussa itselleni 70-vuotislahjaksi hankkima Canoyn Endurance maantiepyörä, mikä jolkutteli liki kuusituhatta kilometriä (5958 km). 2. Trek 720D-matkaratsuni keräsi 4316 kilometriä ja 3. Hyöty-/talvipyöräni White Cliff–sähkömaasturi samosi 3231 kilometriä.
Tässä Kanjonini loppukesän lenkillä Armijärventie maisemissa.
Maantiepyöräily on kesäisin selkeä ykkösharrastus. Viime kesänä kertyi matkaa maantiepyörällä noin 6000 kilometriä. Motivaatiota lisäsi uusi kulkuneuvo, jonka ostin itselleni 70-vuotislahjaksi keväällä. Canoyn Endurance oli samalla ensimmäinen sähkövaihteilla varustettu pyöräni. Noin 7,9 kilo uutta elämäniloa!
Fillarantti ja Trek-ratsu ovat juuri saaneet päätökseen Filippiinien 2500 kilometrin kierroksen 1.12.2019 Manila.
Tässä kolmas käyttöpyöräni, jota käytän pääosin hyötyajoihin (kauppareissut, golfkentälle etc.) ja talvella nastarenkaille varustettuna.
Tässä vuoden 2019 fillari-erittely:
=================================================================
Maantiepyörä 81 kertaa, 279 tuntia, 5958 km, 73,6 km/kerta, 21,4 km/h
Reissupyörä 65 kertaa, 252 tuntia, 4316 km, 66,4 km/kerta, 17,1 km/h
Maasturi 131 kertaa, 182 tuntia, 3231 km, 24,7 km/kerta, 17,7 km/h
Spinningpyörää käytän lähes joka aamu ”kropan ja mielen herättelyyn”. Samalla yleensä luen aamulehden tankoon kiinnitetyn telineen päällä kirkasvalolampun valossa. Toki joskus tulee tehtyä muutenkin spinningharjoituksia lähinnä palauttavana lenkkien jälkeen.
Trainerina minulla on BKOOL, mutta sitä en käyttänyt viime vuonna ollenkaan. Sen sijaan aika paljon tuli ajettua ajettua talvella ulkona maasturilla.
Concept C2-soutulaite on mainio koko kropan vahvistaja. Takavuosina sitä tuli käytettyä hyvinkin runsaasti ja myös tavoitteellisesti. Viime vuosina soutu on jäänyt valitettavan vähille. Viime vuonna taisi jäädä nollille. Pitääpä ryhdistäytyä tuossa mielessä. Sen sijaan kuntosalilla on tullut käytyä jonkin verran.
[
Alakerrassani on Fillarantin oma Paincave, missä ovat vierekkäin BKOOL-traineri, Consept-soutuergo ja Bodybike-spinningpyörä
Koulutuskuntayhtymä Tavastian mainiossa kuntosalissa on aina silloin tällöin on tullut käytyä lähinnä rospuuttoaikoina. Tahtoo olla vain kovin kausipainotteista (vuonna 2019 vain 24 kertaa / 31 tuntia). Aloitus menee myöhään syksylle ja heti kun fillarikelit alkavat keväällä, sali jää.
Salilla…tosin kuva taitaa olla vuodelta 2018.
3. Reissupyöräily on eläkeukon ykkösharrastus
Reissupyöräilystä on muodostunut eläkevuosieni suola. Vuoden 2019 pääreissu oli Filippiinit loppuvuodesta (20.10.-2.12.2019), milloin kiersin pääsaaren Luzonin ja sen viereisen Mindoro-saaren Trek-matkaratsullani. Matkaa kertyi yhteensä 2500 kilometriä noin viiden reissuviikon aikana. Muita ulkomaan reissuja olivat huhti-toukokuun vaihteessa perinteinen Mallorcan maantiekauden avausuudella Kanjonilla. Toinen Kanjonin maantiereissu oli reilun 600 kilometrin mittainen SF-Tour Pietarsaaresta Helsinkiin. Lisäksi tein kaksi lyhyempää reissupyörämatkaa Trek-ratsullani. Hyvinkään kaimani Tori-Antin kanssa käytiin tutkimassa etelänaapuria Viroa 660 kilometrinverran elokuussa ja syyskuussa osana Budapestin hammasremonttia otin pyörän mukaan ja poljin BudapestistäSplitiin reilun 1100 kilometrin matkan.
Allaolevasta blogilinkistä löytyy aika kattava kokoelma pyöräreissujani 1970-luvulta lähtien. Vanhat reissut on koottu blogimuotoon vanhoista sen aikaisista ruutuvihoista ja alkuperäisistä diakuvista. Laskin kootessani tuon ”reissukarusellin”, että blogattua pyörämatkaa on kertynyt tähän mennessä liki 40000 km kilometriä. Fillarilla ajon yhteiskilometrini ovat laskujeni mukaan noin kolme kertaa maapallon ympäri.
Golfin peluu on eläkevuosina koko ajan vähentynyt kiinnostuksen hiipumisen ja pyöräilyn lisääntymisen kustannuksella. Viime vuonna golfissa tuli ”säälittävä” pohjalukema. Vain 19 kierrosta ja 73 tuntia oli vuoden 2019 golfsaldo. Ennen fillariin vihkiytymistä pelasin sentään noin 100-120 kierrosta kaudessa. Vähäinen pelaaminen näkyy myös tasoituksen jatkuvana nousuna ja pelin epätasaisuutena. Kauden lopussa tasoitus oli noussut jo 22,0 :een, kun se parhaina vuosina oli 13:sta pinnassa.
Kotikentällä Tawast Golfissa. Pelikavereina Minna ja Mikael Strömberg 24.8.2018.
======================================================== Näin fillari on nakertanut golfin peluulta aikaa ja innostusta:
5. Suunnistus ja Jukolan viesti on tullut lajivalikoimaan
Jukolan viesti 2018 Hollolassa oli hieno kokemus ensikertalaiselle. Jukolan viesti – kerran elämässä.
Uusi liikuntakokemus vuonna 2018 oli osallistuminen Jukolan viestiin kesäkuussa. Aloitin maanmittariopintoni 50 vuotta vuotta sitten. Kurssitoverini Pekka Vilska kokosi ”seitsemän veljestä” M68-kurssiltamme ja ilmoitti joukkueen Hollolan Jukolan viestiin. Aika hurjalta tuntui, kun viime suunnistamisesta taisi olla liki sama aika eikä tuo juoksukaan ole harrastuksiini kuulunut. Hämeenlinnan Tarmon suunnistuskoulu antoi alkeet keväällä ja muutaman kerran torstairasti-kokemuksella Jukolanviestin 5. osuus tuli hoidettua kunnialla.Matkat Jukolaan ja takaisin tottakai fillarilla!
