Tulevaa Marokon reissua pohjustamassa etelänaapurissa

Syksy lähestyy… vaikkei sitä ilmoista elokuussa huomaakaan. Sateinen ja tuulinen kesä on kohta mennyttä. Koulujen alkaminen toi kunnot kelit vihdoinkin tänne Pohjolaan. Viikon verran on ollut ihanan lämmintä ja ennusteen mukaan tuo herkku jatkuu vielä tovin. Nyt on aika nauttia tästä hetkestä. Kirjoitan tätä blogiosuutta Linda Line-katamariinilla matkalla Tallinnaan. Merenpinta on navakasta tuulesta johtuen aika kuoppainen vaikka menemme myötäaallokossa kohti etelää. Sormet eivät tärinästä johtuen tahdo pysyä kunnolla näppäimillä, mutta yritän kuluttaa kuitenkin laivamatkan aikaa…

image
Linda Line keikutti Fillarantin Tallinnaan

 

Reilun kuukauden päästä Espanjaan ja Marokkoon

Syksyllä on Fillarantilla uusi haaste viime syksyn tapaan. Olen lähdössä Corratec-ratsullani Marokon Kauhu-enoni jalanjäljille Marokkoon. Lentolippu Malagaan itselle ja pyörälle on jo hankittu. Munnukan Antti Parolan Pyörähuollosta on käynyt läpi pyöräni. Isompi eturatas ja takaratas ketjuineen on uusittu ja muuta pienempää huoltoa  Antti on ammattitaidollaan tehnyt. Uudet renkaat ovat vasta tulossa Rosen-verkkokaupasta Saksasta. Toivottavasti Swalben Marathon Supreme-kumit ehtivät, koska hyvistä kumeista on pulaa ja Roselta tuli ilmoitus toimitusvaikeuksista. Nyt on kyseessä pieni kaluston ja kuskin testireissu eteläiseen naapurimaahan. Ulla-vaimoni kanssa väänsin eilen hieman kättä reissusta, mutta kun on sitä levotonta kulkuriverta suonissa…

 

Corratec-ratsun isompi Compact-keskiöratas  ym. meni vaihtoon Munnukan Antin hoitolassa

 

Enoni Marokon Kauhun jäljille

Kapteeni Aarne Juutilainen 1904-1972

Pientä pohjustusta syksyn Espanjan & Marokon reissuuni … Aloitan enostani Marokon Kauhusta. Vanhempi väki tuntee miehen hyvin, mutta nuoremmille asia lienee uusi. Kapteeni Aarne Juutilainen, äitini vanhin veli syntyi Sortavalassa vuonna 1904. Veri veti merille… ei tullut kotoa lupaa. Sitten alkoi sotilasura kiinnostaa todella kovasti nuorta urheilullista ja vahvaa miestä. Tuli kadettikoulu … pärjäsi opinnoissa hienosti mutta noita töppöilyjä tuli tehtyä liian kanssa. Potkut…. elämä romahtaa…uusi haaste Ranskan Muukalaislegioonaan… sinne! Siellä vierähti viitisen vuotta ihan tositoimissakin. Panenpa tähän väliin faktaa ennen kuin jatkan.

Wikipediassa on sangen kattava teksti Aarne-enostani: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Aarne_Juutilainen

Tässä Marokon Kauhu kuvattuna Kollaalla talvisodan aikaan

 

