Fillarantin liikunta-tilinpäätös vuodelta 2018

Tavakseni on tullut katsoa vuodenvaihteen jälkeen taaksepäin ja eritellä vuoden liikuntasaldoa ja muuta siihen liittynyttä. Pientä jarrua ja harmia löi joulukuun lopun liikkumiseen kaatuminen aamulehden hakureissulla ennen joulua. Peukalo murtui ja on nyt ainakin kolme viikkoa kipsissä. Fillari oli jo taas vuonna 2018 pääosassa kuten yleensäkin viime vuosina. Kilometrejä kertyi uusi ennätyslukema 14134 km. Olisi ollut mahdollista ajaa viisitoista tonniakin täyteen, mutta… Olimme marras-joulukuun taitteessa kaksi viikkoa Espanjassa vaimon kanssa. Sain kuitenkin johtokunnan puheenjohtajalta ehdottoman kiellon: Tällä kertaa fillari jää kotiin ja toinen pienempi este oli sitten tuo peukaloepisodi.

– Koti on maailman vaarallisin paikka – Kahdeksan tunnin ensiapukeikan jälkeen näytti kipsikäsi tältä.

1. HeiaHeia-yhteenveto vuodelta 2018

Kirjaan kunto- ja myös hyötyliikunnan HeiaHeia-portaaliin. Olen tehnyt sitä jo vuosia 2010 loppuvuodesta lähtien. Liikuntamäärä on vakiintunut sinne 1200-1400 tunnin välille. Eläkevuosina 2013 lähtien pyöräily on vallannut selkeästi kuntoliikunnan päähuomion. Oheinen Heia-Heian yhteenvetotaulukko näyttää kokonaismäärän ja myös lajijakaumaa.

Fillari oli vahvasti pääosassa vuonna 2018, mutta tuli sitä muutenkin liikuttua.

HeiaHeian kokonaissaalis vuonna 2018 oli 1335 (1245 h) kirjattua liikuntatuntia eli 3,7 tuntia/vrk ja 789 (803 krt) liikuntakertaa eli 2,2 liikuntakertaa/vrk. Suluissa ovat vuoden 2017 lukemat.

===================================

HeiaHeia-taulukko vuodesta 2011 alkaen

===================================

  • Vuosi 2011: 793 kertaa /1075 tuntia
  • Vuosi 2012:1003 kertaa/1296 tuntia
  • Vuosi 2013: 823 kertaa /1356 tuntia
  • Vuosi 2014: 885 kertaa /1297 tuntia
  • Vuosi 2015: 909 kertaa / 1336 tuntia
  • Vuosi 2016: 834 kertaa / 1228 tuntia
  • Vuosi 2017: 803 kertaa / 1245 tuntia

===================================

  • Vuosi 2018: 789 kertaa/ 1335 tuntia

===================================

2. Pyöräily vuonna 2018

Vuonna 2017 fillarisaldoksi muodostui 12510 km ja pari sitä aiempaa vuotta olivat yltäneet molemmat yli yhdentoistatuhannen. Nyt on kuudes eläkevuosi on menossa ja fillari on liikkunut sinä aikana noin 70000 km. Siitä olen jopa ylpeä, että auton käyttö on supistunut viime vuosina alle puoleen noista fillarikilometreistä. Ajokkina olivat viime vuonna Ridley-Fenix maantiekaunotar, mikä jolkutteli 5231 kilometriä (5796 km). Trek 720D-matkaratsuni keräsi 6388 kilometriä (3504 km) ja sähkömaasturini White Cliff samosi 2515 kilometriä (3210 km). Suluissa ovat vuoden 2017 lukemat.

Trek-matkaratsun isoa kilometrimäärää selittävät kaksi pitkää ulkomaanreissua vuonna 2018. Tässä syksyn reissun päätöskuva Balilla.