Tässä ollaan Jukolan viestin maisemissa Kangasalalla. Vasemmalta Fillarantti, Vilskan Pekka ja Raittisen Hannu.
Vuonna 2019 Jukolan viesti otettiin uusiksi maanmittariporukalla, nyt paikkana oli Kangasala. Itselleni lankesi pienen painostuksen kautta ankkuriosuus, mikä noviisilta onnistui yllättävänkin hyvin. Ja taas tottakai kisan jälkeen fillarilla takaisin… Tuota suunnistusta on tullut harrastettua satunnaisesti lähinnä torstairastien merkeissä nyt kahden kauden ajan. Vuonna 2019 suunnistuskertoja oli 12 krt / 12 tuntia / 83 km. Kiva ja vaikea laji!
Vuodelle 2020 en ole vielä suunnitellut uutta pyöräreissua. Tässä Trek-matkaratsuni Mindoron saarella Filippiineillä 2019.
6. Tavoite & toteuma-vertailu vuonna 2019 & vuosi 2020
=========================================================================
Vuodelle 2019 laitoin seuraavat volyymitavoitteet: & Tavoite 2020
Aika hyvin nuo tavoitteet toteutuivat golfia ja massaani lukuunottamatta. Fillari meni selkeästi yli, mutta golf jäi tosi vähille. Tosin kuntokävely sentään paikkasi golfkentällä liikkumista.
Petriina-tytär ja Miska ja Marius toissa vuoden isänpäivänä grandia onnittelemassa
Panen tähän loppuun lyhyen Fillarantti–videon, jonka pyöräilyn harrastaja ja innokas Mallorcan kävijä Heikki Saarinen on työstänyt reissukokemuksistani.
Parta ajamatta ja hikinen olo…aurinko polttaa ja, kärsimystä ja mäki ei ikinä tunnu loppuvan.
Maanantaiaamuna julkaisin reissun toisen postauksen, missä kerroin Kroatiaan saapumisesta ja aina tuonne reissun korkeimmalle kohdalle ( +835 m ) Udbinaan. Luulin että pahin on jo takana, kun eilen kipusin tuonne ylös. Mutta tänään oli taas aika kova päivä, vaikka laskua oli enemmän kuin nousua. Mutta matkalla oli yksi aika tiukka ehkä jyrkin nousu 560 metristä noin 810 metriin. Liikennemerkki varoitti aluksi 8% ja myöhemmin jopa 11% jyrkkyydestä. No kaikki mäet poljin ylös, mutta pyöräni ”hitausmittarini” näytti noissa jyrkissä kohdissa yleensä 5,5-6 km/h, joten aikaa ja hikeä kului.
Aika jyrkkiä ovat nuo nousut täällä….tässä on alamäkipaikka, missä jarrut olivat kovilla. Aiemmin oli vastaava ylämäki!
Matkalla Splitiin: Maanantai 16.9.2019 Udbina – Knin, 90 km # 1010 km
Knin-kaupungissa olen kovan päivän jälkeen… Taitaa tuo vanhuus pikkuhiljaa iskeä. Tulin tänne noin viiden pinnassa, Motellini Tri lovca on tuossa kahdensadan metrin päässä, näin jo kyltin, mutten jaksanut sinne asti, vaan pysähdyin lähibaariin oluselle ennen majoittumista. Sen verran kiinnostuin tuosta motellin nimestä, että katsoin sen Google-kääntäjästä. Itse päättelin, että kolme rakastajaa tms., mutta tylsä kääntäjä muutti sen kolmeksi metsästäjäksi. No mitähän nuo oikein metsästävät…
Kylmä ja raikas Ozujsko -olut on suosikkini täällä. Kaupassa maksaa puolilitraa noin 7-8 (noin euro) kunia ja ravintolassa 12-15 kunia.
Kun lähdin aamulla Udbinan kämpästäni noin kymmenen pinnassa alas, oli vielä viileää 16-17 astetta. Usva näkyi vuoren rinteen alla hienosti.
Udbinasta poislähtiessä oli hieno lasketella alas tasankoalueelle pari sataa metriä alaspäin. Myöhemmin päivällä totuus tuli kuitenkin esiin.
Nyt olen jo tasangon korkeudella ja matka kohti noita edessä näkyviä vuoria kohti käy.
Varasin aamulla majapaikan Knin kaupungista, minne lähtöpaikastani on matkaa noin 90 kilometriä. Matkalla on kuitenkin aikamoisia nousuosuuksia vaikka pääosa reitistä on laskua. Etukäteen näytti paljon helpommalta kuin todellisuudessa oli. Tuossa alempana on reittikartta. Noin reilun kolmenkympin jälkeen näyttää, että olisin ajanut tieltä tai oikaissut. Tosiasia on, että Ridewithgps oli hypännyt pois päältä juuri ennen jyrkintä nousuosuutta noin seitsemän kilometrin ajaksi (suora viiva). Huomasin sen vasta nousun päällä 810 metrin korkeudessa. Siitä johtuu myös tuo suora kaltevuusviiva profiilikuvassa.
Maanantai reitti. Tosin nauhoitus oli hypännyt pois 33 km jälkeen noin kymmenen kilsan ajaksi juuri tuossa kovimmassa nousussa
Nousu oli yllättävän tiukka tai sitten vaan olen tullut vaan liian vanhaksi ja läskiksi. Liki kymmenen kilometriä 8% liikennemerkki ja osin jopa 11%. Luulin jo eilen, että pahimmat nousut ovat ohi, mutta tänään yllätti taas pyörähousut jaloissa. No ylös päästiin, se on tärkein juttu.
Pääsinpä tämänkin vuoren päälle… Hienokuntoisia teitä täällä Kroatiassa.
Google-kääntäjän surullinen tarina perheen onnettomuudesta: Noruuden voimaelämä tapaa lapsia, hymyilee ja soittaa haalistuu, sydämet vaiennetaan, sydämet vaiennetaan, mitä elämä halusi jumalan tähden, jonka se antoi meille … ikuisesti rakastettu, ei koskaan unohdettu
Tuolla alhaalla on Knin kaupunki, missä on majapaikkani.
