SF-Tour 2019 Pietarsaari-Helsinki – Suomi fillaroi

Juna jyskyttää kohti Pännäistä, mistä on kuljetus Pietarsaareen

IC 29 Oulun juna jyskyttää ja pysähtyy juuri Seinäjoella. Vajaan tunnin matka on vielä edessä Pännäisiin, jossa järjestäjän huoltoauton pitäisi olla vastassa. Sieltä on kymmenkunta kilometriä Pietarsaareen, mistä on tarkoitus lasketella maantiepyörällä ”alamäkeä” kohti Helsinkiä. Tosin matkalla on kovasti mutkia ja järjestäjän suunnittelema ajoreitti on 673 km. Siis mikä juttu tuo SF-Tour on?

Linkki: http://www.sftour.fi/

Kuvan lainasin SF-Tourin Facebook-sivulta.

SF-Touriin törmäsin alkukesästä Facebookin sivuilla. Kyseessä on yhdeksäs SF-Tour. Reitti vaihtelee vuosittain ja on esittelyn mukaan vähän erilainen reittipyöräily. No aika näyttää… Joka tapauksessa tänään lauantai-iltana majoitun Pietarsaaressa jonnekin koululle ja huomenna alkaa matka kohti etelää. Järjestäjän Whatsup-ryhmän mukaan osallistujia on tänä vuonna noin 35 ja tarkoitus on ajaa kuuden etapin tahdilla 110 km – 120 km sunnuntaista perjantaihin. Ei ole hajuakaan vielä ryhmän koostumuksesta, mutta porukka jakautunee useihin eri nopeuksisiin pienryhmiin. Mielenkiintoista on nähdä porukka…

Tässä on vuoden 2019 SF-Tourin reitti 673 km

Etapit ovat järjestyksessä sunnuntaista perjantaihin: Pietarsaari – Alajärvi 111 km, Alajärvi – Haapamäki 110 km, Haapamäki – Parkano 116 km, Parkano – Kiikka 106 km, Kiikka – Somero 118 km ja Somero – Helsinki 112 km. Toivottavasti ajokelit hieman petraavat ennusteista. Aika viileää ja osin sadettakin on luvassa varsinkin reitin pohjoispäässä. Keski- Ja Etelä-Euroopassa jyräävät ennätyshelteet, mistä riekaleita saattaa osua Etelä-Suomeen, mutta täällä ylempänä on ennusteen mukaan aika epävakaista.

Fillarantin uusi Fanjoni lähtötouhuissa Hämeenlinnan rautatieasemalla.

Ajokkina Fillarantilla on pari kuukautta vanha Canoyn Endurance-maantiepyörä eli Fanjoni. Matkaa sillä olen taittanut parissa kuukaudessa jo noin kolmetuhatta kilometriä ja todennut sen erittäin tasapainoiseksi ja mukavaksi kulkupeliksi. Pelinhenki Tourilla on, että ajetaan minimivarustuksella ja järjestäjä kuljettaa yöpymis- ja sun muut varusteet huoltoautossa yöpymispaikasta toiseen. Yöpymispaikkoina ovat koulut tai vastaavat majapaikat. Jokainen huolehtii omista leiriytymisvarusteistaan. Itselläni on mukana kevyt makuupussi ja pienet ilmatäytteiset makuualusta ja tyyny. Mutta aika paljon tuota roinaa (vaatteita ym.) kertyi isoon selässä kannettavaan HellyHansen-kuljetussäkkiin.

Sunnuntai 30.6. 2019 Pietarsaari – Alajärvi 118 km / 627 nm

Reissun rutiineja… Aamulla seitsemän pinnassa ylös, kamat kasaan ja niiden vienti huoltoautoon. Sitten pannaan ajokamppeet päälle ja ajetaan sovittuun aamiaispaikkaan. Lähtö reitille on noin yhdeksältä. Eka aamuna ajettiin ennen reittistarttia Pietarsaaren keskustan suihkulähteelle, missä otettiin yhteiskuva. Valitettavasti itselläni ei tuota kuvaa ole. Mutta tässä muutama muu starttihetken kuva. Hauska reissun perinne on myös pyörän kaste. Takapyörä kastetaan lähdettäessä, nyt suihkulähteeseen ja etupyörä saavuttaessa Helsinkiin Eiran rantaan.

