Fillari pykälään ja Malagaan !

Antti ja Rauli pyöräreissulla Costa del Solilla 12.4. – 25.4.1991

Alkuperäisestä matkapäiväkirjasta on taltioinut Antti Punkari (17.4.2006) ja muokannut blogiksi 28.2.2014. Kuvat ovat heikkolaatuisia tekniikasta johtuen. Kuvasin ne vanhoista värikopioista ”pikkupokkarilla”. Pahoittelen.

   016    002     Matkakertomuksen pyöräilevät päähenkilöt Antti vasemmalla ja Rauli oikealla

Perjantai 12.4.1991

Raulin vaimo Jatta kävi hyvästelemässä reissuun lähtijät lentokentällä. Pyöristä yritettiin periä tuplamaksu (200 mk), joka tinkimisen jälkeen puolittui. Lentomatkalla ei tapahtunut mitään mainittavaa. Pyörätkin, ”yllätys – yllätys” , mahtuivat tällä kertaa bussiin Malagan lentokentällä ja niin pääsimme Fuengirolaan. Loppumatka Calahondaan tultiin taksilla (noin 15km/ 1800pts). Hyvin ne pyörät purettuina mahtuivat tavaratilaan. Rauli tosin oli huolissaan naarmuista, kun piti vähän painaa pyöriä alemmas. Lisäksi Raulilta unohtui lähtöhässäkässä laukku hotellin eteen. Taksilla piti ajaa takaisin, mutta laukku onneksi löytyi.

Lauantai 13.4.1991

Aamu valkeni kirkkaana. Matkaväsymyksen karistamiseksi päätimme polkea vain pienet tutustumiskierrokset. Naapurikin opasti meitä talon tavoille ystävyysmielisesti ja antoi järjestyssäännöt sekä vara-avaimen. Meiltä kun ovi paukahti kiinni heti alkuunsa uima-altaalle mennessä. Myönteinen ensituntuma paikkakuntaan syntyi, kun kipusimme katsomaan kesäksi perheellemme ajateltua lomaosakeasuntoa Calahondassa. Terassilla maistuivat parit huurteiset golfkenttää katsellessa. Nykyinen kämppämme (Raulin hankkima) on ihan ok. Siisti ja toimiva. Yksi ovi oli keittiössä hieman tiellä. Raulin viikon väläys – otetaan se pois ja niin otettiinkin!

    007    003        Calahondan Raulin suhteilla hankkima asuntomme oli oikein viihtyisä

Ajelua tutustumisen merkeissä noin 30 km.

Sunnuntai 14.4.1991

Tänään piti päästä tosi toimeen! ”Aamujysärin” jälkeen pääsimmekin pyörille. Marbellaan ajo pitkin moottoritietä sujui tosi vauhdikkaasti – hyvä myötätuuli takana. Kierros Marbellan rannalla ja kaupungin katselua oli ohjelmassa. Jetset siellä käveli viettäen sunnuntaipäivää rannalla, missä oli tosi upeita villoja. Siellä tuli tehtyä ensi kosketus ”tapasteluunkin” ; parit oluet ja tapaksia palan painikkeena. Ajo takaisin kotiin Fuengirolan kautta ja iltasyömiselle China – Cityyn. Keitto ja kiinalaiset merenelävät maistuivat. Ja tarjoilijattaren ihana hymy oli paras kruunu!

Pyöräilyä tuli noin 75 km, helpohkoa ja vauhdikasta, mutta tylsää moottoriliikennetietä pääosin. Lämpöä oli iltapäivällä noin 23 – 24 astetta.