Mukava oli lasketella alas Knin kaupunkiin viiden kuuden pinnassa kuuman ja raskaan taipaleen jälkeen. Ei vaan jaksa netti vääntää täällä näitä kuvia. Kävin äsken alhaalla syömässä ja yritän nyt jatkaa blogi-hommaa. Mutta näyttää siltä, ettei kannata…
Matkalla Splitiin: Tiistai 17.9.2019 Knin – Kastel Sucurac , 91 km # 1091 km
Tämän reissun päämäärä on jo lähellä. Lento Suomeen lähtee perjantaina 20.9 ja tavoite on nyt jo liki saavutettu. Olen noin kymmenen kilsan päästä Splitistä. Tarkoituksella en halunnut varata majapaikkaa isosta kaupungista vaan sen läheltä. Täälllä Kastel Sucuracissa ollaan eikä voi valittaa..
Vajaan tunnin saapumisen jälkeen aurinko alkoi aikoi painua alas. Onneksi ehdin ensin parvekkeelta.
Aika hurja reissu seitsemänkymppiselle tänäänkin. Pari kunnon vuorenkinkaletta mahtui matkan varrelle tiistaina. Nyt oli varmasti reissun kuumin päivä. Lämpötilaa en tarkkaan tiedä, kun olin tuolla sisämaassa, fillarin mittari näytti yli neljänkympin lämpötilaa ja uskoisin että varjossa kolmekymppiä meni tänään rikki. Ajaminen oli aika puurtamista varsinkin, kun matkan varrelta en löytänyt ruokapaikkaa. Onneksi sentään oli muutamia kauppoja, mistä sai nestettä ja pari banaania evääksi.
Tässä on alkanut päivän ensimmäinen jyrkkä vuoren kinkama Knin kaupungista poislähtiessä
Heti aamupäivällä lähtiessäni Knin-kaupungista oli aika tiukka nousu reiluun 300 metriin. Vaikka ei menty korkealle, oli jyrkkiä paikkoja. Tie, jota ajoin oli pikkutie eikä liikenne ollut juurikaan häiriöksi. Täytyy ihmetellä Kroatian hyväkuntoista tieverkostoa. Pikkutietkin ovat hienossa kunnossa. Paljon parempia kuin reissun alkupuolella Unkarissa.
Ainut varjopaikka löytyi tämän muistomerkin suojasta, missä tuli istuskeltua ja mietittyä kumpaa reittiä lähden.
Tuossa sotamuistomerkillä pidin tauon ja huilasin aika pitkäänkin, koska se oli ainut varjopaikka kuumana iltapäivänä. Istuin ja mietin, miten ihmiset tuhlaavat voimavaroja ja ihmishenkiä sotimiseen. Tulkkasin jopa tuon tekstinkin Google-kääntäjällä, tosin en muista sitä enää. Jotenkin 1991 sotavankileirin kunniaksi se oli pystytetty isänmaan sotureille… Tuossa mietin samalla istuessani varjossa päivän reitinvalintaa. Komoot ehdotti minulle suorinta reittiä ja tässä risteyksessä oli valinnan paikka. Facebookissa huomasin ystäväni Jukka Siltalan kommentin, missä hän taas suositti toista. Olin aamulla laittanut Faceen karttaohjelmakuvan, missä oli molemmat reitit. Katsoin vielä tarkemmin Komoot-sovelluksesta, missä näkyy myös korkeuserot ja tein valinnan Jukan suosittamalla reitille. Reitti on noin viisi kilometriä pidempi, mutta korkeusmetrejä oli aikalailla vähemmän. Tuossahan tuo ajamani reittini näkyykin.
Keskiviikon reitti oli aika haastava jyrkkien nousujen ja kuumuuden takia.
Kartassa näkyy myös korkeusprofiili. Varsinkin tuo liki viidentoista kilometrin aika jyrkkä loppunousu iltapäivän helteessä otti voimille. Tuntui, että nousu ei lopu koskaan… Mutta kun pääsin kuin pääsinkin tuonne noin 400 metrin korkeuteen ja sieltä näkyi Adrianmeri ensimmäistä kertaa tällä reissulla. Vähän vastaava tunnelma kuin Rooman eläkepolkaisullani, jolloin olin kiivennyt monta päivää Roomasta lähdettyäni liki 2000 metriin Apenniinien vuoristossa ja sitten laskettelin 55 kilometriä alas Adrianmeren rantaan.
Drnis on pieni mutta kaunis kaupunki vuorten syleilyssä.
Tällä kertaa mittasuhteet olivat paljon pienemmät kuin tuolloisella Roomasta lähteneellä eläkepolkaisullani. Nyt sain lasketella reilu kymmenen kilometriä 400 metristä merenpinnan tasolle, mutta hienolta se tuntui päivän kipuamisten jälkeen. Taisin tulla vartissa alas ja sain samalla hiukan kiinni aikataulua, koska olin ilmoittanut majapaikkaani saapumisajaksi iltakuuden. No puolisen tuntia myöhästyin siltikin. Onneksi nuo jarrut tuli pantua kuntoon Unkarissa, sillä nyt ne olivat koetuksella tuossa vauhdikkaassa serpentiini-laskussa.
Tässä Drnis on kuvattu serpentiininousun päällä.
Viimeinen noin 15 kilometrin nousurypistys kohosi noin 400 metrin korkeuteen. Komeata oli katsella sieltä alhaalla näkyvää Adrianmerta. Loppu olikin sitten leikintekoa. Nautittava laskettelu alas ja sitten tasaista pätkää vajaa kymmenen kilometriä majapaikkaan.
Tuolla alhaalla näkyy Adrianmeri ensimmäistä kertaa tällä reissulla. Kuva on otettu noin 400m metrin korkeudesta.
Joskus kuuden jälkeen hienon laskun jälkeen olin jo liki merenpinnan tasossa. TrogirinLidl oli sopivasti matkan varrella ja kipaisin hakemassa sieltä kylmät iltaoluet. Majapaikkani Stella Apartment oli vajaan viiden kilometrin päässä ja samalla matkalla näin Splitin modernin lentoaseman. Majapaikka oli mukava ja parvekeelta oli näkyi Split.
Siellä näkyy Split… Päämääräni on jo melkein saavutettu. Huomenna tuonne…
Stella Apartment parvekkeen alla oli myös tämä kaunis pikkuvene Karla.
Nyt aurinko on jo laskenut ja vastaavasti valot Splitissä ovat syttyneet.