Tässä vuoden 2018 fillari-yhteenveto:

=================================================================
Maantiepyörä
63 kertaa, 240 tuntia, 5231 km, 83,0 km/kerta, 21,8 km/h

Reissupyörä 91 kertaa, 331 tuntia, 6388 km, 70,2 km/kerta, 19,3 km/h

S-maasturi 99 kertaa, 134 tuntia, 2515 km, 25,4 km/kerta, 18,7 km/h

==================================================================

YHTEENSÄ 253 kertaa, 705 tuntia, 14134 km, 55,9 km/kerta, 20,1 km/h

==================================================================

Spinningpyörä 228 kertaa, 187 tuntia, n. 4200 km, 18,4 km/kerta, 22,5 km/h

==================================================================

Spinningpyörää käytän lähes joka aamu ”kropan ja mielen herättelyyn”. Samalla yleensä luen aamulehden tankoon kiinnitetyn telineen päällä kirkasvalolampun valossa. Toki joskus tulee tehtyä muutenkin spinningharjoituksia lähinnä palauttavana lenkkien jälkeen.

Trainerina minulla on BKOOL, mutta sitä en käyttänyt viime talvena ollenkaan. Sen sijaan aika paljon tuli ajettua ajettua ulkona maasturilla.

Concept C2-soutulaite on mainio koko kropan vahvistaja. Takavuosina sitä tuli käytettyä hyvinkin runsaasti ja myös tavoitteellisesti. Viime vuosina soutu on jäänyt valitettavan vähille.

[

Alakerrassa on Fillarantin oma Paincave, missä ovat vierekkäin BKOOL-traineri, Consept-soutuergo ja Bodybike-spinningpyörä

Koulutuskuntayhtymä Tavastian mainiossa kuntosalissa on aina silloin tällöin on tullut käytyä lähinnä rospuuttoaikoina. Tahtoo olla vain kovin kausipainotteista (vuonna 2018 vain 24 kertaa / 33 tuntia). Aloitus menee myöhään syksylle ja heti kun fillarikelit alkavat keväällä, sali jää.

                                                                           

3. Reissupyöräily on eläkeukon ykkösharrastus

Reissupyöräilystä on muodostunut eläkevuosieni suola. Viime vuonna noita seikkailureissuja kertyi peräti kaksi. Jo tammikuussa poljin 3340 kilometrin reissun Bangkokista Etelä-Thaimaan läpi Malesiaan. Huhtikuussa oli jo perinteeksi muodostunut parin viikon Mallorcan maantiepyöräleiri ja toinen 2230 km pitkä fillarivaellus syys-lokakuussa suuntautui ensi kertaa päiväntasaajan eteläpuolelle ( Bali & Jaavansaari).

=================================================================
Fillarantin eläkevuosien pidemmät pyöräreissut:

=================================================================

================================================================

=================================================================

 Allaolevasta blogilinkistä löytyy aika kattava kokoelma pyöräreissujani 1970-luvulta lähtien. Vanhat reissut on koottu blogimuotoon vanhoista sen aikaisista ruutuvihoista ja alkuperäisistä diakuvista. Laskin kootessani tuon ”reissukarusellin”, että blogattua pyörämatkaa on kertynyt tähän mennessä noin 37000 kilometriä. Fillarilla ajon yhteiskilometrini ovat laskujeni mukaan noin kolme kertaa maapallon ympäri.

https://fillarantti2.wordpress.com/2018/11/28/fillarantin-reissukaruselli-yhteenvetoplajays/

4. Golf on pahasti hiipunut viime vuosina

Golfin peluu on eläkevuosina koko ajan vähentynyt kiinnostuksen hiipumisen ja pyöräilyn lisääntymisen kustannuksella. Viime vuonna golfissa tuli ”säälittävä” pohjalukema. Vain 27 kierrosta ja 108 tuntia oli vuoden 2018 golfsaldo. Ennen fillariin vihkiytymistä pelasin sentään noin 100-120 kierrosta kaudessa. Vähäinen pelaaminen näkyy myös tasoituksen jatkuvana nousuna ja pelin epätasaisuutena. Kauden lopussa tasoitus oli noussut jo 21,9:ään, kun se parhaina vuosina oli 13:sta pinnassa.

