Pikajalan historiaa Hämeenlinnassa

Kuva: Kansikuva Mikko Kylliäisen kirjasta Welleniuksesta Vaakunaan (Nuorukainen Hämeenlinnasta / Museoviraston kokoelmat)

Welocipedi eli suomeksi ”pikajalka” on erään uuden kulkuneuwon nimi, joka joku aika sitten on keksitty Ranskan maalla.   …. Etumainen pyörä on wähän suurempi kuin takamainen. Istuinpaikka, jossa istutaan samoin kuin satulassa hewoisen selässä, on pyörien wäillä, keveillä rautatelineillä.”   Sanomalehti Hämäläinen 5.5.1869

Tähän tekstiin törmäsin yhdellä kahvireissulla LinnaBikeCafeessa, missä katselin ja ostin Mikko Kylliäisen kirjoittaman ja Vanhat Velot ry julkaiseman kirjan Welleniuksesta Vaakunaan hämeenlinnalaisen polkupyörän tarinasta. Fillarimiehenä kiinnostuin kirjan sanomasta ja lukaisin noin satasivuisen kirjasen pikimmiten. Kirja esittelee hämeenlinnalaisia polkupyöräilijöitä, pyörämerkkejä ja pyöräkauppiaita vuosina 1866-1973. Yritän koota tähän blogipostaukseen ydinsanomaa Kylliäisen kirjasta. Aiemmin olen törmännyt Hämeenlinnan pyöräilyn historiaan Kalle Kajanderin kautta. Mikko Kylliäinen oli silloinkin asialla ja kirjoitti Kalle Kajanderista (1862-1928) ja hänen matkastaan polkupyörällä Pariisin Maailmanäyttelyyn vuonna 1886. Tein pari vuotta sitten Kallesta oman blogipostauksen.   https://fillarantti.wordpress.com/2013/01/21/esikuva-kalle-kajander/



Kuva: Hämeenlinnan pataljoonan upseereja kesäleirillä 1890-luvulla (Hämeenlinnan historiallinen museo)


Polkupyörä tuli Hämeenlinnaan 1860-luvulla ja sotaväki polki kärjessä

Velocipedi oli 1860-luvulla kolmas uusi liikenneväline Hämeenlinnassa. Rautatie tuli kaupunkiin 1862 ja seuraavana vuonna alkoi höyrylaivaliikenne Hämeenlinnasta Lempäälään ja Tampereelle. Ranskassa velocipedi sai 1860-luvun lopulla teräspinnapyörät, umpikumirenkaat ja suuren etupyörän. Polkupyöräteollisuuden keskus siirtyi pian Englantiin. Varsinainen polkupyörän läpimurto Suomessa tapahtui vasta 1880-luvulla, jolloin mm. Hämäläinen-lehti uutisoi neljän nuoren miehen sportti-pyöräretkestä Helsingistä Hämeenlinnaan. Luutn. O.Lucander, kauppias L.Krogius nuor., konttoristi H. Uschakoff ja hra W.Edlund taittoivat 12 peninkulman ja 1 wirstan pituisen matkan 12 tunnissa 30 minuutissa. Tuon retkikunnan jäsenistä kaksi tunnettiin varhaisina kilpapyöräilijöinä ja kaksi heistä toimi lisäksi aikanaan pyöräkauppiaina.

Kylliäinen kirjoittaa kirjassaan, että sotaväki polkee kärjessä. Hän tarkoittaa sillä, että moni varhaisen pyöräilyn harrastajista oli nuoria Venäjän armeijan upseereita. Hämeenlinnassa oli Suomen kasarmilla sijoitettuna 7. tarkkàmpuja-pataljoona, missä oli kiinnostusta pyöräilyä kohtaan. Mm. vuonna 1886 kerrottiin luutnantti Savoniuksen ”ratsastaneen” polkupyörällä kolmen peninkulman matkan yhdessä tunnissa ja 45 minuutissa. Luutnantti G.E. af Enehjelm teki kiwääritarkatusmatkansa polkupyörällä jne. Hämeenlinnan pataljoonassa pyörää käytettiin jo varhain, sillä vasta 1891 Venäjän sotaministeriö määräsi pataljoonat hankkimaan polkupyöriä.