010
Fillarimme Raulin Tunturi ja Antin Peugeot sulassa sovussa Marbellassa;)

Maanantai 15.4.1991

Aamutoimien jälkeen lähdimme nyt toiseen suuntaan kuin eilen. Ensin ajoimme Fuengirolan kautta Torremolinokseen ja sieltä merenrannasta ylös vuorille. Molemmat paikkakunnat olivat melko mielenkiintoisia. Myös paikallista väriä oli, mikä Calahondasta pitkälti puuttui. Vuorille lähtö oli hieman hankalaa, koska ensimmäinen valitsemamme tie vei johonkin kaivokselle neljän kilometrin hurjahkon kapuamisen jälkeen. Löytyihän se oikeakin tie. Lämpöä oli noin 24 C, mistä johtuen kipuaminen oli koko lailla hikistä hommaa. Kävimme Mijaksesssa ja sieltä painuimme alas jarrut kuumina Fuengirolaan. Paikat olivat jo aika kipeänä, koska takana oli sangen tiukka päivämatka kuumassa säässä. Ilalla oli vuorossa vähän irrottelua paikallisessa pubissa suihkun ja sangrian jälkeen;) Sangria a´la Antti: pullo punkkua, pari desiä brandyä, persikoita liemineen, litra mineraalivettä, sitruuna ja appelsiiniä.

022
Jossakin vuorilla Costa del Solin reissulla

Päivän ajosaldo oli tänään noin 85 km, osin aika rankkaakin!

Tiistai 16.4.1991

Ei mainittavia kirjauksia tänään. Ilma oli epävakainen, välillä sateli ja välillä aurinko paistoi. Tänään oli nurkka-ajoa ja paikkojen katselua vain hiukkasen. Illalla söimme pizzat kuivan valkoviinin kera. Muutenkin kuiva päivä – maksa sai levätä! Matkaraportin kirjoittamista iltatoimina, koska muutama päivä oli jäänyt rästiin. Menimme hyvissä ajoin nukkumaan.

006
Rauli ”zoomaa” kohti tulevia seikkailuja;)

 Ajoa oli vain 15 km, sellaista ”nurkkien katselua”. Ilma oli viileä 15 – 20 astetta ja satelikin.

Keskiviikko 17.4.1991

Masentava herätys. Ulkona tulee vettä ja lämpötila on vain 14 astetta. Yöllä oli jo melkoinen ukonilma. Keikuimme kämpillä yli puolen päivän säätä manaillen. Sataa. Vieläkin sataa ja aina vaan sataa. Ei ollut puhettakaan Marbellaan pyöräilystä. Siispä lähdimme bussilla matkaan kohti Marbellan hienostokaupunginosaa Puerto Banusta.

Olimme lentokoneessa saaneet kutsun erään suomalaisen pariskunnan vieraaksi. Rouva oli rikastunut ravintoloitsijana ja mies oli noin viisikymppinen hienonoloinen. He tarjosivat meille kunnon lounaan Marbellassa ja sen jälkeen menimme pariskunnan loistolukaaliin (noin 700 000 mk) ja ajoimme sinne Suomessa noin 400 000 mk maksavalla bemarilla. Ravintolatoiminta kannattaa näköjään Suomessa. Illalla saimme vielä kyydin takaisin Calahondaan. Makeeta! Otimme vielä pari olutta kantapaikassamme ja kämpille. Pyörään ei tullut koskettua ollenkaan.

004
Mukava asuntomme Calahondassa

Torstai 18.4.1991

Torstai on toivoa täynnä! Aamulla lähdimme jo yhdeksältä liikkeelle kohti Malagaa. Ajo sujui kuin tanssi myötätuulessa, ”dieselini” kehräsi kuin kissa vaanien ja odottaen lisäkierroksia. Löytyihän niitä, kun takaisin tulo ajoimmekin vuoriston kautta. Reitti: Calahonda – Malaga – Campanillas – Cartama – Alhaurin (jossa kiva menu del dias pienen sateen jälkeen ja vähän anisviinaa) – Mijas – Fuengirola – Calahonda. Matkaa tuli kaikkineen pyörän mittariin 118 km. Varsinkin väli Alhaurin – Mijas oli totista kiipeämistä. Tällä reissulla oli ensimmäinen kunnon testi, ”dieselini tuntuu hyvin öljytyltä”. Kämpillä ei ollut kaljaa, joten oli tehtävä sangriat. Ilma oli tänään vaihteleva, aamulla noin 15 ja iltapäivällä noin 21 astetta.