Reissu on jo lopputoreissaan…vielä yksi yö täällä Kastellassa ja sen jälkeen kaksi viimeistä Trogirissa. Pientä häppeningiä pitää keksiä noille viimeisille etelän leirin päiville…
Matkalla Splitiin: Keskiviikko 18.9.2019 Kastel Sucuroc , 49 km # 1140 km
Keskiviikkona oli reissu jo plakkarissa. Keskiviikko ja torstai olivat lähipaikkoihin tutustumista fillarin kanssa. Keskiviikkona ajelin puolen päivänä tienoilla Splitin vanhaan kaupunkiin verestämään muistoja 42 vuoden takaa. Jo edellisessä postauksessa kerroin asiasta. Olimme Rauli-ystäväni kanssa fillarireissulla Jugoslavia-Unkari-akselilla. Vapun tienoilla 1977 tulimme lautalla Korculan saarelta Splitiin.
Splitin reissun reitti näkyy tässä ja osin samaa reittiä Kastelan ohi Trogiriin.
Laitanpa tähän vain lopuksi kuvakertomuksen Splitin käynnistä nykyreissullani….
Split kuvattuna sataman toiselta puolen. Päämäärä on saavutettu!
Splitin kaupungin rantabulevardilla…
Kauniita rakennuksia ja istutuksia loppukesän keskellä.
Entisaikaan panostettiin rakennusten koristeluun. Hienoja ornamentteja.
Tässä persoonallinen suihkukaivo ruiskutti vettä satamaan johtavalla kävelykadulla.
Kukahan hän on..siis tarkoita tuota patsaan henkilöä?
Herroilla on asiaa toisilleen….
Splitistä ajelin tuttua tietä Kastellan kautta lentokentän ohi Trogiriin. Siellä minua odotti uusi majapaikka kahdeksi yöksi Apartment Mijo. Ajoin sinne joskus neljän viiden pinnassa iltapäivällä ja soitin majapaikan numeroon. Isäntä tuli paikalle kymmenen minuutin päästä ja laski sisään tilavaan Apartment-huoneistoon, mistä parvekkeelta on näköyhteys Trogirin vanhaan kaupunkiin. Aika tiukka nousu oli tänne ylös. Muutama sata metriä piti hypätä pyörälyäkin pois.
Tässä olen jo palannut Splitin reissulta Trogiriin uuteen majapaikkaani Apartment Mijoon. Parvekenäkymä Trogitin vanhaan kaupunkiin.
Sama paikka auringon laskettua. Kiva oli istua parvekkeelta ihan lämpimässä illassa.
Myöhemmin piipahdin Trogirin vanhassa kaupungissa noin kilometrin päässä ja hain sieltä pizzan ja viinipullon iltasyömiseksi. Pizzasta jäi vielä aamiaiseksikin.
Matkalla Splitiin: Torstai 19.9.2019 Trofir , 28 km # 1168 km
Torstai on toivoa täynnä. Aamulla kävelin alas kaupunkiin hakemaan lisää aamiaistarpeita. Aamulenkillä tuli vastaan tämäkin polku… tein pienen harharetken kaupasta poistullessa. Kaupan kulmilla oli lähisatama. Isompi satama on Trogirin vanhankaupungin puolella.
Torstaiaamuna astelin taas alas Trogirin keskustaan kilometrin matkan hakemaan aamiaistarpeita. Tein kunnon makkarapannun. Tosin piti pyytää alemmassa kerroksessa oleva talon emäntä opastamaan lieden käytössä, kun en saanut sitä päälle. No naiset osaa nuo jutut! Ja sainhan makkarat kuumennettua, pari jäi vielä viimeiseen aamuun. Ei muuta kuin taas rakkaan Trek-ratsuni päälle ja tutustumaan Trogirin saareen….
Tässä Trogirin saarikierroksen reitti ja profiili.
Saari-tutustuminen jäi vähän puolitiehen. Muutaman kerran yritin päästä saaren sisäosiin tuloksetta. Tie loppui tai muuttui kinttupoluksi. Ei muuta kuin takaisin rantatielle. Kerran kiipesin jopa noin sataan metriin pirun jyrkkää tietä, osa piti jopa taluttaa ja sitten tie kertakaikkiaan muuttui niin kamalaksi, ettei ollut mitään järkeä jatkaa. Päällystetie loppui ylös helikopterin laskeutumispaikalle, mistä sain otettua muutaman kuvan alas Slatineen. No tulihan muutama kilometri liikuttua tänäänkin ja kasvatettua ruokahalua.
Torstain saariajelulla pysähdyin juomatauolle Slatinen kirkolle. Pienen Slatinen kaupungin katutaidetta. Torcida Slatine taitaa olla paikkakunnan fiutisjoukkue. Yritin nousta useampaan kertaan saaren sisäosiin. Tie loppui tai muuttui kinttupoluksi. Kuva ylhäältä. Alhaalla näkyy Slatinen kaupunki. Kuva on otettu samasta paikasta noin 100 metrin korkeudesta kuin edellinenkin.
Saarikierrokselta palasin Trogiriin vanhaan kaupunkiin ja palkitsin itseni kunnon sapuskalla. Saarella kun ollaan piti tilata kalaruokaa…
Nyt jo takaisin Trogiriin saaren tutustumisreissulta. Kunnon kala-ateria tykötarpeineen viimeisteli päivän neljän viiden pinnassa.
Tässä vielä kuva Trogirin vanhan kaupungin rantabulevardilta majapaikkaani palatessa.
Nyt reissuni on liki finaalissa. Huomenna on lento noin seitsemän kilometrin päästä sijaitsevasta Splitin kentältä Helsinkiin puolen päivän aikaan. Ajattelin lähteä täältä majapaikastani ajamaan yhdeksän pinnassa. Kentällä pitää vielä panna ohjaustanko rungon suuntaan ja irrottaa polkimet sekä laskea ilmaa renkaista.
Viimeinen kuva parvekkeeltani Trogirin kaupunkiin. Ilta on jo tullut, kello on nyt noin 20 ja risat.
Taas on tullut yksi reissu Fillarantin kokoelmaan. Erilainen hammaslääkärikeikka. Panin hammaskalustoni uuteen uskoon 70-vuotis-synttärilahjana Ulla-vaimolleni ja päätin palkita myös itseni tällä pikkutripillä Budapestistä Splitiin. Koko reissuni kilometrit kasvoivat 1175 kilsaan, koska Budapestissä tein hammashoidon aikana myös lähireissuja. Kokonaissaldo tänä vuonna on nyt noin 10500 kilometriä eli reilu tupla autoni kilsoista, Oikea suhde eikö vaan…. Hieno oli taas nauttia ihanasta etelän syksyn lämmöstä 25-30 astetta! Uutta reissua pukkaa vielä loppuvuonna. Noin kuukauden päästä olen lähdössä fillarilla Filippiineille vähän pitemmälle noin viiden viikon reissulle. Mutta sen onkin uusi tarina. Pysykää kanavalla…
Mukava oli lähteä Splitin suuntaan ajamaan näiden upeiden naisten tekemän hammasremontin jälkeen. Compliment Dent rules!
