Katalonian Sitgesissa, ryöstö ja vuokra-Spessu…

Isäntä innostui Sitgesissa kokkaamaan Espanjan tapaan. Paistinpannupaella a`la Fillarantti.

Seitsemänkymppiä täyttyi eilen ja onnitteluja satoi ympäri ämpäri. Pelkästään Facebookin kautta tupsahti reilu kaksisataa. Kiitos ❤️. Nyt pitää sitten totutella, miltä tuntuu elää kahdeksankymmentää tavoitellen. Uusi haaste ja aikamoinen. Isäni kuoli tuon aikakauden puolivälissä ja tuskin itselläni on sen paremmat elintavat. Ehkä liikuntatottumukset ja tupakoimattomuus sentään on plussani. Olen tottunut liikkumaan aika säännöllisesti oikeastaan koko ikäni ja nyt tuo fillari on varannut selkeästi ykkössijan viimeisenä kuutena vuotena – eläkepäivinä. Yli kymppitonnin yleensä ja viime vuonna liki viisitoistatonnia. No katsotaan, mihin elämä vie…

Reissu on jo takana ja kerran olen ehtinyt totutella taas kuntosaliinkin ja uuteen fillariin…

Nyt istutaan vaimon kanssa Norwegianin koneessa kohti Barcelonaa. Reilu tunti on vielä kohteeseen. Varasin huoneiston hieman yli kahdeksi viikoksi Sitgesin kaupungista hieman Barcelonan alapuolella. Pyörää en ottanut mukaan, vaikka sitä pohdin aika lailla. Vuokrataan…. Hyvissä ajoin otin selvää ja tinkasin vielä viisikymppiä kymmenen vuorokauden vuokrasta (150 euroa). Kaveri lupasi sähköpostilla, mutta vain käteisellä. Taitaa olla oma bisnes mielessä, mutta mitä siitä. Kaiken kaikkiaan olen ihmetellyt noita fillarivuokria. Menee ihan samoissa hinnoissa autovuokrien kanssa. 70-vuotislahjaksi tilasin jo hyvissä ajoin uuden Canyonin Endurance-mallin ihan sähkövaihteilla ja levareilla. Kerrankin ajattelin hemmotella itseäni. Onhan nykyisellä Fenix-kaunottarella ajettu jo aika hyvä siivu.

70-vuotislahjaksi Fillarantti hankki fillarin sähkövaihteilla (pyörien lukumäärä n+1) , tietysti …

Nyt mennään vielä tunnin verran tällä Norskin kaunottarella ja sitten yhdeksi yöksi lähihotelliin. Taksilla sinne pitää polkaista, kun matkaa on viitisen kilometriä ja tavarat. No katsotaan mitä sen jälkeen…

Salakuvaaja pääsi taas iskemään jo menomatkalla Barcelonaan.

Seuraavana päivänä iski shokki, kun olimme lähdössä junalla Barcelonasta Sitgesiin. Meidät molemmat ryöstettiin Barcelonan El Prat-asemalla ja vieläpä samalla kaavalla. Olimme juuri astumassa ruuhkajunaan sisälle. Olin oikean ja Ulla-vaimo vasemman oven kohdalla, kun junanovi alkoi sulkeutua. Kummallakin meillä oli matkalaukku jo edessä nostettu junaan. Ovien sulkeutuessa jotkut alkoivat työntää meitä takaapäin ja samalla onnistuivat putsaamaan meidät. Vaimolta vietiin lompakko laukusta ja itseltäni jopa housun etutaskusta. Itse huomasin tapahtuman vasta varttitunnin päästä junassa ja vaimo vasta saavuttuamme Sitgesiin reilun puolen tunnin junamatkan jälkeen.

Tämän verran meillä oli rahaa ryöstön jälkeen ja Cocikset vielä maksamatta! Vitsit vähissä…

Olin jo kuolettanut kaksi luottokorttiani Sitgesin asemalle saavuttuamme ja ajattelimme, että onneksi vaimolla on vielä kortti. Vasta silloin maailma pimeni. Kaikki kortit kummaltakin paitsi ja lisäksi käteistä yhteensä noin 700 euroa ja viikonloppu edessä; pelkkiä kolikoita taskussa. Onneksi passit säästyivät. Seitsemänkymmentä vuotta olen taaplannut aika vaihtelevissa olosuhteissa maailman turuilla ja vasta nyt ensimmäisen kerran ryöstön kohteena, toivottavasti myös viimeisen! Kerran minua on Tallinnassa yritetty ryöstää takaapäin kuitenkaan siinä onnistumatta…

Majapaikkamme Sitgesissa Oscars Apartment d´Estacio aivan keskustassa oli aivan viihtyisä ja hyvin varustettu.