Lähtötäpinöissä Pietarsaaren keskustassa…
Fillarantti starttivalmiina koululta aamiaiselle Pietarsaaressa.

Tapahtuman isä ja pääjärjestäjä on Antti Höyden, joka itse on myös ajamassa ja junailemassa muutamien apulaistensa (huoltoauto) kanssa ajotapahtumaa. Tämän vuotinen Tour on jo yhdeksäs. Joka vuonna Antti on suunnitellut eri paikasta lähtevän reitin, minkä yhteinen nimittäjä on sen päättyminen Helsinkiin. Viime vuonna lähdettiin Ilomantsista jne. Nyt ensimmäinen etappi johti Pietarsaaresta Alajärvelle lopussa Lappajärven rantoja seuraillen. Mukavaa ja suhteellisen tasaista Keski-Pohjanmaan maisemaa.

Tässä Tourin 1. etappi Pietarsaaresta Alajärvelle. Taltioitu Ridewithgps.

Ensimmäisen päivän reitti oli aika helppo, koska ilma oli hyvä ja tuuli pääosin sivumyötäinen. Ajoimme pienissä ryhmissä tietä 741 Kortesjärvelle ja sieltä vielä Lappajärvelle muutaman kahvitauon pitäen. Ryhmät reissussa muodostuvat itse. On hikipäitä, jotakin haluavat ajaa mahdollisimman nopeasti tai esim. triathlon-kisoihin treenaten. Itse hakeuduin jo ensimmäisenä päivänä mukavaan jälkijoukkoon, jota veti pääsosin Kari Mattila ja mukana oli monta muutakin Mallorcan kävijää. Jututin Karia ja hän kertoi olleensa Mallorcalla jo 50 kertaa fillarihommissa. Aporukassamme oli seitsemän ”fillarointiin humaltunutta ukkoa”. Osalla oli kilometrejä takana ennen tätä aika vähän, mutta ei se tahtia häirinnyt. Aina kuin joku jäi porukasta esim. mäessä, muu porukka pysähtyi odottamaan.

Pysähdyin jossakin vaiheessa ottamaan kuvan meidän ajoryhmästämme.
Tulihan se Lappajärvi vastaan ja pieni poseerauskuva siinä. Valitettavasti kahvila oli kiinni.
Betlehemissä käytiin myös, tosin vain pisulla…

Perille Alajärvelle saavuimme iltapäivällä siinä neljän pinnassa. Valitettavasti Alajärvi – Siilinjärvi Superpesispeli oli alkanut muista otteluista poiketen jo klo 15. Mutta järjestäjä oli hommannut liput halukkaille ja pääsimme hurraamaan Siilinjärvelle pelin loppuvaiheissa. Kyseessä oli Superpesiksen jumbo-ottelu ja paikkakunnan ”ylpeys” siirtyi nyt sarjan viimeiseksi, mikä ei aika vähälukuista paikallisyleisöä juuri miellyttänyt.