Kuva: Alfred Frestadius  oli 1880-luvulla Hämeenlinnan normaalilyseon oppilas (Vapriikin kuva-arkisto)


Pyöräkauppa ja pyöräretkeily käynnistyy 1880-luvulla

Polkupyöräkaupan alkuhetkenä Suomessa Kylliäisen mukaan voidaan pitää vuotta 1884, jolloin Lars Krogius nuorempi alkoi tuoda maahan englantilaisia Singer-polkupyöriä. Ulkomaalaiset pyörät olivat kalliita. Itsetekemisen tai ulkomaalaisen pyörän ostamisen rinnalla alkoivat myös kyläsepät tehdä polkupyöriä. Seppämestari Otto W. Wellenius (1849-1927) oli uranuurtaja Hämeenlinnassa. Welleniuksen pyörät maksoivat 1880-luvun lopulla viidenneksen siitä, mitä ulkomailta tuoduista pyöristä piti maksaa.

Pyöräretkeily alkoi yleistyä jo 1880-luvun puolivälissä. Alussa retkiä tehtiin kotimaassa, mutta pian matkat suuntautuivat myös Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan. Hämeenlinnan Lyseon pojissa oli myös innostuneita pyöräilyn harrastajia. I.K. Inha ajoi Saksaan ja Sveitsiin pyöräretkillään. Werner Lönnholz, Ernst Geitlin ja Alfred Frestadius mainitaan muina Lyseon pyöräilijäpoikina.



Kuva: Ensimmäisenä polkupyörärekisteriin merkittiin Hämeenlinnassa lehtori A.Th.Böök vuonna 1904 (Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmat)


Uusi tekniikka avittaa pyörän suosiota ja pyöriä aletaan rekisteröidä vuosisadan lopussa

Ilmarenkaat ja ketjuveto lisäsivät pyöräilyn suosiota 1890-luvulla. Aivan vuosisadan loppuvuosina amerikkalaiset pyörät valtasivat markkinoita englantilaisilta. Hämeenlinnassa toimi 1890-luvun loppupuolella muutaman vuoden Hämeenlinnan Polkupyöräklubi, jonka jäsenet liittyivät 1898 Suomen Syklistiliittoon. Seuralla oli jäseniä Helsingissä 230, seuraavaksi eniten Viipurissa 69, sitten Hämeenlinnassa 37 ja Turussa 33 jäsentä. Hämeenlinnan jäsenet olivat pääosin virkamiehiä, kauppiaita tai tehtailijoita. Olipa mukana kaksi lyseolaista ja neljä neitiäkin. Hämeenlinnan Tarmossa pyöräily oli 1990-luvun alussa yksi suosituimpia lajeja.

Polkupyöriä alettiin rekisteröidä vuosisadan lopussa. Siitä määrättiin kaupunkien poliisijärjestyksissä. Rekisteröityessään pyöräilijä sai todistuksen ja numerolla varustetun kilven pyörään kiinnittämistä varten. Hämeessä oltiin hitaita ja rekisteröinti alkoi vasta 1904, jolloin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, lehtori A.Th. Böök sai ensimmäisenä kaupunkilaisena rekisterikilven pyöräänsä. Ensimmäisenä vuonna rekisteriin merkittiin 206 pyörää. Rekisterinpito keskeytyi parin vuoden päästä alkaen taas elokuussa 1910 ja jatkuen vuoteen 1918 asti. Yhteensä rekisterikilpiä jaettiin Hämeenlinnassa 1652 kappaletta. Hämeenlinnan väkiluku 1910-luvulla oli noin 6000 asukasta ja pyöränomistajia rekisterin mukaan oli silloin noin 15%. Pyöränomistajia oli eri sosiaaliryhmissä. 1910-luvun alussa Hämeenlinnan kadulla saattoi tavata pyöräilemässä röörimies Emil Tikkasen, teurastaja Juho Lehtosen, rakennusmestari Fredrik Alasen, leipuri Kalle Wainikaisen, maisteri Ernst Suolahden, kustantaja Arvi A. Kariston, pyöräkauppias G.A. Karssonin, kirjakauppias Enok Rytkösen, koululainen Aimo Skogsterin, toimittaja Pertti Palmion tai kirjailija Larin-Kyöstin.