No nyt reissu on jo tehty ja kotiin paluustakin on kulunut muutama viikko. Onneksi selvisimme tilanteesta ehjin nahoin eikä loma sentään mennyt pilalle. Kerron nuo jatkotoimet lähinnä siksi, että niistä saattaa olla hyötyä muillekin. Sitgesin asemalla saatuani kolme luottokorttia kuoletettua, aloin miettiä tilannetta. Meillä oli taskussa kolikoita hiukan yli kympin verran ja oli perjantain puoliväli. Hoikistava ja karu viikonloppu siis edessä. Onneksi majapaikka oli varattu etukäteen, tosin ei ollut vielä maksettu. Soitin Nordeaan luottomiehelleni Aki Vihersaarelle ja kysyin neuvoa. Aki ei oikein osannut suoralta käden sanoa, mutta häneltä sain toisen Nordean numeron, mistä apua.

Nyt on jo helppo hymyillä Sitgesin rantakadulla, kun asiat järjestyivät.

Nordea-ohjeiden mukaan soitin kansainväliseen SOS-hätäkäteispalveluun, mikä liittyy ainakin Nordean Gold-korttiin. Palvelu oli alussa onneksi suomenkielinen kun selitin tilanteen. Onneksi meillä kummallakin oli passit tallella, kun ajokortit ja muut sotu- etc. kortit oli viety. Joskus viiden pinnassa palvelusta tuli englanninkielinen puhelu, missä ensin piti aika tarkkaan tunnistautua (passi, osoite ym.). Vaikka oma englantini ei ole kummoinen, pysyin kuitenkin selkeäasanaisen virkailijan tahdissa. Sain häneltä pitkän ja vähän eri vaihtoehtoihin useammankin numerosarjan ja rahojen saantiosoitteen. Osoite oli Sitgesissa reilun puolen kilometrin päässä, kun tallustelin sinne kännykän karttaohjelman avustuksella. Pieni tupakkakaupan näköinen liike, missä ovessa oli kansainvälisen rahan välityspalvelun Western Unionin-kilpi.

Tilanne on lauennut ja relax. Tosin kuvaamisen jälkeen rahat piiloon ja lompakkoa ostamaan!

Näytin tuon pitkän maagisen numerosarjan myyjälle. Siihen tuli toinen myyjä avuksi ja alkoivat laskea liikkeen kolmea kassaa, löytyykö sieltä perjantai-iltana 2000 dollaria / reilu 1700 euroa. Löytyi sentään…minulle ladottiin passi-tunnistaumisen jälkeen mojova määrä, muutama satasen ja loput viidenkympin ja pienempinä seteleinä. Aika messevä nippu muovipussissa läksin tyytyväisenä liikkeestä ulos ja olin mielestäni todella tienannut kylmän oluen tupakkakaupan vieressä.

Sitges on pienehkö mutta vilkas ja värikäs kaupunki noin 30 kilometriä Barcelonasta etelään.

Vielä tuosta Western Union-palvelusta muutama virke. Hätäkäteistä on mahdollista saada kerralla kolmentuhannen dollarin rajaan saakka. Kun tiedustelin kuluja, vastaus oli noin kaksi prosenttia summasta, omassa tapauksessani noin 40 euroa, aika kohtuullista. Lisäksi palvelun sujuvuus oli hienoa. Soitettuani SOS-palveluun, kului vain pari kolmetuntia, kun sieltä soitettiin takaisin ja pääsin hakemaan rahat. Tuolla välin oli jo varma, että meille tulee nälkäinen viikonloppu. Oletin, että rahat pitää nostaa pankista ja pankit olivat jo kiinni!

Vuokrahuoneistossa oli hyvin varustettu keittiö, mikä houkutti kokkaamaan paikallisia ruokia.

Meillä oli makuuhuone ja iso oleskeluhuone. Lisäksi hyvien kylpytilojen lisäksi oli ulkopatio.