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, paitsi kotiyleisöllä…
Kovin oli harvalukuisena Alajärven yleisö. Johtuneeko jumbopaikasta…

Päivän ja illan ehdoton kohokohta oli vierailu originellissa Pöllöpubissa. Vierailun tausta juontui pesäpallo-ottelusta, missä pubin pitäjä vaimonsa kera oli myyntihommissa. Kun selvisi, että etelästä oli tullut fillariporukka paikkakunnalle, paikanpitäjä lupasi avata pubinsa ”yksityistilaisuutena” meille. Noin kymmenkunta meistä marssi pelin jälkeen aika omalaatuisesti sisustettuun pubiin, missä isäntä halusi tarjota harvinaisille vieraille valinnan mukaan aluksi shotteja. No muutama niitä isännän tarjoamia salmiakki-, viski- etc. shotteja upposikin. Ei ilmaista viinaa voi jättää käyttämättä. Pubi-isännän periaate oli, että jos jotain haluatta maksaa, niin voi jättää muutaman kolikon peltirasiaan oven viereen. Mukavasti nuo ilmaiset shotit ainakin lisäsivät myyntiä, koska viihdyimme paikassa aika myöhään.

Kivaa oli! Alkushotit ja iltasapuska on jo nautittu ja hauskaa on karaoken ym. merkeissä.
Vasemmalla illan isäntä ja ryhmästämme Sakke kiinteässä keskusteluyhteydessä.

Maanantai 1.7. 2019 Alajärvi – Haapamäki 115 km / 798 nm

Sateen jälkeen matka taas jatkui. Tässä Kari ja Harry pikkutauolla.

Uusi armas aamu. Heinäkuu oli jo pyörähtänyt käyntiin. Hiukan isompi Tour käynnistyy lauantai 6.7. tänä vuonna Belgiasta käsin siirtyen sitten Ranskaan, joten näillä näkymin ehdimme alta pois sitä katsomaan. Sääennuste maanantaille oli aika epämääräinen, sadetta ehkä, tuulta vastaisena kyllä. Mutta onneksi kävi paremmin. Jossakin vaiheessa aamupäivällä tuli hetken aikaa vettä aikalaillakin, mutta ehdimme puiden alle suojaan pahimmalta. Tie oli märkä, mutta onneksi aurinko tuli esiin ja kuivasi sen. Tuuli taas oli ennusteesta paljon parempi, ei juurikaan vastaista ja hiljaisempi kuin alunperin luvattiin. Sade taisi taittaa tuulen selän.

Toisena ajopäivänä maasto alkoi jo kupruilla, kuten tieprofiili osoittaa.

Maanantain reitti Alajärveltä Haapamäelle näkyy oheisesta reittikuvauksesta. Tosin aamulla siihen tehtiin vielä pieni muutos, mikä hiukan pidensi reittiä mutta vältti valtatietä alussa. Ensimmäinen kunnon pysähdys oli vasta puolivälin jälkeen noin kuudenkympin ajon jälkeen Ähtärin ABC-huoltamolla. Toki pikku pysähdyksiä ja ryhmämme koontihetkiä tehtiin monesti nousujen jälkeen tai pisutaukojen merkeissä.

Fillari vaatii kunnon eväät. Lounaalla Ähtärin ABC-ravintolassa.

Ähtäristä ajeltiin sitten täysin ”masuin” viitisenkymppiä aluksi kivaa ja rauhallista tietä Pihlajaveden rantaa sivuten ja lopuksi pieni pätkä vilkasta Pori- Jyväskylätietä. Kahvitauon pidimme Pihlajaveden rannalla Karansalmella, mistä tuossa alhaalla on muutama kuva. Ryhmä-Rämämme vetäjä Kari uskaltautui jopa uimaan kahvibreikin yhteydessä.

Pihlajavesi here we are. Mukava ja odotettu kahvipaikka pitkän ajon jälkeen.
Kari uinnin jälkeen ja Maukka siinä ottavat aurinkoa ja rokkaavat kuvaajalle.
Pihlajaveden rantamaisemaa Karansalmelta käsin hiukan toiseen suuntaan.