Budapestin tytöt laittoi Fillarantin taas hymyilemään. Ennen tätä hammasremppaa en juuri uskaltanut suutani aukaista kuvissa.
Matka Budapestista kohti Kroatian Splitiä jatkuu. Eilen olin jo yötä tällä puolen rajaa Kutinassa ja nyt Topuskossa. Hauskoja nämä Kroatian paikkojen nimet. Kutinasta…Topuskoon. Tai niinkuin Facebookissa joku oli vääntänyt sen Top usko. Tänään pidin välipäivän reissaamisesta täällä Topuskossa ihan extemporee. Aivan fantastinen asunto ja kaunista luonnon rauhaa ympärillä. Aamulla varasin Booking.com ja sain sieltä vahvistuksen samaan asuntoon (15 euroa)..
Aivan loistokämppä tämä Studio apartman Trdina. Kelpaa täällä köllötellä 15 euron hintaan.
Vai mitäs tykkäät itse…mitähän Suomessa pitäisi maksaa vuorokaudesta vastaavasta??
Ei nyt sentään ihan Nykissä…mutta ulkomailla kuitenkin.
Vieraanvaraista touhua. Jääkaapissa on Slivovitsia ja erilaisia talon liköörejä ilmaiseksi käytettäväksi.
Hauska juttu ja jotenkin kuvaa myös tämän huoneiston fiilistä. Tulin kämpille iltapuoleen takaisin Bosnia Hertsegovina-reissusta pizza-laatikon kanssa. Emäntä ja isäntä olivat terassilla ja isäntä huikkasi minut pysähtymään. Hän toi upean lautasen täynnä leikkeitä. Ojennuin maistamaan yhtä, mutta hän näytti että koko lautanen on minulle, Wau! Ei muuta kuin terassille syömään pizzaa ja noita ihania leikkeitä. Iso osa jää vielä aamupalaksi.
Talo tarjosi leikkelelautasen Fillarantille. Hieno ele isännältä ja emännältä. Kumpikaan ei puhunut sanaakaan englantia etc.
Reissu Budapestista tänne Kroatiaan on edennyt hienosti. Sään haltijat ovat olleet varsinkin viime päivänä Fillarantin puolella. Lämmintä on ollut 25-28 astetta iltapäivisin, kevyt myötätuuli 1-3 m/s on avittanut matkan tekoa. Tämä on pelkkää nautintoa! Taidan olla nyt suunnilleen puolimatkassa kohti Splitiä. Elämä hymyilee ja Trek-ratsuni lepäilee tuossa asuntoni terassilla.
Luotettava Trek-matkaratsuni nojaa asuntoni viinirypäle-aitaan. Vielä en ole maistanut, mutta pitääpä maistaa.
Kroatia on Suomea pienempi maa. Wikipedian mukaan vain noin 4,3 miljoonaa asukasta. Sillä on myrskyisän historia täällä Balkanin ruutirtynnyrissä. Zagrep on pääkaupunki. Itselleni Kroatia on jo ennestään tuttu vuodelta 1977, jolloin ystäväni Raulin kanssa teimme fillarireissun Jugoslaviaan ja Unkariin. Nyt on kiva tutustua uudelleen paikalliseen elämän menoon aika pitkän rupeaman jälkeen. Suunnittelemani reitti yhtyy tuohon 1977 reissun reittiin Slunjissa, mikä on lähellä Plitwicka Jezeran kuuluisaa kansallispuistoa. Tarkoitukseni on ajella parina päivänä samaa tietä kumin silloin joskus menneisyydessä.
Matkalla Splitiin: Barcs – Kutina keskiviikko 11.9.2019, 93 km / 607 km
Illalla jo kävin tsekkaamassa raja-aseman Kroatiaan. Nyt oli aamupäivällä helppo ajaa siitä läpi noin varttitunnissa.
Suomen passi on kova sana ympäri maailmaa. Nytkin tällä rajalla Unkarista Kroatiaan sain pelkkiä kannustuksia, kun kerroin olleeni Budapestissa hammashoidossa ja nyt suuntaavani fillarilla kohti Splitiä. Fillari rules…
Tervetuloa Kroatiaan heti tulliaseman jälkeen…
Tältä näyttää Kroatia heti maahan tulon jälkeen. Ei hassumpaa, kutsuva…
Tiet täällä Kroatiassa näyttävät olevan loistokunnossa Unkarin jälkeen.
Ensimmäisen päivän ajo sujui hienosti. Panen tuohon näkyviin reittikartan. Unkarin puolella manasin noita pyöräilyn kieltäviä liikennemerkkejä. Täällä Kroatiassa ei ollut niiden suhteen enää mitään ongelmaa. Rajan myötä kuutostie muuttui viitostieksi. Mutta kaikki pyörätiekieltomerkit loppuivat samantien. Tie oli luonteeltaan samanlainen kaksi kaistaa ilman piennarta, mutta erittäin hyväpintainen.
Tässä päivän reitti Unkarin Barcsia Kroatian Kutinaan.
Matkalla Splitiin: Kutina – Topusko torstai 12.9.2019, 102 km / # 709 km
Satasen reitti Kutinasta Topuskoon oli aika helppo. Muutamia pikku kinkareita…
Kyllä nuo ilmanhaltijat ovat hemmotelleet Fillaranttia tällä reissulla varsinkin täällä Kroatiassa. Ideaalilämpö reilu 25 astetta iltapäivällä varjossa, aurinko paistaa ja kevyt muutaman metrisekunnin myötäinen avittaa ajamista. Ei parempaa keliä oikein voi toivoa. Tämän päivän reitti kulki Popovacasta Sisakiin ja Petrinjan sekä Glinan kautta Topuskoon. Tässä muutamia kuvia alkumatkasta Petrinjaan asti.
Alussa PikkuG yritti viedä minut moottoritielle, mutta korjausliikkeen jälkeen ajelin aika pitkään pikkuteitä asutuksen läpi.
Näitä hautausmaakuvia tulee otettua vähintään kerran reissua kohti Ulla-vaimon pyynnöstä.
Sillalta kuvattu ja tuolla alhaalla on onkiporukkaa. Aika sameina näköistä vettä.