Asuntoon mennessämme vuokraisäntä ja emäntä olivat paikalla ja selvitin, että meidät oli ryöstetty ja että olemme tässä vaiheessa rahattomia. Vuokraisäntä Oscar lohdutti minua ja sanoi no problems… Itse asiassa hän lupautui seuraavana päivänä tulemaan mukaan poliisiasemalle. Hän soitti lauantaiaamuna ja tuli hakemaan minua autollaan vielä aamupäivällä. Tein rikosilmoituksen Sitgesin poliisiasemalla ja sain tarvittavat kopiot leimoineen mukaan samantien. Kotiin tultuamme reilun kahden viikon reissusta, kävin Hämeenlinnan poliisiasemalla kysymästä asiasta. Täällä tulkinta oli, että tuo Espanjan poliisille tehty rikosilmoitus riittää. Tein vasta muutama päivä sitten vahinko-anomuksen Norwegian-luottokorttini liittyvän kansainvälisen AIG-matkavakuutuksen perusteella. Käteistä vakuutusehtojen mukaan on mahdollista korvata 500 euroon saakka (50 euron omavastuu) ja muut materiaaliset menetykset. Saapa nähdä mikä on päätös…

Toim. täydennys 9.4.19 klo 21:15: Nyt on helppo hymyillä, vaikka Kerho juuri äsken hävisikin Tampereella…😄

Jepulis Jee! Ei ole ihan turha firma tuo luottokorttiin liittyvää vakuutusta hallinnoiva AIG. Muutama päivä sitten laitoin postiin vakuutusanomuksen liitteineen. Nyt tänä iltana tuli sähköposti monella kielellä, missä liittenä oli korvauspäätös. Olivat hyväksyneet koko ryöstetyn käteismäärän miinus 2*50 euroa. Koska vakuutus oli nimissäni ja vaimo oli siinä korvausmielessä ”siivellä”, oletin että tuo 500 euron raja on vakuutuskohtainen. Mutta hyvä näin! Lupasivat että raha on tililläni parissa päivässä. Huippunopeaa ja joustavaa palvelua!

Sitges on pieneksi kaupungiksi yllättävän värikäs ja vilkas vaikkei vielä ollut sesonki.

Asuntomme sijainti oli hieno. Liikekeskustaan ja rannalle puolisen kilometriä ja rautatieasema parin sadan metrin päässä. Emme tällä kertaa vuokranneet ollenkaan autoa vaan kuljimme julkisilla. Barcelonaan pääsi reilussa puolessa tunnissa junalla eikä tarvinnut yhtään katsoa aikatauluja, koska junia meni vajaan puolen tunnin välein. Barcelonassa kävimme yhdessä vain kerran, koska kaupunki oli tuttu aiemmilta kerroilta. Itse kävin siellä lisäksi fillarilla. Panen tähän jonon jatkoksi muutaman kuvan Barcelonasta.

Junalla Sitgesista muistaakseni 4,20 euroa Barcelonan päärautatieasemalle.
Barcelonan Katedraalin edustalla on jatkuvasti tapahtumia.
La Ramblalla sijaitseva iso keskushalli La Boqueria on must-käyntikohde joka reissulla.

Näitä Iberia ym. kinkkuja on joka lähtöön. Yksi odottaa kotonakin vielä syömistä.

Itse ajelin Barcelonassa ”vuokraSpessullani Trek-ajo-asupäällä” parikin kertaa. Tässä Barcelonan olympiareena.
Barcelonan olympiastadion rakennettiin jo vuoden 1929 maailmannäyttelyn varten, mutta saneerattiin 1992 olympialaisiin. Estadi de Montjuic tarjoaa 64000 istumapaikkaa ja sitä hallinnoi pitkään Barcelonan toiseksi suurin jalkapallojoukkue Espanyol.
Barcelonan korkeimmalla paikalla Montjuicin kukkulalla sijaitsee 1600- ja 1700-luvuilla rakennettu Castell de Montjuïc
Ylös Montjuicin kukkulan huipulle 185 metrin korkeuteen oli aikamoinen kiipeäminen

Pari viikkoa värikkäässä Sitgesin kaupungissa vierähti mukavasti, kun nuo raha-asiat oli saatu kuntoon. Yhdessä liikuimme kaupungilla ja kerran Barcelonassa. Itse ajelin vuokratulla maantie Spessu Tarmacilla noin kuusisataa kilometriä lähialueille. Illalla hoidin lähinnä kokkipojan osaa ja hain sopivia paikallisia tarpeita lähikaupasta. Koska blogi on Fillarantti reissaa ja bloggaa alustalla en lähde loppureissua sen kummemmin revittelemään vaan annan kuvien puhua.

Kevätkuhinaa alkoi auringon lämmön myötä ilmestyä rannoille ja parvekkeille.

Ensin pieni kuvakertomus Sitgesin kaupungista. No en malta olla tähän hieman kommentoimatta. Sitges tunnetaan Espanjan gay-pääkaupunkina ja se todella näkyi muttei häirinnyt. Varsinkin nuo miesparit erottuivat selkeästi ruokakaupoissa ja kaupungilla.