Haapamäkeen saavuimme joskus neljän pinnassa iltapäivällä 115 km ajon päätteeksi. Haapamäki oli pieni pettymys. Aikoinaan vilkas rautatien solmukohta on nykyisin uinuva muuttotappiokylä. Yksi ainut ruokakauppa Sale, ei pubeja ei muita ravintoloita kuin Veturipuistossa rajoitettuina aikoina auki oleva ravintola. Osa porukasta oli varannut iltaruokailun Veturipuistosta, missä ex-suurjuoksija Martti Vainio on nykyisin hommisssa. Ryhmä Rämä söi tukevan lounaan Ähtärissä jo iltapäivän puolella eikä ollut tarvetta jo viiden pinnassa olevaan iltaruokailuun. No illalla piti kutenkin hieman paikkailla Salen edustalla, kuten kuva kertoo.

Kävelimme majapaikalta Saleen ja kassatyttö hommasi sijaisen itselleen ja lämmitti meille pizzat & lihikset. Gourmet-illallinen Haapamäkeläisittäin…;)

Tiistai 2.7. 2019 Haapamäki – Parkano 116 km / 880 nm (itsellä 77 km/ 710 nm)

Tätä majoittuminen on SF-Tourilla. Kouluissa ym. leiriytymistä. Tässä pakataan tiistai-aamuun.

Tiistain reitti vei Haapamäeltä Parkanoon pääosin aika surkeassa säässä. Aamulla oli aluksi hyvä ilma ja saimme nauttia alkumatkasta Tarjanneveden vaiheilla upeasta kahden veden välisestä harjumaisemasta. Mutta sen jälkeen luonto otti yliotteen ja pääosa reissusta mentiin aika karmeassa olosuhteissa. Koko reitti näkyy allaolevassa kartassa. Tosin tässä Ridewithgps-tallenteessa oma ja neljän muun fillarimatka loppui Kurussa, jolloin läpimärkiä ja palellen siirryimme mukavampaa kulkuneuvoon loppumatkaksi. Iphonen akku on taitanut myös hiipua loppuosuudelle, koska tallenne siltä osin on suoraa viivaa.

Tiistaiaamu valkeni paremmin ajateltiin… Ennuste oli tosi huono. Sadetta oli luvassa liki koko päivä ja tuultakin. Mutta aamulla ilma näytti vielä paremmalta. Oli yllättävän lämmintäkin, kun ajoimme majapaikastamme muutaman kilometrin matkan Veturimuseoon aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen riisuin jopa tuulitakkini. Martti Vainio tuli morjestamaan meitä lähtöhetkellä ja antoi vinkkejä reitillemme.

Haapamäki on ollut junaliikenteen tärkeä solmukohta ja veturimuseo lienee paikkakunnan ykkösnähtävyys.
Meille oli järjestyy aamiainen Veturimuseoon.

Alkumatka oli hienoa ajoa. Varsinkin Salussärkäntie noin 30 km ajon jälkeen kulki muutaman kilometrin matkan Salusjärven siintäessä kummallakin puolen upeaa harjuselännettä. Mieleen tuli Puumalanharju tai Pulkkilanharju. Samoja elementtejä… Jo alkumatkasta tuli muutama sadekuuro, joista pelastuimme suojaan.

Komeat pojat poseeraavat Salussärkällä. Vasemmalta Kalle, Fillarantti, Esa, Harry ja Maukka.
Matka jatkuu pitkin hienoa Salussärkäntietä veden siintäessä molemmin puolin.

Ruovesi oli yksi reitin taitekohta noin puolimatkassa. Jo paljon sitä ennen alkoi sataa oikein kunnolla. Muutaman kerran hyppäsimme metsään puiden suojaan, mutta turhaan. Sade jatkui eikä loppua näkynyt eikä sääennustekaan antanut armoa. Lopulta sinnittelimme läpimärkinä Ruovedelle ja sen satamaravintolan lämpimään. Kaikki oli läpimärkää. Hanskoista ym. sai puristaa vettä ei nyt litratolkulla, mutta paljon. Onneksi siellä saimme lämpimän lounaan ja törkeintä saada lämpöä kehoon.