021
Matkalla jossakin Mijaksen seuduilla

Ajokilometrit olivat pyöristettynä 120 km. Olikin taas ihan kunnon rupeama!

Perjantai 19.4.1991

Aamu alkoi upeasti. Taivas oli kirkas ja aurinko paistaa. Vihdoinkin näyttää hyvältä. Toivottavasti Suomella alkaa yhtä upeasti jääkiekossa (MM-kisat Turussa). Aamupäivä meni kattoterassilla köllötellessä – mahapuoli. Iltapäivällä ajoimme pikkulenkin Marbellaan ja saimme kuvia luksusristeilijöistä Puerto Banuksesta. Päivän ruoka syötiin pikkucafeteriassa, menu del casa (550pts) ja kaljat. Kämpille ajo sujui vauhdikkaasti myötätuulessa. Iltapuuhina oli korttien kirjoittelua ja pientä virittelyä. Selkä pääsi oudokseltaan kärähtämään aika pahasti. Tuo yläkropan paljastava pyöräilyasuni (lue ilman paitaa) tuo aika ajoin näitä samoja yllätyksiä. Saapa nähdä miten äijän käy jatkossa!

023
Marbellan Puertobanus on jetsetin kokoontumispaikka

Kilometrejä tuli mittariini vain 55 km ja sekin oli sellaista kevyttä veryttelyajoa – aurinkoa tuli sitäkin enemmän;)

Lauantai 20.4.1991

Kymmenen – yhdentoista maissa pääsimme taas maantielle. Tarkoitus oli löytää uusi vuoristoreitti. Tien alkupäätä Fuengirolasta emme kuitenkaan löytäneet aluksi. Lopulta ajoimme ylös Mijakseen pirun jyrkkää tietä. Omassa pyörässäni oli turhansuuret välitykset, joten viimeinen jyrkin nousu oli talutettava. Oli nöyryyttävää, kun Rauli 32-hampaisella vuoristovälityksellään kapusi kuin kenguru. Kaljalle ylös päästyämme alkoi tietysti tulla vettä taivaan täydeltä. Samassa pubissa oli myös neljä belgialaista pyöräilijää. Heillä oli viimeisen päälle varusteet ja olivat ukotkin ulkoisesti tarkasteltuna hyvässä trimmissä. Eräs heistä oli arviolta 50 – 60-vuotias ja kroppa oli kuin legioonalaisella. Vaihdoimme hyvän päivän kuulumiset ja söimme sitten menu del dia samassa paikassa. Rauli lähti vielä vetämään vuoristoreittiä, itse katsoin parhaaksi tulla alas helpompaa reittiä.

008
Fuengirolan rantabulevardia, mistä lähdimme nousemaan ylös vuorille

Omat kilometrini jäivät tänään  noin 70 kilometriin.

Sunnuntai 21.4.1991

Saakelin sateista taas…Lepopäivän tavoite oli härkätaistelun seuraaminen Fuengirolassa, mitä oli kovasti mainostettu etukäteen. Värjöttelimme bussipysäkillä aikamme ja sitten päätös kypsyi – syömään. Tutun ”Kiinalaisen” menu del dia maistui taas ihan hyvältä. Pääsimme kuitenkin Fuengirolaan syönnin jälkeen. Härkätaistelu olikin peruutettu. Musta mies viikset vavisten huitoi ja näytteli taivasta – toro, toro, not go, it´s too could! No se siitä ja suunta kohti Torrea, kun ei Toroa. Torremolinos oli kovin tavanomainen kokemus, ei mitään merkittäviä ja viimeisellä ”tösällä” takaisin kotiin.