Kuva: G.A.. Karlssonin  polkupyöräliike oli  torin varrella Kansallis-Osake-Pankin talossa (Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmat)


Ompelukone ja polkupyörä kulkevat yhdessä

Polkupyörä on saman ikäinen kuin ompelukone. Hämeenlinnaan tuli 1900-luvun alussa 20-vuotias Gustaf Adolf Karlsson Helsingistä. Karlsson toimi Singerillä ompelukonemekaanikkona ja -myyjänä kymmenisen vuotta. Vuonna 1910 Karlsson aloitti oman ompelukonekauppansa ja laajensi parin vuoden päästä toimintansa myös polkupyöriin. Alkuvuosien pyörät olivat merkeiltään Reliable (ilmeisesti englantilainen) ja Tarmo sekä Leijona. Jälkimmäiset olivat ilmeisesti ulkomaisista osista Suomessa koottuja pyöriä. Karlssonin paikallisia kilpailijoita olivat 1910-luvulla K. Koskinen, J. Sire’n ja ruotsalaisia pyöriä myynyt Skogster.  Kansalaissodan vuodet tekivät aikamoisen loven polkupyöriin. Hämeenlinnan pyörärekisterissä oli 1917 lähes tuhat pyörää ja pari vuotta myöhemmin vuonna 1919 uudelleen alkaneeseen rekisteriin merkittiin 338 polkupyörää. 1920-luvulla Karlsson myi saksalaisia Anker-pyöriä. Ruotsista tuli sodan jälkeen tärkein polkupyörien tuontimaa. Merkkejä olivat mm. Rekord, Hermes, Nordstjernan. Polstjernan, Sjernan, Vestan ja Crecent.  1930-luvulla polkupyöräkauppa elpyi edelleen. Suurimmat kaupat Hämeenlinnassa olivat G.A. Karlsson ja A.Gust. Skogster ja turkulainen valtakunnallisesti vaikuttava Suomen Polkupyörä- ja Konetehdas. Sen päämerkki Olympia oli kotimaassa ulkomaisista osista koottu pyörä. Uutena pyöräkauppiaana aloitti myös K. Järvisen pyörä- ja urheiluliike, joka myi hämeenlinnalaisille polkupyöriä 1990-luvulle asti.



Kuva: Rekord Extra oli G.A. Karlssonin liikkeen parhaiten varusteltu ja kallein pyörä 1930-luvulla (1500 Smk)      (G.A. Karlssonin polkupyörähinnasto, Mikko Kylliäisen kokoelmat)


Hämeenlinna kasvaa pikku hiljaa ja uusia pyörämerkkejä tulee markkinoille

Hämeenlinna kasvoi väkiluvultaan hiljalleen. Vuonna 1926 Hämeenlinnan asukasluku oli oli noin 7500 ja pyöränomistajia oli polkupyörärekisterin mukaan noin 17 %. Kaupungin sisäinen linja-autoliikenne alkoi vuonna 1920 Poltinahon ja rautatieaseman välisellä linjalla. Kuorma-, linja- ja henkilöautojen määrä kasvoi hitaasti ja vuonna 1935 niitä oli yhteensä vain 312 kappaletta. Polkupyöriä arvioitiin olleen silloin hämeenlinnalaisten käytössä vähintään viisi kertaa niin paljon kuin autoja.

Uusia pyörämerkkejä alkoi kertyä 1930-luvulla. Kotimaisuus ei ollut arvossa vaan kotimaisia pyörämerkkejä mainostettiin ulkomaisilla pyöränosilla. Tarmo-, Rekord- ja Victoria- merkkien rinnalle tuli Rekord Extra, Haka, Linna, Vinha, Vaakuna, Aulanko, Elite, Kiito Special ja Konkurent. Hämeenlinnassa tunnetaan tuolta ajalta yli 20 pyörämerkkiä.



Kuva: Rekord Extra ja Konkurent olivat suosittuja pyörämerkkejä Hämeenlinnassa  (Markku Lahtinen)