Ruovedellä rantakuppilassa alkoivat jo vitsit vähentyä märkinä ja viluisina. Onneksi siellä söi lämpimän ruuan ja pystyi hiukan kuivattelemaan.
Vielä tässä pystyi nauttimaan kuivasta kelistä, mutta kohta tuli vettä. Kuvatkin sateessa jäivät ottamatta.

Ruovedeltä oli taas muutama kymmenen kilometriä Kuruun eikä luonto antanut armoa. Vettä tuli yhtenään. Kengät ja sukat litisivät ja varpaita alkoi jo kylmiä. Kypärästä valui vesi solkenaan silmälaseilla ja alkoi haitata näkemistä. Kaikki kamppeet olivat läpimärkiä, mutta onneksi pyörä sentään kulki eteenpäin. Ajaminen alkoi tuntua aika viheliäiseltä…

SF-Tourin huolto oli erinomaisesti järjestetty. Matkan varrelle strategisiin kohtiin oli varattu jopa varapyöriä.

Kurussa meitä oli yhdessä neljän hengen porukka ja pelastuimme läpimärkiä ja kylmissään K-Marketin eteisaulaan. Kaupan sisällä oli ilmastointi eikä siellä voinut märkänä olla. Onneksi kaupasta sai ostaa kuumaa kahvia ja aloimme miettimään eteisaulassa eri palastautumiskeinoja. Tilataksi, oma huoltoauto… Huoltoautoon olimme ensin yhteydessä. Se oli juuri saapunut Parkanoon eikä kertoman mukaan ollut ”kauhean innostunut” lähtemään hakemaan meitä. Tai ainakin siihen menisi tunti puolitoista. Sattuman kautta eteisaulaan astui paikallinen vanhempi kansanmies, jolta kysyimme apua. Selvisi, että kaverilla on pakettiauto kotonaan. Ei muuta kuin kauppaa hieromaan…

Sateessa omat kuvat jäivät ottamatta, mutta tässä tämänvuotinen komea mainoskuva.

Sovimme diilin. Kymppi per äijä ja hakupaikaksi paikallisen pubin. Kuullosti hyvältä ja ajoimme vajaan kilometrin sinne. Pubissa oli ryhmän valokuvaajafillaristi ja yhytimme hänet mukaan kimppaan. Kuski saisi kympin lisää. Sakke reiluna kaverina meni tiskille ja tilasi jallua ja tarjosi meille muillekin. Jallun nautittuamme pakettiauto saapuikin paikalle ja pääsimme ”maitojunalla” perille. Itse sain paikan kuskin viereen ja oli mukava jutella hänen kanssaan niitä näitä matkan aikana. No hiukan nolo juttuhan tuo maitojunakyyti oli ainakin omasta mielestäni. Olin jo K-Marketin eteisaulassa lähdössä yksin ajamaan, koska sade taukosi, mutta porukka on porukka! Toisaalta kylmä ja märkä ei ole hyvä yhdistelmä. Matkaa oli sentään jäljellä vielä noin 45 kilometriä.

Keskiviikko 3.7. 2019 Parkano – Kiikka 118 km / 1184 nm

Keskiviikko oli hieno päivä varsinkin reitiltään. Aamulla tehtiin reittimuutos alkuperäiseen, mikä olisi mennyt valtateitä pitkin ensin länteen Kankaanpäähän ja sieltä alas Satamalaan ja Kiikkaan. Tuossa ylläolevassa Ridewithgps-kuvassa näkyy toteutunut hieno reitti. Ajoimme Kyrösjärven itäpuolta Hämeenkyröön läpi kauniiden maisemien. Tie oli ehdottomasti myös mäkisin, kuten päivän nousumetrit osoittavat. Noin 1200 nousumetriä reilulla satasella on ihan hyvä lukema Suomessa. Oli mäkeä mäen jälkeen, välillä oli aika tiukkojakin nousuja (max 12,4%). Onneksi ne olivat vain lyhyitä pyrähdyksiä. Vastaavasti alamäet antoivat hyvää kyytiä. Itselleni pyöränmittari kellotti noin 63 km/h maksimiksi.