017
Kuva taitaa otetun Torremolinoksen kujilla

Maanantai 22.4.1991

Aamulla heräsimme aikaisin. Olimme päättäneet lähteä parempien ilmojen toivossa Afrikan puolelle. Mutta, mutta taas sataa… Itse olen lähdössä, Rauli empii. Sovimme. että ajan alas ostarille haistelemaan keliä. Juon kahvit ja Rauli tulee perässä pyhäkuteissa. Otti vähän päähän, nielin kuitenkin pettymykseni ja lähdin itsekin vaihtamaan kuteita. Ajoimme bussilla Malagaan. Jalat väsyivät. Tylsä päivä. Malaga on niin iso kaupunki, että siellä pitää tietää mihin on menossa. Mittakaava on ”grande”. Bussilla taas takaisin Fuengirolaan, mikä on pakollinen bussin vaihtopaikka. Illalla oli pieni episodi, kun tapasimme todella humalassa olleen espanjalaismiehen. Tämä ilmeisesti ”hieman huonosti menestyvä” kiinteistövälittävä halusi välttämättä tarjota meille juotavaa. Otimme kunnon coktailit. Ehdimme siitä huolimatta bussiin. Vain viisi kilometriä pyörällä ajoa.

Tiistai 23.4.1991

Se onnistuu sittenkin… Afrikan reissu! Pääsimme liikkeele jo aamulla yhdeksältä. Ajo Calahonda – Algerias noin 100 km sujui helposti, kun tuuli oli takana. Matkalla toki otimme parit pakolliset, niin kiirettä ei sentään ollut. Olimme jo ennen kolmea odottamassa lauttaa. Lautalla ylitimme meren ja kohtasimme Afrikan rannikon Ceutassa (1440pts). Kaupunki on Espanjan aluetta. Vapaakauppa-alue toki aika erilaista kuin manner-Espanja. Elektroniikka on halpaa. Yövyimme hotelli Skolissa (** 4100pts/2hh). Illalla kävelimme kaduilla ja katsastimme elektroniikkavalikoimaa. Rauli oli suunnitellut ostavansa pikkuradion, sellaisen maailman radion. Yksi mielenkiintoinen pyöräkauppakin oli Ceutassa. Iltaruokana oli mustekalaa ja sitten nukkumaan. Upean kilttejä poikia me olemme, onneksi tarjontaakaan ei ollut!

013
Laivamatkalla Afrikkaan ja kohti Ceutaa!

Ajokilometrit tänään 110 km.

Keskiviikko 24.4.1991

Aamulla aikaisin lähdimme pyrkimään Marokkoon. Oli aika kulttuurishokki. Vaikka Ceuta jo ”haiskahti” islaminuskoisineen Afrikalta, niin ensimmäinen kylä Afrikan puolella myös maistui siltä. Tullimuodollisuudet olivat jo kertomus sinällään. Jonotettiin luukulta luukulle ja täytettiin erilaisia lappusia. Lopuksi, kun pyörinemme ajoimme rajalle, tuli vielä yksi kaveri hosumaan, no guns, no boms!? Yritimme olla kieli keskellä suuta ja selvittiin niistä lopulta.

Ajoimme pienen tutustumisajon kohti Teruania ja Rauli sai vaihdettua 1000pts (noin 90 dirhamia). Ajoimme pikkukaupunkiin ja suoraa päätä mustia miehiä täynnä olevaan kapakkaan. Yllätys oli suuri – tarjolla oli teetä! No lasi sitä sitten tuli nautittua – täynnä mintun lehtiä. Jotenkin alkoi tuntua siltä, että tämä ei ole valkoisen miehen paikka, joten takaisin sivistyksen pariin! Ceutassa Rauli osti sen katsomansa radion ja minä naisilleni jotain koruja. Lautalla ehdimme ottamaan tunnin aurinkoa ja sen jälkeen tiemme erkanivat. Rauli kovakuntoisempana lähti polkemaan, minä taas nautiskelijana jäin syömään ja ajoin sen jälkeen bussilla Marbellaan (550pts) ja sieltä fillarilla kämpille sangriaa maistelemaan ja päiväkirjaa kirjoittamaan. Tulihan se Raulikin lopulta sieltä.

