Fillarantin reissukaruselli – yhteenvetopläjäys

Nuo tiukat nousut ja kuumuus panivat hiukan puhaltamaan Jaavalla lokakuussa 2018.

Teinpä vaihteeksi postauksen yleis-blogialustalleni – Fillarantti reissaa ja bloggaa.

Kokosin yhteen fillarireissujani blogiarkistosta. Mukana ovat vain ne pyörämatkat, joista olen tehnyt blogin. Postauksista osa on vanhoja vuosilta 1976-1991. Vanhoista reissuista olen ”vääntänyt” blogin jälkikäteen siniruutuisten reissuvihkojen live-storyista. Uudemmat vuodesta 2013 alkaen on blogattu pääosin reissun aikana.

Eipä ollut navigaattoria vielä 1970-luvulla puhumattakaan kännykästä tai Padista.

Mukavat lukemat matkoista kertyikin. Reissuja löytyi noin 39000 kilometrin verran. Luvuista puuttuu lisäksi monta Suomessa tehtyä fillarireissua 1970-luvulta. Pikaisen laskelman pohjalta olen seikkaillut fillarin satulassa ainakin 32 eri maassa. Muutamissa maissa olen polkenut moneenkin kertaan. Espanja ja Viro ovat Suomen ohella fillarireissujen etunenässä. Kaikkiaan poljetuissa kilometreissä satatuhatta on mennyt rikki jo ajat sitten. Kolmas kierros maapallon ympäri arvioni mukaan lienee jo täyttymässä ellei ole jo valmiina.

Fillariveljekset Rauli ja Antti maistavat paikallista saksalaista olutta ellei sitten viiniä kesällä 1983.

Reissut painottuvat vahvasti eläkevuosilleni 2013 alkaen, jolloin fillari astui pääosaan golfin peluun sijasta. Noina kuutena vuotena (31.12.2018 mennessä) pedaali on saanut kyytiä melkein seitsemänkymmentätuhatta kilometriä (69336 km ja 3460 tuntia) maantiellä tai maastossa. Sisällä on käytössä pääosin spinningpyörä, mutta myös traineri on pyörinyt em. lukemien lisäksi 1375 tuntia ja ”matkaa” on kertynyt eläkevuosina noin 31000 kilometriä.

Entisaikaan rengasrikot olivat arkipäivää. Nykyrenkaiden pistosuojausta ei silloin vielä ollut.

Aikajärjestyksessä blogiarkistostani löytyvät seuraavat reissukuvaukset:

Symbolit: 🚴=0-500 km, 🚴🚴=500-1000 km etc.

1. 1976 – 1991 Reissuvihkoista tietokoneelle siirretyt

🚴🚴🚴

Vuosi 1976: Rami & Antti fillarilla Kemijärveltä Riihimäelle (1200 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/05/26/antin-ja-ramin-pyorareissu-kemijarvelta-riihimaelle-28-6-10-7-1976/

Vuonna 1976 heinäkuussa Kemijärvi – Riihimäki-reissu. Oli vain pieniä pyöräpulloja, mutta putsattuun Sinol-pulloon mahtui.

🚴🚴🚴🚴

Vuosi 1977: Rauli & Antti – Jugoslavian ja Unkarin kierros (1580 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/02/03/antin-ja-raulin-fillarireissu-jugoslaviaan-ja-unkariin-vuonna-1977/

Fillarantti Peugeotin päällä ihailemassa Kotorin Lahtea vuonna 1977. Rauli on kameran takana.

🚴🚴

Vuosi 1983: Rauli & Antti Saksan ja Tanskan maalla (800 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/03/03/antti-rauli-fillarilla-saksan-ja-tanskan-mailla/

Matkalla kohti Lunebergin nummia…Rauli puskee ylämäkeen tummien pilvien alle.

🚴🚴

Vuosi 1989: Rauli & Antti Kyproksella -Auringon ja ystävyyden saari (600 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/02/18/kypros-auringon-ja-ystavyyden-saari/

Kyproksella hiukopalalla…Tosi kuumaa keliä ja KEO-olut maistui ja upposi.