Keskiviikkona oli komeaa järvimaisemaa ja muutenkin vaihteleva luonnonkaunis reitti.

Alkupätkä Yliskylän tiellä oli täynnä reikiä, joten piti olla tarkkana. Harmi kun jäi kuva ottamatta. Erotuimme edellisten päivien seitsemän hengen ryhmästä etujoukoksi. Neljään mieheen vedettiin tuo reikäpää-osuus fillarislalomia. Piti pitää kunnon erot, ettei törmännyt tien kuoppiin. Tuota reikäosuutta ei onneksi ollut kovin montaa kilometriä. Muutaman kilometrin soratiepätkäkin osui tuolle reitille, mutta se oli ihan ajettava.

Keskiviikkona ja torstaina reittiin kuului myös lyhyehkö soratieosuus.

Koukeroinen reittiosuus vei lopulta Hämeenkyröön, missä oli lounaan paikka. Muutama kymmenen kilometriä sitä ennen tien vasemmalla puolella silmiin sattui viehättävä kyläpuoti, mikä tarjosi kivan kahvitteluhetken kuulemma käsin valmistetun jäätelön kera. Onneksi keskiviikkona ei satanut, joten saattoi nauttia myös kauniista maisemista.

Olipa mukava taukopaikka tämä kyläkauppa. Valitettavasti en muista kylän nimeä, mutta hyvissä ajoin ennen Hämeenkyröä.

Loppumatkalla Sastamalaan pyörä oli syönnillään pienporukassamme. Ei tarvinnut noudattaa kapteenin ohituskieltoa, koska sovimme että mäet voi ajaa omaan tahtiin ja kootaan tarvittaessa porukka kasaan myöhemmin. Loppupuolella ennen Sastamalaa pistäydyimme mielenkiintoisessa autotallikahvilassa, jota piti Reijo Penna. Originelli Garage Café oli hauska paikka, missä oli kiva kuunnella Pennan kertomuksia. Mies on entinen EM-tason judoka, joka noin viisikymppisenä oli poikaansa seuraten alkanut kilpailla moottoripyörällä. Näytillä oli paljon Ducati-aineistoa, palkintoja ja kuvia harrastuksesta.

Café Garage oli mainio ja mielenkiintoinen taukopaikka ennen Sastamalaa. Kuvassa myös Harry.
Kahvilan pitäjä oli kellottanut parhaan ratakierroksensa 36, 391 sekuntia mukaan saapumisaikansa paikalle viereistä talosta kellon soiton jälkeen.
Tämäkin torppa ilmaantui reitin varrella hiukan ennen Sastamalaa. Muistuttaa Lepikon torppaa…

Pitihän sitä vielä ennen Kiikkaan ajoa poiketa Sastamalan keskustassa pienellä tauolla ja ostoksilla. Kiikkaan oli matkaa kymmenkunta kilometriä eikä uskaltanut laskea pienen Kiikan varaan iltaa. Kiikka olikin aivan ”kuollut” paikka. Yksi ruokakauppa eikä juuri mitään muuta. No onneksi koulu tarjosi hyvään majapaikan. Itse virittelin kamani juhlasalin näyttämölle, missä esiripun varjossa oli hyvä köllötellä. Löytyipä vanhanajan pulpetti, mikä toimi hyvänä blogikirjoitusalustana.

Tässä Harry ja Esa ”ostoksilla” Sastamalan laivarannassa.
Kuvassa heräillään jo torstaiaamuun Kiikan koululla.