018
Taisi olla ainut Afrikan kuva;)

Keskiviikon ajokilometrini olivat noin 70 km. Raulilla enemmän.

Torstai 25.4.1991

Löhöpäivä. Vihdoinkin heti aamusta alkaen oli lämmintä. Tuuli oli kääntynyt mereltä rannikolle päin ja toi ilmeisesti perässämme Saharasta lämpöaallon. Valitettavasti vain reissumme oli lopuillaan. Huomenna on poislähdön aika. Taas kerran edellisenä iltana huomasimme, että nelikymppinen saa pelkän tarkkailijan osan diskossa;)

Lähes koko päivä kului auringonoton merkeissä. Välillä tosin tuli haukattua voileipää ja kylmää juotavaa. Pieni pulahdus uima-altaaseen”friskas” mukavasti. Tuntui siltä, että tämä on ihmisen elämää epäonnisten säiden jälkeen. Rauli janosi kilometrejä vielä loppuun asti sillä aikaa, kun allekirjoittanut sulatteli läskejään auringossa. Illalla tein vielä lähtöostokset Superista ja pieni iltasyöntireissu Fuengirolaan viimeisteli yöunen.

Perjantai 26.4 1991 oli jäänyt kirjaamatta

Toim. huom.: Taas viimeisen päivän jutut ovat jääneet kirjoittamatta. Ilmeisesti kuitenkin pääsimme lentokoneella takaisin Malagasta Helsinkiin pyörinemme ja minä sieltä onnellisesti kotiin Hämeenlinnaan. Päätelmäni johtuu siitä, että nyt toisena pääsiäispäivänä vuonna 2006 omassa alakerrassani kirjoitan näitä rivejä.

Kokonaisuutena näin jälkikäteen muistellen ja ko. rivit uudelleen kirjoittaneena voinee todeta, että Costa del Solin reissu pyöräreissuna ei ollut kovin onnistunut. Ensinnäkin kohde ei oikein ole sopiva pyöräilyä ajatellen. Rannikko halkoo moottoritietyyppinen tylsä valtatie, missä härkätaistelijoiden jälkeläiset ajavat autoillaan kilpaa. Toiseksi säät eivät suosineet, muutamia lämpimiä päiviä, mutta pääosin epävakaista, viileää ja sateistakin ihan riittämiin. No tuli sekin reissu tehtyä, kuten myöhemmin olen ollut samoilla seuduilla muutaman kerran golfmailojen kanssa.

020
Antin Peugeot-harjoituskilpuri sulautui hyvin päivälenkillä tienreunan maisemaan;)

Pyöräilykilometrejä tuli yhteensä 635 km, mikä kahdelle viikolle on sangen vähän. Raulille kertyi jonkin verran enemmän.

Mainokset

Kypros – auringon ja ystävyyden saari

Sarja Antin ja Raulin pyöräreissuja maailman turuilla… jatkuu !

 

Kyproksen fillarireissu 16.4. 1989 – 1.5.1989

Olen siirtänyt muistiinpanot omasta matkapäiväkirjasta (sininen ruutuvihko) 17.4.2006 Wordille ja muokannut blogiksi  18.2.2014.  Kuvat on kuvattu kameralla osin jo ”haalistuneista” värikuvista tai dioista. Päivän reitit olen yrittänyt jälkikäteen ”tonkia” esiin muistiinpanojen ja nykykartan mukaan Ridewithgps-ohjelmalla. Matkakumppaniltani Raulilta sain myös hänen muistiinpanonsa. Siirsin ne blogiin sellaiseen kunkin päivän kertomuksen loppuun.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 002
Antti polkee ja aurinko paistaa;)