Petrinja oli sopiva taukopaikka iltapäivällä. Petriina-tytärtämme kutsuin joskus Petrinjaksi tai Petruskaksi.
Petrinjassa minulla oli mielleyhtymä vanhempaan tyttäreemme Petriinaan. Panin sieltä tämän kuvan kera Mese-viestin Petriinalle ja Ulla-vaimolleni. Petrinjassa oli sopiva hetki myös tankata. Söin valtavan kebabin yhdessä pikkubaarissa. Tuo allaoleva kuva ei vaan tee ihan oikeutta, koska olin siitä jo rämpinyt noin puolet pohjattomaan kitaani.
Tuosta jättikebabista on liki puolet jo hävinnyt Fillarantin pohjattomaan kitaan.
Loppumatkalla noin kahdeksankymmenen kilometrin vaiheilla alkoi tulla pikku nousuja, joissa sai hien pinnalle. Tosin ei pitänyt kiivetä korkealle vain noin 170 metriin, mutta välillä oli aika jyrkkiä kohtia. Mutta nuo laskut hyvällä tien pinnalla ovat nautittavia. Tänäänkin mentiin reilusti yli viittäkymppiä.
Ylämäen jälkeen seuraa aina alamäki jossakin vaiheessa. Tällä reissulla on muutamaan kertaan saanut kuudenkympin kyydit.
Näitä Kroatian lippuja liehui joissakin kylissä liki joka talossa. Komean näköistä liputusta.
Topuskoon tulin viiden kuuden pinnassa. Fillarinavini PikkuG vei minut ensin väärään paikkaan. Kysyin yhdestä talosta ja ajelin takaisin puoli kilometriä, niin oikea talo löytyi. Studio apartman Trdina oli loistovalinta. Hieno asunto ja upea emäntä ja isäntä, kuten tuolla postauksen alussa jo mainostin. Paikka oli noin kolme kilometriä Topuskon pienestä kaupungista keskellä luonnon rauhaa. Illalla oli ihana istua terassilla lämpimässä syysillassa ja katsella rauhallista maisemaa.
Studio apartman Trdinaa voi syystä suositella eikä ison asunnon hintakaan päätä huimannut 15 euroa yö.
Auringon laskua oli hieno seurata asuntoni terassilta.
Ja aamuinen näkymä terassiltani hiukan toiseen suuntaan.
Nyt on jo aurinko ehtinyt korkealle ja ilma lämmennyt mukavasti.
Matkalla Splitiin: Välipäivä Topuskossa perjantai 13.9.2019, 70 km / # 779 km
Aamulla kun heräsin Topuskon asunnossani, päätin samantien jäädä tänne toiseksikin yöksi, jos se vaan on mahdollista. Booking-com oli samaa mieltä ja otti luottokortiltani 15 euroa toisesta yöstä. Topusko on vajaa kolmekymmentä kilometriä Bosnia Hertsegovinan rajasta ja päätin tehdä pienen ulkomaan matkan vapaapäivän kunniaksi. Läksin puolilta päivin ajelemaan rajakaupunki Malvevacia kohti.
Asunnostani Topuskoon johti tämä kaunis ja hyväkuntoinen kylätie.
Tuolla jo Topusko näkyykin noin kilometrin päässä. Matkaa sinne asunnostani oli kolmisen kilometriä.
Tämä joki seuraili tietä, jota ajoin Topuskosta Bosnia Herzegovinaan. Se oli samalla rajajoki tien vasemmalla puolella.
Kumpuilevaa ja rauhallista maalaismaisemaa ajamani tien varrella.
Rajalla oli pitkät autojonot ehkä noin puoli kilometriä. No fillari kun on alla, sillä oli hyvä ohittaa koko jono ja tyrkätä itsensä tulliluukulle. Törkeätä ehkä, mutta ei siinä kukaan protestoinut. Velika Kladusa oli Bosnia Hertsegovinan rajakaupunki, missä tuli sitten hiukan surfattua. Ensin paikallinen olut ja ennen poislähtöä kävin vielä syömässä kunnon risoton. Reilu tunnin reissu naapurimaahan ja sitten taas samaa reittiä takaisin.
Tässä olen jo päässyt tullista läpi. Tullimies kummankin maan puolella katsoi passin ja toivotti hyvää matkaa.
Tässä tätä pitkää autojonot jonottamassa rajalle. Kätevästi pääsi fillarilla jonon ohi.
Ensimmäiset siemaukset Bosnia Herzegovinan olutta. Siellä oli käytössä pieni pullokoko ei siis puoli litraa niinkuin naapurimaassa.
Tukeva risotto valmisteli Fillarantin kotimatkalle kohti Topuskoa.
Sotauhrien muistomerkki. Oli järkyttävä katsoa pitkää listaa vuosina 1992-1995 menehtyneistä nuorista miehistä.
Samaa reittiä ajelin sitten iltapuoleen takaisin mainioon asuntooni Topuskossa. Tuollainen 70 kilometrin ulkomaan reissu tuli tehtyä vapaapäivän merkeissä. Pizzalaatikon nappasin mukaan Topuskon yhdestä ravintolasta. Tavoitteellinen ostos, koska siitä jäi osa lähtöaamu aamiaiseksi.
Kartassa näkyy välipäivän ulkomaan reissuni reitti.
Aamumaisemani Topuskon asunnon terassilta poislähtölaamuna. Lämpötila aamulla oli noin 15-16 astetta mutta lämpeni nopeasti iltapäiväksi kymmenen astetta.
Matkalla Splitiin: Topusko – Grabovac lauantai 14.9.2019, 78 km / 857 km
Matka jatkui välipäivän jälkeen. Nyt alkoivat nousut. Tänään oli aika hikinen päivä vaikka matkaa ei ollut kuin vajaa kahdeksankymppiä. Nousumetrejä kertyi noin tuhat vaikka ei noustu vielä kuin noin 420 metriin. Mutta nousuja ja laskuja oli paljon varsinkin reitin loppuosalla. Ilma oli taas samanlainen, lämmin ja vähätuulinen. Varasin jossakin vaiheessa matkan varrella huoneen kymmenkunta kilometriä ennen Plitvicen kansallispuistoa Grabovacin pikkukylästä.
Alkumatka (vajaa 30 km) olikin tuttu eiliseltä Bosnia Hertsegovina-reissulta. Siitä jatkoin rajan pintaa pitkin kohti Slunjin kaupunkia, missä ajamisen rauha loppuikin, koska tähän menessä olin ajanut kaunista ja rauhallista paikallistietä. Pikkutie yhtyi Slunjin kaupungissa valtatie ykköseen ( E71). Eurooppa-tie oli aika kapea ja siinä oli melkoinen liikenne. Ei ollut mitään herkkua ajaa.