Kotikentällä Tawast Golfissa. Pelikavereina Minna ja Mikael Strömberg 24.8.2018.

========================================================  
Näin fillari on nakertanut golfin peluulta aikaa ja innostusta:

========================================================

  • Vuosi 2012: golf 100 kierrosta / fillari 2386 km
  • Vuosi 2013: golf 79 kierrosta / fillari 9282 km
  • Vuosi 2014: golf 67 kierrosta / fillari 10539 km
  • Vuosi 2015: golf 40 kierrosta / fillari 11650 km
  • Vuosi 2016; golf 32 kierrosta / fillari 11360 km 
  • Vuosi 2017: golf 38 kierrosta / fillari 12510 km

========================================================

Vuosi 2018: Golf 27 kierrosta / fillari 14134 km

========================================================

5. Jukolan viesti ensi kertaa elämässä

Jukolan viesti 2018 Hollolassa oli hieno kokemus ensikertalaiselle. Jukolan viesti – kerran elämässä.

Uusi liikuntakokemus vuonna 2018 oli osallistuminen Jukolan viestiin kesäkuussa. Aloitin maanmittariopintoni 50 vuotta vuotta sitten. Kurssitoverini Pekka Vilska kokosi ”seitsemän veljestä” M68-kurssiltamme ja ilmoitti joukkueen Hollolan Jukolan viestiin. Aika hurjalta tuntui, kun viime suunnistamisesta taisi olla liki sama aika eikä tuo juoksukaan ole harrastuksiini kuulunut. Hämeenlinnan Tarmon suunnistuskoulu antoi alkeet keväällä ja muutaman kerran torstairasti-kokemuksella Jukolanviestin 5. osuus tuli hoidettua kunnialla. Pienenä kuriositeetti pitää vielä mainita. Tottakai Fillarantti ajoi fillarilla Jukolan viestiin Hollolaan ja takaisin. Saapa nähdä saadaanko porukka kasaan vuodelle 2019. Viesti olisi sopivan fillarimatkan päässä Hämeenlinnasta Kangasalassa 15.-16.6.2019.

Vuodelle 2019 en ole vielä suunnitellut uutta pyöräreissua. Tässä Trek-matkaratsuni riisipellon laidassa 22.9.2018 Itä-Jaavalla.

6. Tavoite & toteuma-vertailu vuonna 2018

========================================================
Vuodelle 201
8 laitoin seuraavat volyymitavoitteet:

========================================================

  • Liikunta HeiaHeia 1250 tuntia.    Toteuma 1335 tuntia
  • Ulkoajoa 500 tuntia / 10 000 km.  Toteuma 705 tuntia / 14134 km
  • Sisällä spinning 200 tuntia.           Toteuma 187 tuntia
  • Golf 40 kierrosta.                             Toteuma   27 kierrosta
  • Kävely 750 km.                                  Toteuma 850 km
  • Paino 31.12.2018 alle 95 kg.          Toteuma 96,5 kg

========================================================

Aika hyvin nuo tavoitteet toteutuivatkin. Fillari meni selkeästi yli, mutta golf jäi aika laille vähille. Tosin kuntokävely paikkasi golfkentällä liikkumista.

Vuodelle 2019 laitan samat volyymitavoitteet kuin viime vuodellekin.

Petriina-tytär ja Miska ja Marius toissa vuoden isänpäivänä grandia onnittelemassa

Panen tähän loppuun lyhyen Fillaranttivideon, jonka pyöräilyn harrastaja ja innokas Mallorcan kävijä Heikki Saarinen on työstänyt. Hän soitteli minulle muutamia viikkoja ennen joulua ja jututti fillarireissuistani. Muutama päivä sitten Heikki julkaisi noin kymmenen minuutin videon ko. jutustelun pohjalta.

Videolinkki: https://m.youtube.com/watch?v=IQ1X8ae2SSo

Seuraavaa fillariseikkailua odotellessa…


Hyvää liikuntavuotta jokaiselle! Liike on paras lääke.

Toivoo Fillarantti

Mainokset