Talvisota alkaminen hiljentää pyöräkaupan kymmenen vuoden pulakaudeksi

Hämeenlinnan kaupungin täyttäessä 350 vuotta kaupungin kauppiaat ja tehtailijat järjestivät juhlan kunniaksi kesäkuussa 1939 messut, joissa polkupyörät olivat vahvasti esillä. Talvisota muutti pyöräkaupan kymmenen vuotta kestäneeksi pulakaudeksi ja polkupyöräkauppaa säännösteltiin. Kysyntä talvisodan jälkeen oli vilkasta mutta tarjontaa ei juuri ollut, koska pyöriä koonneet miehet olivat rintamalla ja ruotsalaislle pyörille ei saatu tuontilupia. Myös polkupyörän renkaista oli sodan jälkeen kova pula. Valtioneuvosto jopa päätti vuonna 1941 julistaa polkupyörän- samoin kuin autonrenkaat takavarikkoon kulutuksen säännöstelyä varten. Sodan päätyttyä polkupyöräkaupan elpyminen kesti useita vuosia. Renkaista oli edelleen pulaa ja vielä vuonna 1946 myytiin uusia ja käytettyjä polkupyöriä ilman renkaita. Vuonna 1948 kansanhuollon tavoitteena oli, että jokaiseen pyörään saataisiin uudet renkaat. Tavoitteeseen ei kuitenkaan vielä päästy. Esimerkiksi Hämeenlinnassa jaettiin 475 rengasta, kun kansanhuollolle oli osoitettu 679 rengasanomusta.



Kuva:  Rytkösen kirjakauppa Hallituskadulla muutama viikko talvisodan päättymisen jälkeen 1940  (Museoviraston kuvakokoelmat)


Polkupyörämarkkinat elpyvät 1950-luvulla

Vuonna 1949 kotimaisten polkupyörien ja niiden osien hintasäännöstely loppui, mutta tuontirajoitukset jatkuivat vuoteen 1957 asti. Vuonna 1949 Hämeenlinnassa aloitti Taisto Saarron ja Viljo Siivosen perustama Urheiluliike Saarto & Siivonen. Päämerkkinä oli tuonnin vapauduttua ruotsalainen Monark. Muita suosikkimerkkejä olivat sotien jälkeen kotimainen Pyrkijä. Helkama aloitti ppyörien valmistuksen 1953. Vanhoista merkeistä alettiin taas koota Hakaa ja Tarmoa. Jaguarista tuli 1950-luvulla suosituin pyörämerkki. Englantilaisista merkeistä alettiin myydä Raleighia ja Herculesta. Myös Cresent tuli jälleen myyntiin samoin kuin Rekord Extra. Helkaman valmistamat Hopeasauma-pyörät kilpailivat suosiosta Jaguarin kanssa. Kilpailu 1950-luvulla oli kovaa ja merkkien ja valmistajien kesken käytiin ilmoittelusotaa



 

Kuva:  V.E. Järven polkupyöräliike Hämeenlinnassa vuonna 1930  (Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmat)


Autot ja mopot  painavat pyöräilyn suosion alimmilleen 1970-luvulle

Vuonna 1952 polkupyöriä myytiin Suomessa yli 200 000 kappaletta. Kotimaisen tuotannon huippuvuosi oli 1955, jolloin polkupyörätehtaat valmistivat lähes 120 000 pyörää. Kansainvälinen suuntaus siirtymisenä moottoriajoneuvoihin saavutti 1950-luvun lopulla myös Suomen. Polkupyörää alettiin pitää vanhanaikaisena ja se jopa miellettiin vähävaraisten kulkuvälineeksi. Mopoja myytiin vuonna 1961 huippumäärä ja polkupyörien tuotanto puolestaan laski huippuajastaan noin 50 000 pyörän verran. Pyöräilyn suosio kaikissa Euroopan maissa automatkoihin verrattuna oli suurimmillaan 1950-luvulla, jonka jälkeen se laski alimmilleen 1970-luvun alkuun mennessä. 

Suomessa pyörien myynti kolminkertaistui vuodesta 1964 vuoteen 1973. Monelle pyöräalan yrittäjälle pyörän suosion kasvu tuli kuitenkin liian myöhään. Moni pyörätehdas ja pyöräliike oli sulkenut kysynnän vähentyessä ovensa. Karlsson myi vuonna 1960 liikkeensä porvoolaiselle maineikkaalle kilpapyöräilijä Raul Hellbergille. Viimeisenä omaa merkkiään Vaakunaa kokosi Hämeenlinnassa Järvinen. Vaakunan ohella Järvinen kokosi myös Rekord-pyörämerkkiä. Hämeenlinnalaisten pyörämerkkien tarina päättyy Vaakunaan. Viimeisen kerran merkki esiintyi Järvisen ilmoituksissa vuonna 1973.



Kuva: Järvinen myi Vaakuna-merkkiään vuoteen 1973 asti (Hämeen Sanomat 15.5.1960)

Mainokset