Torstai 4.7. 2019 Kiikka – Somero 122 km / 570 nm

Torstai oli helppo päivä keskiviikon mäkirikkaan reitin jälkeen. Nousumetrejä oli vain puolet eilisestä, vaikka matkaa oli muutama kilometri enemmän. Reitti kulki Huittisen ja Loimaan kautta Somerolle. Pääosin ajettiin pieniä teitä pitkin, joskin lopussa hypättiin viitisen kilometrin pätkän verran jopa kymppitielle. Aivan reitin lopussa, kun reitti erkani Turku-Hämeenlinna-tieltä, maisemat muuttuivat ja matkaan tuli jonkin verran mäkiä ja maiseman vaihtelevuutta.

Tänään järvet muuttuivat komeaksi joeksi. Kokemäenjoki on tuttu lapsuuden monista tukkiseikkailuista Porissa.

Huittisten jälkeen ajoimme kolmen hengen voimin Loimijoen vartta seuraten. Sitten tuli vastaan soratiepätkä, jota ”kestimme” vain muutamia kilometrejä. Soratien vaihdoimme 40-valtatiehen ja ennen Vampulaa matka jatkui taas takaisin Loimijokea seurailevalle mutkaisella pikkutielle. Muistaakseni Alastarossa oli lounaan paikka kebab-paikassa ja kahvit joimme vielä ennen reilun neljänkympin loppuspurttia Loimaalla huoltoasemalla. Lounaan yhteydessä yhytimme pienryhmästämme kadonneen lampaan Harryn, joka oli jo edellisenä päivänä ollut porukassamme. Hyvä niin!

Ennen Loimaata sattui ryhmämme ensimmäinen ja ainut rengasrikko. Harryn pyörän eturengas vaihdettiin ryhmätyötä kuin Formula-kisoissa.

Loimaalla pidimme viimeisen kahvitauon huoltoasemalla. Siitä oli ensin 52-tietä ja sitten pätkä Turku-Hämeenlinna-tietä ja sen jälkeen Hämeentietä 213 oli matkaa Somerolle reilu neljäkymppiä. Järjestäjien reitti olisi kulkenut osin pienempää tietä, mutta päätimme seurata navigaattorin osoittamaa reittiä, kun emme olleet varmoja suunnitellusta reitistä. Loppumatka sujuikin ilman pidempiä taukoja. Heti valtatieltä päästyämme Somerontielle, maisemat muuttuivat ja alkoi tulla pieniä nousuja ja maiseman vaihtelevuutta.

Someron ”iso poika” Pentti Nikula siinä taivuttaa lasikuituaan. Harvoin hengissä oleva saa muistomerkin.

Somero on aika vilkas taajama. Iltaa vietimme porukalla Jussin Baarissa Majoituspaikkana oli Joensuun koulu ja ennen Somerolle saapumista ohitimme kyltin Lahti. Paikasta kolmanteen…

Perjantain sääennuste näytti masentavalta. Koko päiväksi oli odotettavissa sadetta ja vieläpä vastatuulta. Jo ennen Jussin Baariin menoa illalla pääjärjestäjä-Antti tarjosi perjantaille toisen mahdollisuuden huonon kelin varalle. Aika moni meistä lupautuikin siihen. Pannaan pyörät ja tavarat huoltoautoon ja pariin muuhun autoon kohti Helsinkiä ja itse mennään bussilla. Muutama ratkaisi asian jopa niin, että lähtivät polkemaan Helsinkiin kuivan kelin merkeissä jo Somerolle saavuttuaan tehden niin liki 230 km päivämatkan. Kunnioitettavaa!

Perjantai 5.7.2019 Somero – Helsinki 112 km , 1272 nm

Perjantaiaamu ei ollutkaan niin huono kuin ennuste lupasi. Aika moni peruikin bussivaihtoehdon ja lähti ajamaan. Mutta ennusteen vastatuuli oli itselleni ratkaiseva seikka ja ehkä myös se, että illalla Jussin Baarin merkeissä oli asennoitunut jo tuohon bussimatkaan. Siis toinen ”maitojunaosuus” jo tällä reissulla, ei hyvä!