Tässä vielä kuvia paikallistien maisemista, ennen sen yhtymistä Eurooppatiehen. Hyväpintainen ja rauhallinen tie ajaa…
Kuva on otettu Cetingradin kaupungin jälkeen
Tässä kuva samasta paikasta taaksepäin. Cetingradin kirkko häämöttää tuolla taka-alalla.
Vielä kolmaskin kuva samasta taukopaikasta.
Nyt on matka jatkunut jo muutaman kymmentä kilometriä ja olen jo lähellä Slunjin kaupunkia. Aika kovaa kiipeämistä oli näillä
Mutta komeat maisemat ylhäältä palkitsevat kiipeämisen vaivan.
Paikallistien päättyminen Slunjissa oli samalla nostalgiahetki. Siinä tieni yhtyi vuonna 1977 poljettuun Jugoslavia-Unkari-reittiin. Tulimme fillareilla ystäväni Raulin kanssa Albanian rajalta Adrianmeren rannikkotietä ja nousimme sitten sisämaahan kohti Zagrepia. Tänään Slunjissa tapasin tuon reitin ja ajelen sitä nyt alaspäin ohi Plitvicen kansallispuiston (missä kävimme Raulin kanssa vuonna 1977) aina Cracasiin asti, missä tiemme taas erkanevat. Itse jatkan nyt sisämaan reittiä, kun taas silloin vuonna 1977 tulimme rannikolta. Tosin tämän reissun päätöskohta Split on taas yhtymäkohta tuohon vanhan reissuun. Laitan tuon 1977 vuoden ”reissublogin” tähän. Silloin elettiin ison Jugoslavian ja sen tiukan isännän Titon aikaa… Oli se aikalailla erilaista reissaamista yli neljäkymmentä vuotta sitten. Mutta pojat olivat silloin jo kovia poikia!
Löytäisinkö muutaman vuoden 1977 reissukuvan… Kuvat ovat heikkolaatuisia mutta autenttisia, koska ne ovat vanhoista reissudiakuvista, jotka on myöhemmin heijastettu valkokankaalle ja kuvattu siitä kameralla.
Rauli polkee… siihen aikaan vuoristoteillä ei välttämättä ollut päällystettä. Aikamoinen tieosuus!
Samalla tiellä Fillarantti painaa alaspäin. Pyörä ja renkaat olivat kovilla.
Taitaa olla Kotorinlahti tuolla alhaalla. Huomaa sen ajan Peugeot-kypärä…;)
Oli sentään noilla pääteillä asfalttia. Tässä mennään kohti Plitwicka Jerezen kansallispuistoa.
Plitwicka Jezeran kansallispuisto oli jo vuonna 1977 Titon Jugoslavian suosittu turistikohde.
Tällä 2019 reissulla nuo putoukset ja järvet jäivätkin näkemättä.
Lauantai oli aika hikinen ajopäivä. Puolimatkan jälkeen alkoivat nousut ja ilma oli tuollaiset 26-28 astetta varjossa. Ei siis mitään Kaakkois-Aasian lämpöä, mutta hyvin tarkeni varsinkin noissa kiipeämisissä. Varsinkin kun en ole mikään kevyt vuoristokauris. Paino kun huitelee lähempänä sataa kuin ysikymppiä. Mutta hyvin noista ylä- ja nautittavista alamäistä taas selvittiin. Tosin ykköstien liikenne välillä hiukan pelotti. Siinä ei käytännössä ollut piennarta vaan valkoinen viiva oli maalattu aivan asfaltin reunaan ja liikenne oli sangen kovaa. Varsinkin nuo bussit tahtovat melkein hipaista…
Tässä Trek-ratsuni ihailee maisemia kovan kiipeämisen jälkeen. Olen kohta saapumassa Slunjin kaupunkiin.
Radler on raikas pyöräilijän juoma, olutta ja limsaa ja alkoholipitoisuus vain 2,0%.
Enää on noin 250 kilometriä Splitiin täältä Slunjin vaiheilta. Slunj on maalauksellinen pikkukaupunki. Ennen kaupunkiin ajoa on suosittu Rastoke-alue, missä on putouksia, ravintoloita ym. Itse en viitsinyt ajaa sinne alas vaan katselin ja otin muutaman kuvan ylhäältä ykköstieltä käsin. Slunjissa sen sijaan pysähdyin ja kävin syömässä – yllätys yllätys pizzan sijaan valitsin nyt höyryävän kuuman lasagnevuoan.
Rastoken-alueen vesiputoukset ennen Slunjin saapumista ylhäältä ykköstieltä katsottuna.
Majotuin Grabovacissa Apartman Vinkoviciin kuuden pinnassa. Majapaikasta on matkaa Splitwicka Jezeran kansallispuistoon noin kymmenkunta kilometriä. Aika vaatimaton ja pieni huone, mutta perustarpeet kohdillaan.
Matkalla Splitiin: Grabovac – Udbina sunnuntai 15.9.2019, 63 km / 920 km
Splitwicka Jezeran kansallispuistoa katselin tällä kertaa vain ohiajaessani ykköstieltä käsin.
Sunnuntai onkin sitten edeltä käsin kovin kiipeämispäivä. Reitin suunnittelin Suomessa etukäteen Ridewithgps-ohjelmalla ja korkein reitin kohta osuu tämän päivän varrelle. Tosin kahdesta reittivaihtoehdosta valitsin tämän hieman pitemmän, mutta hieman matalamman version. Suorempi reitti olisi kohonnut yli kilometriin, mutta tässä vaihtoehdossa jäädään reiluun 800 metriin.
Sunnuntain reitti kohosi lopussa 835 metriin Udbinassa. Taitaa olla reissun korkein kohta.
Loppujen lopuksi tuo kiipeäminen olikin helpompi kuin sitä Komoot-sovelluksen kautta katsoin etukäteen. Komoot varoitteli punaisella värillä heti tuossa viiden kilometrin päässä 15% jyrkkyyttä. Siinä olisi joutunut talutushommiin. Tosiasiassa tuossa alkureitillä oli jyrkimmät kohdat, mutta oma tallennusohjelmani Ridewithgps rekisteröi vain noin 9% kaltevuuden. No oli siinäkin kipuamista. Jyrkimmän muutaman kilometrin jälkeen, kiipeäminen jatkui hiukan loivempana yli 15 kilometriä tuonne noin 780 metrin korkeuteen. Mutta tuo oli lastenleikkiä viime Jaavanreissuni hevosenleikkiin, missä kiipesin liki merenpinnan tasosta noin 55 km yhtämittaan 1920 metrin korkeuteen ja talutin siitä noin seitsemän kilometriä. Silloin pahimmat paikat olivat yli 15% ja lämpöä oli 36-38 astetta varjossa.