El Chiringuito on legenda. Vuonna 1913 kapteeni Calafell perusti sen Sitgesiin ensimmäisenä ja konsepti on levinnyt muualle Espanjaan etc.
Sant Bartolomeun ja Santa Teclan kirkko ovat Sitgesin rannan maamerkkejä. Sitges on myös taiteilijoiden kaupunki.
Sitgesin rantakadun varrella on vieri vieressä hotelleja. Väkiluku noin 30000 kertaantuu turistisesongin aikaan.
Kaupungissa on myös paljon tyylikkäitä liikkeitä ja kahviloita.
Paikalliset pukeutuvat sangen lämpimästi, kun itse kuljin shortseissa.
Sitgesissa on paljon väriä ja seinämaalauksia. Silmä lepäsi… Sorry tämä olikin Tarragonasta!
Meri on myös olennainen elementti Sitgesia. Onhan se entinen kalastajakylä. Sitgesia on sanottu olevan myös Espanjan Sant Tropez.
Sitgesissa on paljon kauniita rakennuksia ja monimuotoisia julkisivuja, joita keräsin kameraani.

Sitten noihin fillarireitteihin. Kuten aiemmin jo mainitsin, vuokrasin Specializes Tarmacin hiilikuitupyörän kymmeneksi päiväksi, kun raha-asiat selvisivät. Luottokorttia ei ollut enää, mutta ystävällinen Bikeshop-liikkeen pitäjä uskoi kertomukseni ja antoi minulle pyörän käyttöön viidenkympin takuumaksua vastaan. Sillä tuli ajeltua hiukan reilu 600 kilometriä ympäristöissä, Barcelonassa kävin kahteen kertaan ja upeassa Tarragonassa myös kahdesti. Osin käytin meno- tai paluumatkalla apuna junaa, mihin Espanjassa saa fillarin ilmaiseksi mukaan ja matkanteko on muutenkin edullista ja nopeaa. Tässä Ridewithgps-reittejäni aikajärjestyksessä.

Ma 11.3.2019 Sitges – Del Penedès, 63 km / # 63 km, 743 nm

58 cm korkea Spessu Tarmac oli antoi pehmeää kyytiä, joskin stemmi olisi voinut hiukan lyhyempi.
Monen monet Café Con Lechet ja Americanot tuli tälläkin reissulla nautittua. Yleensä 1:30-1:50 e.

Castle Castellet oli komealla paikalla leveän Rio Foixin rantatöyräällä. Makea asfalttipinta.

Ti 12.3.2019 Iltalenkki Sitges – Canyelle, 37 km / # 100 km, 463 nm

Aamupäivällä Ulla kanssa kaupungilla ja iltapuoleen pieni fillarilenkki.
Täällä ihmiset viettävät paljon aikaa ulkona kahviloissa ja ravintoloissa.
Castellet-linnan vieressä aukeni Rio Foix-joki näin komeana. Tie kiemurteli joen vasenta laitaa.

Ke 13.3.2019 Sitges – Castelldefels – Penedes, 106 km / # 206 km, 1259 nm

Jo toisella lenkillä Rio Foix-joen rantamilla. Joki jatkui leveänä kilometrin verran ja sitten tuli iso pato.
Tähän patoon loppui Rio Foix-joen leveys ja melkein virtaamakin. Ei sentään mikään Hooverin pato.
Kirkkoja oli joka kylässä ja niemennotkossa. Tämä taisi olla Cubelles-kaupungin kirkko.

To 14.3.2019, välipäivä Sitges, pientä pyöritystä 18 km / # 224 km, 151 nm

Tänään vain pientä lähikylien pyöritystä. Jos oikein muistan Sant Pere de Ribes ihan Sitgesin naapurissa.
Isäntä taikoi illaksi jättikatkarapu-pastaa valkkarin kera lähikauppahallin tuoreista aineksista.

Pe 15.3.2019Tarragona – Sitges,sen jälkeen lähipyöritystä, 92 km / # 316 km, 857 nm

Aika makeaa baanaa noustessa Tarragonasta sisämaan suuntaan. Kelpasi ajella…;)
R.I.P Marta Dominguez Sanchez. Mikähän onnettomuus pyöräilijälle oli sattunut…
Välillä pientä huikopalaa ja matka jatkui Tarragonasta kotiin päin.