Pyörämatkan kohteeksi piti löytää huhtikuussa lämmin paikka kahden viikon fillarireissulle. Toiseksi mikäli kyseessä olisi saari, sen tuli olla riittävän suuri kunnon pyöräilyä ajatellen. Loppujen lopuksi Euroopassa ko. kriteerit täyttäviä paikkoja on yllättävän vähän. Kypros on Välimeren kolmanneksi suurin saari Sisilian ja Sardinian jälkeen. Sen pinta-ala on 9251 km2 ja asukkaita on vajaa miljoona. Vasemmanpuoleinen liikenne arvelutti vähän. Mannerreissuja olimme tehneet fillarilla aiemmin jo lukuisia joko yhdessä tai sitten erikseen. Jugoslavia ja Unkari vuonna 1977, muutama kerta Espanjan Costa del Solilla, kerran Portugalin Albufeirassa, Tanskassa  ja Saksassa tässä on mieleen tulleita.

Linkki Kyprokseen: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kypros

Matkaa edelsivät jo rutiinilla sujuneet ennakkovalmistelut, kuten hyvän kuntopohjan ja pyörätuntuman hankinta etukäteen Suomessa, pyörien huoltotoimet, matkatavarojen pakkaaminen, perheen hyvästely ja matka lentokentälle.

Molemmat olimme naimisissa, vaimo ja kaksi lasta kummallakin. Itse asuin Hämeenlinnassa omakotitalossa ja Rauli vastaavasti Keravalla. Edellinen pitempi yhteinen reissumme oli vuodelta 1977, jolloin poljimme samoihin aikoihin keväällä Jugoslaviassa ja Unkarissa noin 1600 km vajaan kolmen viikon aikana. Kyprokselle lähtiessä ikämittarissa kummallakin ”pojjaalla” oli 40 vuotta.

Antin Iphone 015
Rauli sinnii vuorta ylös;)

Nyt Kyproksen reissulla puitteet olivat erilaiset kuin 12 vuotta aiemmin. Silloin olimme liikkeellä Titon Jugoslaviassa ja Unkarissa raskaalla kuormalla, teltta- ja makuupussivarustuksella. Nyt meillä oli etukäteen ostettu kahden viikon hotellipaketti, mistä käsin teimme päiväreissuja tavoitteena kuitenkin kunnon pyöräilyt. Mikään ei ole hienompi tunne, kuin vetää sadan kilometrin lenkki helteessä ja vuorilla, mennä sen jälkeen suihkuun ja nauttia samalla täysi lasi jääkylmää ouzoa. Siinä veri alkaa kiertää ja valmistautuminen seuraavan päivän taisteluihin kyteä.

 

Sunnuntai 16.4.1989

Finnairin kone laskeutui yömyöhään Larnacan kentälle. Lento oli ihan ok ja fillarit tulivat ehjinä mukana (100 mk pyörien kuljetus m/p). Pyörät laitettiin eri bussiin kuin meidät, mutta ne olivat onneksi odottamassa hotellimme Old Bridgen pihalla saapuessamme.

Rauli: Jatta lähti viemään lentokentälle vähän ennen klo 18. Pyörä piti purkaa tavaratilaan. Lentokentällä paljastui, että 100mk pitää maksaa pyörän edestakaisesta kuljetuksesta. Puukko käsimatkatavarassa aiheutti lisää työtä. Muuten lentomatka meni kommelluksitta. Larnakan kentällä tuli pieniä vaikeuksia saada fillarit bussiin. Naapurihotellin bussi toi ne lopulta. Välittömästi nukkumaan – kello olikin jo yli 3 yöllä.

Maanantai 17.4.1989 – Tutustumispäivä

Reitti:http://ridewithgps.com/routes/4066057 Elevation:+1961m / -1960m

Aamulla pyöräilimme haistelemaan Limassolin ilmastoa ja luomaan mielikuvaa kaupungista. Oluen ja viinin ystävinä meillä oli suunnitelma käydä tutustumassa KEO:n olut- ja viinitehtaaseen. Yritimme, mutta pahaksi onneksi myöhästyimme jonkin verran tutustumiskäynnin aikataulusta. Tilanne tosin korjaantui seuraavana aamuna klo 10.