🚴🚴

Vuosi 1991: Rauli & Antti – Fillari pykälään ja Malagan seudulle (635 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/02/28/fillari-pykalaan-ja-malagaan/

Ensimmäistä kertaa fillarilla Marokossa, jonne piipahdimme Espanjasta 1991.
Opiskelu ajoittui 1968-1974 ja naimisiin 1972, lapset syntyivät 1974 ja 1981, talon rakennus 1981 ja elintason kasvun myötä autokin tuli perheeseen. Lasten kasvaessa auton myötä tulivat ohjelmaan Eurooppaan suuntautuneet autoreissut. Harrastuksissa eräretkeily 1970-luvun lopusta ja golf vuodesta 1995 alkaen alkoivat ”syödä” fillariaikaa. Onneksi ”ryhdistäydyin” uudelleen eläkkeelle jäädessäni 2013.
Aurinko painuu kohta vuorten taakse Sarangan vuoristojärvellä Jaavan saarella 2018

2. Reissublogit 2013 –

🚴🚴🚴🚴🚴🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2013: Fillarantin eläkepolkaisu Roomasta Hämptoniin (4132 km):

https://fillarantti.wordpress.com/

Eläkepolkaisulta palatessani 6.6.2013 Hämeenlinnan torilla oli vastassa HäSa-kuvaaja ja mukava joukko vastaanottajia.

🚴

Vuosi 2013: Gran Canarian kiemurat (405 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2013/12/02/canarian-kiemurat-jaa-taakse-kohti-kotia-tie-kay/

Vuokrapyörällä Cran Canarialla

🚴

Vuosi 2013: Costa Blanca & Saloun seudulla ( 275 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/01/14/massi-team-vuokrapyoralla-saloun-seudulla/

Alexairin vuoristokylä ennen serpentiini-kiipeämistä Costa Blancan sisämaassa.

🚴🚴🚴

Vuosi 2014: Ensimmäinen Mallorca-Bikecamp (1013km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/05/08/sadepaivan-ratoksi-mallorcan-2014-rct-leirin-loppukoonti/

Pääsinpä ylös… Llucin nousun kautta Coll de Femenialla keväällä 2014

🚴

Vuosi 2014: Rattaralli riti-rati-rallaa (150 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/06/05/riti-rati-rallaa-rattaralli-2014/

Rattaralli-kuntoajo 140 km on selvitetty ensimmäistä kertaa vuonna 2014 Tartossa.

🚴

Vuosi 2014: Viron pruuvireissu (406 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2014/07/30/viron-pruuvireissu-28-7-1-8-2014/

Corratec-ratsua katsastamassa Virossa heinä-, elokuun taitteessa 2014

🚴🚴🚴🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2014: Fillarantin Balkanin ja Turkin seikkailu (3200 km):

https://fillarantti3.wordpress.com/

Uintireissulla Aigean meressä Turkissa lokakuussa 2014

🚴

Vuosi 2014: Gran Canarian reissu (400 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2015/01/23/vuoden-2014-viimeinen-rypistys-schaltauge/

Vuokrapyörällä Gran Canarian vuorilla joulukuussa 2014

🚴🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2015: Toinen Mallorca bikecamp (2170 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2015/05/11/kaikki-hyva-loppuu-aikanaan-hyvasti-mallorca/

Toista kertaa fillarilla Mallorcalla vappuna 2015. Ajokkina oli oma Ridley Excalibur.

🚴

Vuosi 2015: Saaristoreissu RCT-porukan kanssa (500 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2015/07/22/pitkaa-matkaa-polkemassa-rctn-kanssa-kesalla-2015/

Royal Cygling Team (RCT) valmiina saaristokierrokselle Nauvossa heinäkuussa 2015.

🚴

Vuosi 2015: Marokon reissua pohjustamassa Virossa (400 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2015/08/18/tulevaa-marokon-reissua-pohjustamassa-etelanaapurissa/

Corratec-ratsun koereissu Viroon kesällä 2014 ennen syksyn Balkanin & Turkin reissua. Pyöräpullot unohtuivat.

🚴🚴🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2015: Marokon kauhun jäljillä Espanja & Marokko (2981 km):

https://fillarantti4.wordpress.com/

Marokon lounaisosassa matkalla Corratec-ratsulla Essaouiran rannikkokaupunkiin 2015

🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2016: Sri Lankan ympäriajo (1784 km):

https://fillarantti5.wordpress.com/

Corratec-ratsun kanssa Sri Lankaa kiertämässä talvella 2016

🚴🚴🚴

Vuosi 2016: Kolmas Mallorca Bikecamp (1035 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2016/05/03/viimeisia-viedaan/

Sineun katedraali Mallorcan reissulla 2016. Mallorcan tiet ovat tulleet tutuiksi vuosin mittaan.