Itse olin Porissa 1950-luvulla asuva pikkupoika, kun Aarne-eno vieraili äitiäni ja isääni katsomassa. Tuosta en paljoakaan muista. Sen sijaan Aarnen kymmenen vuotta nuorempi veli Ilmari ”Illu” Juutilainen, kaksinkertainen Mannerheimin Ritari ja hävittäjälentäjälegenda on syöpynyt mieleeni. Illu oli karjalainen ilonen veitikka olemukseltaan. Meitä oli kerrankin kylän poikia Porissa paikalla, kun Illu otti tahtipuikon. Pojat yrittäkääpä napata kärpänen ilmasta. Näytti vielä mallin hävittäjälegendan reflexleillä ja me pojat huidottiin ja yritetettiin monta kertaa, mutta tuloksetta. Ison ja vakavamman veljen Aarnen muistan sitten opiskeluajoiltani 1970-luvun alussa. Kävimme nykyisen vaimoni Ullan kanssa katsomassa häntä viime vuosinaan Kustaankartanon vanhainkodissa. Kovasti oli vakavoitunut ja rauhoittunut suuri suomalainen sotasankari, mutta muistot olivat hänellä edelleen mielessä.

 

­
­
­
­
­
­

Marokon Kauhu ja Kollaa kestää-kirja

Marokon reissua miettiessäni selasin uudelleen Jukka L. Mäkelän kirjan Marokon Kauhu (1969). Toista talvisodan Kollaan taistelusta kertovaa Erkki Palolammen Kollaa kestää -kirjaa on myyty pitkälle toistasataa tuhatta kappaletta ja se on myydyin talvisodan sotakirja ja toiseksi myydyin sotakirja yleensäkin, heti Väinö Linnan Tuntemattoman Sotilaan jälkeen. Kirjassa kuvataan myös Juutilaista. Oma mielenkiintoni kohdistui Aarnen Marokon kokemuksiin vuosina 1930-35. Ranskan muukalaislegioonan koulutus tapahtui rajan toisella puolella Algeriassa. Marokko oli vielä tuossa vaiheessa osa Ranskaa ja  Aarnen legioonan taistelut arabi-sissejä vastaan tapahtuivat lähinnä Fezin pohjoispuolella Rif-vuoristossa.

 

Marokon taistelujen kunniamitali

 

Marokon osuudesta jäi Mäkelän kirjasta mieleeni eräskin huippukohta. Muukalaislegioona taisteli Ranskan väreissä paikallisia hyvin vuoriston tuntevia Berberi-sissejä vastaan. Sissit olivat pysäyttäneet legioonalaisryhmän etenemisen ahtaaseen vuoristosolaan. Edessä oli varma kuolema, taaksepäinkään ei voinut mennä ja vasemmalla oli noin sadan metrin äkkijyrkkä sileä vuorenrinne. Tilanne oli jumissa… kyse oli päivästä tai tunneista. Sissien ansa oli viritetty ja saalis oli tarjolla … kello kävi. Muukalaislegioonan sotilailla on jokaisella miehellä uumaansa sidottu vatsanlämmitin noin viiden metrin mittainen vankka kangasvyö. Sotilaat tekivät  pelastaakseen elämänsä ratkaisunsa… he sitoivat kunkin taisteluvyöstä uuden yhteisen köyden – elämänlangan, jonka avulla ryhmä pääsi yön pimeydessä pakenemaan alas vuoren jyrkännettä pitkin.

 

Tässä Aarne hieman sirpaleen sipaisemana hevosen selässä Kollaalla. Jo Marokon aikoina opittu ratsastustaitoa Aarne käytti varsinkin jatkosodassa rintaman tarkastusmatkoillaan.

 

Ennen talvisotaa Aarne suunnitteli uutta Marokkoon lähtöä sotilasuran Suomessa koettua taas uusia ongelmia. Talvisodan syttyminen muutti kuitenkin Marokon Kauhun suunnitelmat. Komppanian johtajana talvisodassa Kollaalla ja jatkosodan vaiheet tekivät Aarne-enostani suomalaisen soturilegendan. Kollaalla käytiin ehkä talvisodan kovimmat taistelut maaliskuussa 1940, jolloin arvioitiin taistelualueelle kohdistuneen yhtenä päivänä noin 30-40 000 tykistölaukausta. Jossakin vaiheessa Aarne vei sotahommissa mukana seuranneen kiikkustuolinsa ulos teltasta rauhoittaakseensa komppaniaansa. Jälkikäteen Aarne tosin tunnusti, että hän pelkäsi niin pirusti mutta pelkoa ei saanut näyttää esimerkin vuoksi. Hän on myös jälkikäteen kertonut, että Ranskan muukalaislegioonan taistelut olivat kovin pientä verrattuna talvisodan Kollaan kokemuksiin.