Tältä näyttää Splitwicka Jerezan esittelykartta tätä nykyään. Vuonna 1977 se ei ollut ollenkaan noin havainnollinen.
Splitwickan ohitin tällä kertaa. Toki pysähdyin sen ykkösportille ja katselin pitkää turistijonoa, lähinnä näytti olevan aasialaisia. Tulin sinne joskus kymmenen puoli yhdentoista pinnassa. Portit avautuivat vasta yhdeltätoista. Lisäksi pääsymaksu olisi ollut liki 35 euroa. Kevyt ohitus ja muutama kuva tieltä käsin tällä kertaa. Viimeksi vuonna 1977 sentään tuli käytyä ja kerättyä äitienpäiväkukat kirjeeseen nuorelle Ulla-vaimolle.
Noin jäi Splitwicka taakse ja matka jatkui vilkasta ykköstietä etelään.
Komeaa maisemaa tämä tie antaa koko ajan, mutta jotenkin sille tulee immuuniksi, koska liikennettä on aika paljon.
Kansallispuiston jälkeen jyrkin nousu loppui, mutta nousua jatkui vielä pitkään. Onneksi tänään sunnuntaina liikenne oli hiljaisempaa kuin eilen, mutta aika paljon tätä Eurooppa-tietä kuljetaan. Fillaristeja näin muistaakseni vai yhden vastaantulevan reissupyöräilijän enkä edes pystynyt pysähtymään liikenteen takia. Pelkästään moikattiin.
Näitä Honey- (tai Med) ja Sir-Cheese-myyntipisteitä oli matkan varrella yhtenään välillä sadan metrin välein.
Ennen loppunousua Udbinaan oli vielä noin 730 metriin nousu jossakin vaiheessa. Kello oli suunnilleen iltapäivällä kaksi, kun päätin vielä haukata jotain ennen loppunousua ehkä tämän reissun korkeinta. Söin ihan maittavan lihapata-annoksen tienvarsiravintolassa muutama kilometri ennen loppunousua. En tiedä oliko siinä mitään järkeä, sillä kun kipusin viimeistä muutaman kilometrin 7-8 % pätkää ylös Udbinaan, tuli muutaman kerran kunnon liharöyhtäisyt. Sen verran tuhti annos tuo oli. Onneksi en sentään ottanut olutta sen kanssa vaan tyydyin vesipulloon. Tuosta vedestä muuten… Koko reissun Unkarissa ja Kroatiassa olen majapaikoissa juonut vain kraanavettä, tosin oluen ohella. Samoin muutamassa kahvilassa olen huomannut, että hanasta täyttävät vesilasin kahvin kanssa.
Täällä olen Udbinassa ylhäällä 835 metrin korkeudessa. Alhaalla oleva tasanko on reilussa 600 metrissä.
Krbavan tasanko on valtavan kokoinen. Ei mahdu kameran näkökulmaan.
Tällä laajalla tangolla käytiin 9.9.1493 kuuluisa Krbavan taistelu kroattien ja ottomaanien välillä. Ottomaanit ottivat alueen hallintaansa 1527-1699.
Oli hieno fiilis päästä ylös loppujen lopuksi. Aika tiukka muutaman kilometrin ja 7-8 % nousu oli tänne pikkukaupunkiin. Ykköstie oli yleisesti ottaen loivempaa noissa kiipeämiskohdissa, sen alkumatkan jyrkän osuuden jälkeen. Mutta kun paikallistie kääntyi tänne kaupunkiin, edessä oli kunnon serpentiini. Oma PikkuG näytti ylhäällä +835 metriä ja kännykkäni näytti vielä kymmenen metriä korkeampaakin. No palkinto piti saada ja se näkyy tuossa kuvassa! Kämppä löytyi sen jälkeen vajaan puolen kilometrin päästä PikkuGeen suosiollisella avustuksella.
Tässä on ansaittu palkinto päivän kiipeämisestä!
Parisataa kilometriä on enää reissun päätepisteeseen Splitiin. Toki riippuu reitistä. Minulla on vielä mukavasti aikaa. Nyt on sunnuntai-ilta 15.9. Ja kone lähtee Splitistä vasta 20.9. Kello on nyt jo yli iltakymmenen ja kohta pitää alkaa koiria. Taitaa jatkosuunnitelmat jäädä huomiseen…
Udbinan majapaikkani on Japodski Forum. Pyykit on pesty ja kuivatettu ja kämppä on sekaisin.
Taidan panna tämän Matkalla Splitiin-blogini toisen osan samantien jakeluun. Tänään maanantaina on tarkoitus ajaa Knin kaupunkiin. Matkaa sinne on noin 90 kilometriä. Varasin sieltä motelliasuinpaikan…
Tässä olen jo palannut Splitin reissulta Trogiriin uuteen majapaikkaani Apartment Mijoon. Parvekenäkymä Trogitin vanhaan kaupunkiin.
Myöhemmin piipahdin Trogirin vanhassa kaupungissa noin kilometrin päässä ja hain sieltä pizzan ja viinipullon iltasyömiseksi. Pizzasta jäi vielä aamiaiseksikin.
Torstai on toivoa täynnä. Aamulla kävelin alas kaupunkiin hakemaan lisää aamiaistarpeita. 
Aamulenkillä tuli vastaan tämäkin polku… tein pienen harharetken kaupasta poistullessa. 
Kaupan kulmilla oli lähisatama. Isompi satama on Trogirin vanhankaupungin puolella.
Torstain saariajelulla pysähdyin juomatauolle Slatinen kirkolle. 
Pienen Slatinen kaupungin katutaidetta. Torcida Slatine taitaa olla paikkakunnan fiutisjoukkue. 
Yritin nousta useampaan kertaan saaren sisäosiin. Tie loppui tai muuttui kinttupoluksi. Kuva ylhäältä. 
Alhaalla näkyy Slatinen kaupunki. Kuva on otettu samasta paikasta noin 100 metrin korkeudesta kuin edellinenkin.
Nyt jo takaisin Trogiriin saaren tutustumisreissulta. Kunnon kala-ateria tykötarpeineen viimeisteli päivän neljän viiden pinnassa.
Fillarantti reissaa ja bloggaa 