Tässä viimeisen päivän ja Tourin kuudes etappi. Hattua pitää nostaa sen ajajille!

No pääosa pienryhmästämmä ja muutama muukin körötteli Helsinkiin lämpimässä bussissa. Ajamaan lähteneet olivat saaneet välillä vettä niskaansa, jossakin vaiheessa oli kuulemma yllättänyt kunnon raekuurokin. Chapeau koko matkan ajaneille!

Tässä osa meistä ”maitojunalaisista” Eirassa entisen merimieskapakan Valven edustalla.

Ryhmän kokoontumisaika Eiran rannassa oli iltapäivä neljältä, mutta kaikki eivät sinne ehtineet aikataulun puitteissa. Joka tapauksessa nostettiin kuohuviinimaljat onnistuneelle reissulle ja ryhmittäydyttiin yhteiskuvaan SF-Tour IX merkeissä.

Skumppaa, skumppaa ja reissu ohi on !
Hiukan reilu kaksikymmentä on tässä vaiheessa saapunut Eiran rantaan.
Ensi vuosi on SF-Tourin kymmenes juhlavuosi. Kai silloin on tarjolla uusi ajopaita tuon entisen tilalle?
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa…🎼😄

Rantatilaisuudessa taisi eturenkaan järveen kastaminen unohtua tai osin johtua siitä, että pyörät saapuivat paikalle vasta hieman myöhemmin. Joka tapauksessa Eiran rannasta marssittiin perinteen mukaan ravintola Seahorseen Kapteeninkadulle syömään. Mainiot täytetyt silakkapihvit sujahtivat nopeasti Fillarantin pohjattomaan vatsaan. Osalla meistä oli kiire junalle ja Kalle kyyditsi minut ja Keuruun miehet autollaan asemalle. Kiitos Kallelle! Pikkuhiljaa Seahorse täyttyi, kun pyörällä Helsinkiin ajaneita tuli sinne lisää ja jono ravintolaan kasvoi. Luovutimme omat paikkamme seuraaville.

Ravintola Seahorse oli pieni paikka ja täyttyi ääriään myöten.

Muutamia lapsiakin oli tullut vastaanottamaan vanhempiaan.

Kokonaisuutena SF-Tour oli ensikertalaiselle hieno kokemus. Olen aika vähän ajanut reissua porukassa Suomessa viime vuosina, koska Fillarantin matkat ovat suuntautuneet ulkomaille. Yksi syy on ollut Suomen kallis hintataso varsinkin majoituksisissa (telttaa ei enää seitsemänkymppisenä viitsi raahata mukana). SF-Tourin tarjoama edullinen vaihtoehto (140 euroa majoituksineen) oli hyvä kiihoke lähteä mukaan.

SF-Tour 2019 Pietarsaari – Helsinki. Entä missä menee kymmenes juhlavuosireitti vuonna 2020?

Lopuksi parhaat kiitokset kaikille matkalla mukana olleille ja ennen muuta Höydenin Antille, joka kantoi turneen päävastuun tänäkin vuonna!

Tässä Fillarantti virnistelee Lappajärven rannalla…

Aika moni kyseli Fillarantin reissuista ja lupasin laittaa blogini esille. Laitoin koontiblogini jo aiemmin What`s up-ryhmäämme, mutta tässä uudemman kerran. Tuosta Fillarantin reissukaruselli-yhteenvetopläjäyksesta löytyy matkablogeja 1970-luvulta asti noin 40 000 kilometrin verran aika moneen maahan.

Linkki: https://fillarantti2.wordpress.com/2018/11/28/fillarantin-reissukaruselli-yhteenvetoplajays/

Mikäli haluat jatkossakin seurata reissaamistani, voit käydä tykkäämässä Facebookissa Fillarantti reissaa ja bloggaa-sivustoa, jolla jaan blogien lisäksi pyöräilyyn liittyviä linkkejä ym.

Mainokset