 

Aarne Juutilaisen hauta Malmin hautausmaalla Helsingissä. Hautakivessä hänen tittelikseen on ilmoitettu ”Marokon kauhu, kapteeni”. Tämän vuoden toukokuussa hänen poikansa Erkki haudattiin samaan hautapaikkaan

 

Aika pitkä johdanto tai kehyskertomus tulikin syksyn reissuuni. Tarkoitus on aloittaa reissu syyskuun lopussa Malagasta ja tavoite on aluksi kavuta Granadasta Corratec-ratsullani Euroopan korkeimmalle johtavalle tieurapaikalle liki 3500 metrin korkeuteen, mikäli vain sää sen sallii. Sieltä matka jatkuisi alas Almerian rannikolle ja lautalla yli Melillaan ja Marokkoon. Marokkoon olen suunnitellut oman ”ympäriajon” … Marokon itärajaa ja Atlas-vuoria sivuten ja osin ylittäen kohti etelää ja länttä suuntana Marrakesh ja ehkä myös Agadir. Sieltä reissu jatkuisi, jos onni suo, turistiseutuja sivuten Atlantin länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista tarunhohtoista Tangeria ja Espanjaa… Mutta tämä on vasta ihan luonnos. Uuden reissukohtaisen matkablogin yritän tehdä vielä ennen reissua ja pohjustaa hieman tarkemmin….

 

image
Voisitko sen selkeämmin sanoa… Fillarin selästä näkee, kuulee, haistaa ja kokee!

 

To 13.8.2015 Viron testireissun 1. rasti Hotelli Ruunawere. 76 km / # 76 km

Reitti: http://ridewithgps.com/trips/6075167

E67-tien varrella keskellä ei mitään oli ensimmäinen majapaikkani

Täällä sitä ollaan etelänaapurissa matkalla Pärnuun pienellä testi- & karkureissulla kotoa. Kai sitä on itsellänikin noiden kuuluisimpien enojen Aarnen ja Ilmarin seikkailuverta… Elämä on! Hämptonista oikaisin VR:n avustamana Hesinkiin ja sieltä Linda Line-katamariinilla yli Tallinnaan. Tallinnasta matka jatkui pikkuGeen  (monessa liemessä jo koeteltu Garmin-navi 800) avustuksella Pärnu-maantietä pitkin kohti etelää. Valillä kyllästyin yksitokkoiseen vilkkaasti liikennöityyn Eurooppa 67-tiehen ja hyppäsin valtatieltä pois, kuten reittilinkistä voi todeta.  Laivalla huomasin, että pyöräpullot olivat unohtuneet kotimaahan. Tallinnasta huoltoasemalta ostin kaksi puolen litran kivennäisvettä, jotka hieman kapeampina jäivät pomppimaan pullotelineisiin ja Viron fillarikartan, jolla voisin kyseenalaistaa PikkuGeen navigointihegemoniaa.

 

Pyöräpullot unohtuivat kotiin… pientä välipalaa vuorossa

 

Ruunawere hotelliin majoituin joskus kello 18 jälkeen.  Kolmekymppiä aamiaisen kera on ihan ok… iso huone neljä vuodepaikkaa. Syömässä kävin alakerran ravintolassa… leivitetty porsaanleike lisukkeineen, iso kalja ja viinilasi loppukahvin kanssa tasan kymppi. Siinä taas yksi syy lähteä testireissulle tänne etelänaapurin puolella. Huomenna matka jatkunee Pärnuun… ainakin varasin juuri äsken sieltä kämpän keskustan Konse Motellista aamiaisen kera.