La 16.3. 2019 Pieni iltapäivälenkki Sitges – Canyelles 30 km / # 346 km, 364 nm

Hurjia poikia viiksekkäitä muistaakseni New Yorkin pilvenpiirtäjien rakennushommissa
Ei ole vielä lehti puussa. Samoin lukuisat viiniviljelmät olivat toistaiseksi karun näköisiä.
Tämä munakas syntyi iltapalaksi ja taisi siitä jäädä vähän vielä aamiaisellekin.

Su 17.3.2019 Sitgesistä sisämaan kautta Barcelonaan, 83 km / # 429 km, 989 nm

Kahvitauolla jossakin pienessä sisämaan kylässä. Ihanan lämmin paikka.
Sunnuntain kunniaksi nämä nuoret lähtivät pikku retkelle. Hauskannäköistä touhua.
Tie kaarteli mukavasti, kun läksin jatkamaan kahvipaikasta kohti Barcelonaa. Komea puu.
Nyt jo Barcelonan läntisen laitakaupungin maisemissa.

Ti 19.3.2019 Barcelonassa pyöritystä – Sitges, 64 km / # 493 km, 331 nm

Ajelin aamupäivällä junalla Barcelonan keskustaan ja monta tuntia pyöritystä kaupungilla.
Barcelonan kaupunkipyörä-järjestelmä näytti hyvältä, muttei nyt ollut tarvis kokeilla.
Näitä kätevän oloisia säilytysbokseja oli ympäri kaupungin. Toimivat kännykällä.
Barcelonan vuoden 1992 olympialaissoihtu kuvattuna Montjuic-kukkulan laelta liki 200 metrin korkeudesta.

Ke 20.3.2019 Sitges – Tarragona ja Sitges-pyöritystä, 74 km / # 567 km, 549 nm

Tänään tuli aamupäivällä ajettua Tarragonaan ja iltapäivällä takaisin junalla. Taitaa olla Calafellin kirkko edessä.
Tarragonan vanhakaupunki on upea. Jos liikutte siellä päin, varatkaa aikaa.
Ajuntament de Tarragona sijaitsi hienon ravintolakeskittymä-aukion päässä.
Nyt jo takaisin Sitgessa, missä tuli vielä hiukan pyöritettyä. Komea kirkko Terramar-golfkentän lähellä..

To 21.3.2019 Sitges – Calafell ja pyörän luovutus, 36 km / # 603 km, 224 nm

Sitgesissa on ollut entisaikaan tämänkin näköistä porukkaa…
Vielä ennen Spessu-pyörän luovutusta ehti juomaan lähtökahvit Calafellin lähikaupungissa.
Ja iltapalaksi isäntä teki simpukkapastaa ja tykötarpeet oheen. Aika paljon tuli kokattua paikallisia ruokia.

Alun hankaluuksien (ryöstö Barcelonassa) jälkeen Sitgesin reissusta tuli ihan hyvä kokonaisuus. Kaupunkin on pienehkö, mutta kokoonsa nähden hyvinkin vilkas ja värikäs. Sijainniltaan se on loistava Barcelonan lähellä, kuitenkin sillä on oma kariktääri ja hienot julkiset liikenneyhteydet varsinkin rannikkoa kumpaankin suuntaan. Reissulla sain mukavasti maantiekauden alkuun, vaikkeivät kelit vielä kovin lämpimiä olleetkaan. Parina päivänä lämpötila kipusi jopa kahdenkympin yli, joilloin saaattoi ajaa lyhyissä pyörätrikoissa. Muuten pitkähihainen ja lahkeinen Trek-ajoasu haastoi sopivasti Spessu-pyöräni…;)

Espanjan ylpeys tapas on löytänyt kaverikseen sushin…

Asuntomme Oscar Apartements d Estació oli viihtyisä ja toimiva sekä sijainniltaan keskeisellä paikalla. Kiitos mukavalle ja joustavalle isäntäparillemme Oscar&Nina! Pannaan osoite muistiin mahdollisia tulevia tarpeita varten…

Sitgesin rantabulevardi oli monen kilometrin mittainen kokoontumispaikka. Varsinkin viikonloppuisin oli ruuhkaa.

Taas on yksi reissu Fillarantilla takana ja parin viikon päästä on vuorossa jo kuudes perinteinen Mallorcan kevätleiri. Tällä kertaa hylkäsin tutun Can Picafort-kaupungin Alcudissa ja suunnistan uusille pyöräilymestoille Cala de Orissa ( Hotelli Cala Ferrera) saaren kaakkoisosassa. Ja pääsee uudella sinisellä Kanjonilla reissuun! Siitä varmaan sitten juttua seuraavaksi..

Siinä paino taas huitelee ysiviiden hujakoilla. Taitaa tulla totinen reissu….;)
Mainokset