🚴🚴

Vuosi 2016: Narvan mailla uutta Trek-ratsua testaamassa (510 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2016/07/05/narvan-mailla-vertaan-vuoti/

Viron ja Venäjän rajamaisemisssa Narvassa Trek-ratsun koereissulla 2016

🚴🚴

Vuosi 2016: Costa Blancalla itsenäisyyspäivän aikoihin (550 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2016/12/10/itsenaisyyspaivan-aikaan-costa-blancalla/

Costa Blancan ytimessä…. Denian rantakaupunki toimi tukikohtana.

🚴🚴🚴🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2017: Tehtävä Kaakkois-Aasiassa Vietnam-Laos-Kambodza (3018 km):

https://fillarantti6.wordpress.com/

Fillarantti Buddha-munkkiveljien kanssa Kambodzassa 2017

🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2017: Neljäs Mallorca Bikecamp (1693 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2017/04/19/reilu-viikko-on-lusittu-mallorcalla/

Fenix-kaunotar Mallorcalla Alcanadan golfklubin portilla 2017

🚴🚴

Vuosi 2017: Mijas Costa ja Malagan maisemat (555 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2017/11/18/club-la-costa-world-ja-12-000-km-taika/

Mijaksen maisemissa Fenix-kaunottaren kera marraskuussa 2017

🚴🚴🚴🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2018: Tehtävä Kaakkois-Aasiassa jatkuu – Thaimaa ja Malesia (3340 km):

https://fillarantti7.wordpress.com/

Kuala Lumpur Malesian pääkaupunki ja Twin Towers.

🚴🚴🚴

Vuosi 2018: Viides Mallorca Bikecamp (1010 km):

Blogi hukassa tai puuttuu…?

Tramentuna-vuoristo tässä kuvassa Sollerin vaiheilla luo komeat ajopuitteet Mallorcalla

🚴

Vuosi 2018: Jukolan viesti Hollolassa – reissu fillarilla (150 km):

https://fillarantti2.wordpress.com/2018/06/19/seitseman-veljesta-on-jukolassa/

Trek-reissuratsulla Jukolan viestiin 2018 Hollolassa. 50 vuotta sitten aloittanut maanmittariporukka muodosti joukkueen.

🚴🚴🚴🚴🚴

Vuosi 2018: Ensi kertaa eteläisellä pallonpuoliskolla – Bali & Jaava (2240 km):

https://fillarantti08.wordpress.com/

Sarangan vuoristojärven rannalla noin 1350 metrin korkeudessa auringonnousua seuraamassa

Tässähän tätä Fillarantin reissukarusellia on esillä. Minne seuraavaksi fillarin kanssa on vielä kokonaan auki? Muutaman päivän päästä lennetään Ulla-vaimon kanssa Malagaan ja häneltä tuli ehdoton kielto – fillari jää kotiin! Toki keväällä huhti-toukokuun taitteessa perinteinen maantiepyörä-kauden aloitus on Mallorcalla, mutta nuo pidemmät reissut odottavat ideoiden kypsymistä. Seitsemänkymppiä tulee mittariin alkukeväästä. Ajatuksissa uusi maantiepyörä tai…?

🚴🚴

Vuosi 2019 – Katalonian Sitgesissa, ryöstö ja vuokraSpessu (603 km)

https://fillarantti2.wordpress.com/2019/04/09/katalonian-sitgesissa-ryosto-ja-vuokra-spessu/

Kuvassa Fillarantti parin muun taiteilijan seurassa Sitgesin rantabulevardilla.

🚴🚴🚴

2019- Kuudes kevät peräjälkeen Mallorcalla ja HPK mestari

https://fillarantti2.wordpress.com/2019/05/14/mallorcalla-kuudes-kevat-perajalkeen-ja-hpk-mestari/

🚴🚴

2019- SF-Tour 2019 Pietarsaari – Helsinki, Suomi fillaroi

https://fillarantti2.wordpress.com/2019/07/07/sf-tour-2019-pietarsaari-helsinki-suomi-fillaroi/

Vuoden 2019 SF-Tour on jo yhdeksäs, mutta Fillarantille vasta ensimmäinen

🚴🚴

Tori-Antin kanssa Eestinmaata tutkimassa

https://fillarantti2.wordpress.com/2019/08/20/tori-antin-kanssa-eestinmaata-tutkimassa/

Tässä Fillarantti ja Tori-Antti lähdössä Eestinmaata kiertämään Piritan lähellä.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Fillarantin reissukaruselli – yhteenvetopläjäys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s