Iltapäivällä ajelimme tutustumaan hieman sisämaahan päin. Samalla alkoi selvitä pyöräilymaasto, aika ”koukeroa”, jyrkkiäkin nousuja ja toki myös laskuja.

Antin Iphone 016
Rutikuivaa Kyproksen maisemaa

Reitin olen laatinut 18.2.2014 Ridewithgps-ohjelmalla. Reittiin kuului kaksi aika isoa nousua noin. Korkein kohta oli noin 700 metrin korkeudessa.

Tutustumispäivän reittimme oli: Limassol – Parekklish – Kellaki – Ascata – Moni – Limassol. Matkaa mittariin kertyi noin 75 km.

Rauli: Ensin pankkiin, sitten kauppaan ja aamupalan tekoon. Sen jälkeen lähdettiin katsomaan kaupunkia – löydettiin myös oluttehdas, jonne ei päästy sillä kertaa kierrokselle. Muuten katseltiin kauppojen ikkunoita. Iltapäivällä lähdettiin ekalle lenkille, jolle kertyi matkaa n. 50km. Varsin raskasta vuoristoa. Takaisin ehdittiin juuri hämärissä. Illalla käytiin syömässä hyvin ”kreikkalaisessa” ruokapaikassa, jossa oli myös paikallisia tanssiesityksiä.

 

Tiistai 18.4.1989 – Herkistelypäivä

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/4066615 Elevation:+250/ -250 m

Aamulla jäsenissä oli jäykkyyttä. Ouzo ei ollutkaan täysin korvannut tekemättä jäänyttä venyttelyä. Venyttelyjen pois jäämistä olen pyöräharrastuksessani jälkikäteen harmitellut. Olen ajanut elämässäni melko paljon pyörällä, parhaat kesät 5000 jopa yli 6000 km, mutta juuri koskaan ei ole tullut venyteltyä ei etu- eikä jälkikäteen. Tänään teimme pienen herkistelyn hotellin uima-altaalla löhöten. Kyproksen ilmat ovat alkaneet upeasti, tarkasta lämpötilasta tosin ei ilman mittaria ollut altaalla tietoa, mutta eri lähteet antoivat odottaa noin 30 astetta +/- 3 C. Joten hyvin tuntuu tarkenevan ja aurinko paistaa tosi terävästi. Pitääpä varoa!

Antin Iphone 021
Old Bridge-hotellin näköala uima-altaalle

Iltapäivällä oli vuorossa pieni herkistelylenkki. Aamuinen käynti KEO- tehtaalla oli viitoittanut suunnan, olut ja Commandria rentouttivat mukavasti eilisen illan tunnelmat. KEO:n tehtaalla oli hyvä fiilis. Kun noin tunnin kierros oli ohi, pääsimme kiinni maisteluihin. Löytyipä sieltä tehtaalta tyylikäs KEO- hattukin kotiin viemisiksi ja auringon suojaksi.

Ohjastimme ratsumme lähimaastoihin ja pyöritimme rennosti vain 25 km lenkin tänään. Yermasoyran kylä noin neljän kilometrin päässä oli mukava yllätys. Sieltä löytyi aitoa kylätunnelmaa lähellä Limassolia. Illalla oli vuorossa pieni jaloittelu herkistelyt mielessä.