 

Tässä Corratec-ratsuni matkakunnossa

 

Pe 14.8. 2015 Testireissun toinen rasti – Konse Motel Pärnussa. 101 km / # 177 km

Reitti: http://ridewithgps.com/trips/6086831

Vana-Vigalan silta E67-tieltä kuvattuna

 

Sissoo… onpa upea aamu vaikka päässä hiukan vielä jyskyttivät eilisen illan kahden euron palautusjuomat. Ihan hyvä aamupala, kunnon kaurapuuro ja tukevat virolaiset käristemakkarat korjasivat mahan tasapainoon.  Reissuun pääsin vasta aamukymmenen jälkeen, mutta sen jälkeen pyörä kulkikin tosi tehokkaasti. Corratec-ratsuni oli selvästi menopäällä. Mukavan lämpimään noin 1-2 m/s myötäiseen ajeltiin kohti Pärnua. PikkuGeekään ei onnistunut hillitsemään vauhtia. Laitoin siihen jo aamulla uuden majapaikkani koordinaatit ja pikkuG tyytyi osaansa eikä ehdotellut lisälenkkejä tänään.
Olin valinnut tuulen mukaan tänään suorimman reitin. Nelostietä eli E67 painettiin liki koko matka. Pienen poikkeaman tein Pärnu-Jaagupissa, missä kytkin pikkuGeen pois päältä ja koukkasin ”morjestamaan Pärnun Jaakoppia”. Tarkoitus oli siellä juoda kahvit, mutta kun pääkadulla ei kunnon kahvipaikkaa löytynyt, vierailu jäi muutamaan valokuvaan. No tulipa poikettua kuitenkin.

Pärnu-Jaagupin kirkko

 

Taas suunta kohti Pärnua ja vauhti päälle. Sinällään ajo Riikaan ym. johtavaa Eurooppatietä oli kovin tylsää. Kova liikenne hurahteli ohi jatkuvasti. Puolen metrin kaista ei tarjonnut kummoista suojaa rekkojen ilmavirroille ja ääniefektit olivat ikäviä. Mutta onhan noihin jo näillä reissuilla totuttu. Tärkeintä on pitää oma kaistansa ja linjansa liikenteessä. Toisaalta hyvät puolet olivat myötäinen tuuli, loistava tienpinta ja sujuva eteneminen. Koko ajomatkan keskari nousi tänään reissukamojen kanssa uuteen ennätykseeni. Pyöräni mittari rekisteröi keskinopeudeksi 26,3 km/h.  Hyvä vauhti huomioiden ,että tuossa oli mukana myös taajama-ajoa varsinkin Pärnussa ym. useita kilometrejä.

 

Pärnun vanhakaupunki on viehättävä paikka

 

Pärnuun saavuin jo hyvissä ajoin iltapäivällä. PikkuGee johdatti Corratec-ratsun sujuvasti läpi kaupungin Konse-motelliin. Suihku, elektroniikan lataus, Facetime-puhelu vaimolle ja sitten syömään. Riisuin Corratec-ratsulta laukut pois ja läksimme kaupungille ajelemaan. Noin viisitoista kilometriä tuli katseltua pyörän selästä lämmintä Pärnun iltaa. Ajelin ristiin rastiin kaupungilla, rannassa ja vanhassa kaupungissa. Harmi vaan, kun en muistanut napsauttaa Ridewithgps-applikaatiota päälle, jotta sigtseeing-sukkulointi olisi rekisteröitynyt. Syömässä kävin vaihteeksi vanhassa kaupungissa ihan aidossa virolaisessa kotiruokaravintolassa, missä vanha mamma esitteli ja tarjosi ruuat. Sanoin, että olen tosi nälkäinen…ihan komean ajalla kypsytetyn naudanliha-annoksen kermakastikkeessa ja vanhan ajan lisukkeilla rouva kohta kantoikin terassipöytääni. Kelpasi ja maistui!

Eestiläistä kotiruokaa Pärnun vanhassa kaupungissa

Tukka oli kasvanut aika pitkäksi ja vakiparturissani Ammattiopisto Tavastialla sitä pääsisi lyhentämään aikaisintaan ensi viikon lopussa. Kysäisin Pärnussa parista juuksuur & ilusalongista parturiaikaa. Huomiselle varattiin aika aamukymmeneksi.

Tukka hyvin – kaikki hyvin… Jussi-veljelleni pieni poseereaus nimikkokaupan edessä Pärnussa

 

La 15.8.2015 Kolmas rasti Club Cinema Järvekandissa 103 km / #280 km

Reitti: http://ridewithgps.com/trips/6097883

Pärnusta koilliseen on kaunista jokimaisemaa

Tätä osuutta kirjoittelen vasta kotimaassa. Lauantai-iltana tuli ongelmaa mahataudin merkeissä. Jo iltapäivällä ajo tuntui voimattomalta. Ajattelin sen johtuneen 20-30 km turhasta harharetkestä ja kuumuudesta (25-26 C). Illalla majapaikan ravintolassa tilanne kuitenkin eskaloitui. Juuri kun olin tilannut leikeannoksen ranskaisilla ja ehtinyt pistää pari perunaa kieleni alle, piti juosta vessaan. Ja tuutin täydeltä tai oikeastaan enemmänkin tuli yläpäästä. Sinne jäi täysi annos ja juomaton olut pöytään ja oli painuttava yläkerran huoneeseen haavoja nuolemaan. Lisäksi vaikka lämpöä huoneessa oli varmaan kolmekymmentä, palelsi kovasti ja oli kääriydyttävä peiton sisään. Sängyssä sitten hoksasin, mistä todennäköisesti oli kyse. Olin jo ensimmäisenä ajopäivänä torstaina ostanut ”hirvimakkaraa”, jota oli vahingossa vajaa viiden sentin pätkä unohtunut tankolaukkuuni muovipussissa. Tänään lauantaina puolenpäivän seutuihin löysin pätkän, katselin sekä haistelin sitä vähän eikä mitä makkaran pätkä suusta sisään  ja pyöräpullosta huikat päälle. Jotenkin mielessä oli metvursti tai muu kestomakkara, jota tuo ei tottavie ollut! Pitäisi nyt jo tässä iässä osata;)

 

Tässä kohtaa taisin saada pienen ruokamyrkytyksen…

Vielä kuin niittinä tuohon äskeiseen. Kello 22 alakerrassa juuri huoneeni alla alkoi disko jytistä. Eikä pelkästään jytistä vaan tuntui, että sänkykin tärisi metalli- tai mitä lienee jumputusmusiikkia ollut. Nuo musiikin genret eivät oikein ole hallussani. Vai olisiko ollut lasiteollisuusmusiikkia. Järvekandi nimittäin on noin 1500 asukkaan lasiteollisuuskeskittymä Virossa. Se oli sellaista kalabaliikkia ettei korvatulpistakaan olisi ollut mitään hyötyä ja sitä jatkui ja jatkui…

SummerSlam 15.8. klo 22-05 vei yöunet kokonaan!

Kymmentä vaille neljä aamuyöstä panin vaatteita päälle ja läksin alakertaan hakemaan jotain limonaadia kuivettumisen ehkäisemiseksi. Kysyin alakerran tarjoilijatytöltä miten pitkään juhlat vielä jatkuvat. Hän kertoi, että varmaan aamuviiteen. Menin yökerhon ovelle ja totuus selvisi. Huoneessa oli vain enää siinä vaiheessa kolme ihmistä, baarimikko tiskinsä takana, discjockey ja hänen tanssiva apurityttönsä . Pyöritin mielenosoituksellisesti päätäni ovelta ja läksin kapuamaan limsapullon kanssa ylös huoneeseeni. Kuin taikaiskusta tuli täysi hiljaisuus. Se tuntui aivan kummalliselta ”monituntisen tykistökeskityksen” jälkeen. Kuin rauha olisi tullut!

image
Olipa inhottava yö!

Lauantaipäivän nihkeä sadan kilometrin ajomatka selviää ajoreittilinkistä. Alunperin matkan piti olla ns. easy-osuus, mikä kuitenkin piteni omasta virheestäni johtuen. Ostin Tallinnasta Viron pyöräreittikartan ja yritin siinä olevan reitin avulla oikaista Tootsi-nimisestä paikkakunnalta Järvekandiin. PikkuG ei ollut ollenkaan samaa mieltä vaan ohjasi minua kääntymään jo ainakin kymmenen kilometriä ennen Tootsia takaisin. En uskonut vaan ajoin kartan reitin mukaan. Tie sen kuin huononi ja lopulta tuli tenkkapoo eteen, ajelin tai oikeastaan kiemurtelin muutaman kilometrin Tootsiesta vanhaa pehmeää upottavaa kärrytietä pitkin ja sitten oli pakko kääntyä takaisin. Ehkä siinä läskipyörällä olisi selvinnyt eteenpäin muttei 32 millisillä renkailla. Oli aika veemäinen tunne polkea takaisin toinen reilu kymmenen kilometriä 5-tielle ja ajaa sitä kautta majapaikkaan. Varmaan jo silloin vatsassa velloi ja kuumuudesta johtuen hiki virtasi. Perille päästiin ja lopun kerroinkin jo pääosin tuossa alussa.

Tootsista eteenpäin ei Corratec-ratsuni enää halunnut jatkaa…

 

Su 16.8.2015 Viimeinen etappi Tallinnaan ja kotiin 105 km / #385 km

Reitti: http://ridewithgps.com/trips/6109546

Eipä tullut poikettua!

Parin tunnin nukkumisen jälkeen maha oli pääosin rauhoittunut. Aamukahdeksalta uskalsin jo syödä majapaikan ravintolassa Seljanka-keiton maidon ja leivän kera… ja yllätys yllätys –  osui ja upposi! Kamat pyörän päälle ja matka pohjoiseen kohti Tallinnaa alkoi jo puoli yhdeksältä. Ajelin vajaan sadan kilometrin matkan aika ikävään vastatuuleen. Ennusteen mukaan tuuli oli noin 5-6 m/s vastaista tai sivuvastaista vähän tien suunnasta riippuen. Vähän ajo oli tuskaista johtuen eilisestä mahataudista ja univajeesta. Noin 30 km ennen Tallinnaa poikkesin Kohilassa, mikä on rautateiden risteysasema ja olin jo hilkulla hypätä junaan. Junaa olisi pitänyt odottaa kuitenkin reilu tunti ja läksin sittenkin polkemaan eteenpäin. Tulihan se Tallinna lopulta vastaan. Testireissulla kun olin päätin lopussa vielä kokeilla tavaratelineen kantavuutta ja poikkesin Viinarannassa. Sieltä takalaukkuihin upposi neljä kolmen litran viinipönikkää ja muuta pienempää. Hyvin tuollakin painolla pystyi ajamaan laivalle, sieltä Helsingin rautatieasemalle ja vastaavasti Hämeenlinnan asemalta myöhään illalla kotiin. Töyssy- ja korokepaikoissa piti tosin varoa. Kotona punnitsin sivulaukut… kumpikin painoi hiukan reilu 11 kiloa.

 

Kartta on hyvä apuväline mutta sitä pitää osata lukea…

 

Viron testireissu tuli tehtyä… Kilometrejä kertyi hiukan vajaa neljäsataa ja välineet toimivat tällä kertaa paremmin kuin kuski johtuen tuosta mahatautiepisodista. Reissussa voi tulla aina vastaan yllättäviä tilanteita, joiden mukaan pitää osata elää. Reilun kuukauden päästä on sitten isomman fillariseikkailun vuoro tuonne Espanjaan ja Marokkoon. Uutta reissua varten pitää viritellä uusi blogisarja, joten pysykääpä kiinnostuneet kanavilla!

Mainokset