RauliAamupäivällä lähdettiin KEO:lle tehdaskierrokselle ja maistiaisiin. Iltapäivällä kävin katsomassa suolajärveä ja paikallista pitkää hiekkarantaa ”Lady´s Milesia. Suolajärvi oli tosi erikoisen näköinen paikka. Kilometrejä kertyi n. 45. Illalla ei mitään erikoista, kunhan kierreltiin rantakatua ja käytiin syömässä.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 008
Aurinko helli meitä 30 – 38 C;)

 

Keskiviikko 19.4.1989 – Löhöpäivä

Herrat, löhöämäänkö tänne on tultu? Siltä nyt ainakin vaikutti, kun aamupäivä meni taas altaalla. Emme oikein päässeet selvyyteen, kumpi on parempaa KEO- vai Carlsberg-olut vaikka sinnikkäästi yritimme maistella eroja. KEO on ainut paikallinen olut ja Carlsberg-merkki on taas monikansallinen täällä valmistettu lisenssiolut. Kumpikin oli ilmeisesti vain noin keskiolut-vahvuutta, kuten jatkossa tulimme huomaamaan. Tämän päivän tastingin tulos oli YHTÄ HYVIÄ JÄÄKYLMÄNÄ! Nahka sai ohessa väriä. Iltapäivällä vuorossa oli Cyprus- salaatti a´la Antti.

Loppujen lopuksi iltapäivänkin kilometrit jäivät tekemättä. Päivästä muodostui siis varsinainen löhöpäivä. Hauskaa kuitenkin tänään riitti. Illalla tuli pistäydyttyä ”lihashuollon merkeissä” paikallisessa 007-diskossa. Se oli sellainen ”kauniiden ihmisten paikka”, mihin me ”metsäsuomalaiset” emme oikein osanneet valmistautua. Silmä lepäsi, mutta ”actionissa” me nelikymppiset oltiin kyllä aika lailla pihalla. Pääsimme nukkumaan hyvissä ajoin, kun diskotunnelma vasta alkoi kohota. Hyvä näin!

RauliKurkkukipu oli pahentunut koko ajan – pidettiin lepopäivä. Aurinkoa tuli vähän liikaakin. Valmistautuminen Trodokselle lähtöön.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 026
Auringon ja varjon leikkiä Kyproksella.

Torstai 20.4.1989 – Vuoristopäivä

Reitti:http://ridewithgps.com/routes/4066094 Elevation: +1857 m / -638 m

Aamulla hyvin levätyn yön jälkeen oli aivan erilaista ”tsemiä otteissa” kuin muutamana edellisenä aamuna. Ylös, ulos ja vuoristoon… Tahko Pihkalaa hieman mukaellen. Tämän päivän tavoitteemme Pano Platres oli noin 45 kilometriä ylös Limassolista. Vaikka matkaa oli sangen vähän, korkeusero rannikkoon nähden oli huimaava noin 1200 metriä ylös. Tuo korkeusero selittää matkaan kuluneet noin viisi tuntia. Olipa melkoista kipuamista!

Reittinä oli Limassol – Camp – Khalassa – Saittas – Pano Platres. Kilometrejä vähän, mutta kuuma sää ja rankkaa ylöspäin painamista oli päivän tunnuslause.

Pano Platres oli kiva pieni vuoristopaikkakunta. Majoituimme pieneen hotelliin Petit Palais. Mikään palatsi se ei suinkaan ollut, mutta mukavasta parvekehuoneesta  oli kiva näköala kylän keskustaan. Parasta oli hinta, mitä illan mittaan useasti vielä naureskelimme. Miten kymmenellä punnalla (noin 90 mk) saa kahden hengen huoneen ja illallisen sekä aamiaisen kahdelle raavaalle miehelle? Illallinen oli ihan aito ”nami-nami” kyproslainen liha-annos. Muutenkin asuinmiljöömme suunnilleen vuosisadan vaihteessa rakennettu pikkuhotelli toi mieleen Agatha Cristien kertomukset. Kilometrejä kertyi noin 45 km, mutta ne olivat ”sen väärtit” johtuen rankasta maastosta ja kuumasta säästä.

Antin Iphone 019
Pieni Petit Palais-hotelli oli tukikohtana Trodos-vuoristossa

Rauli:  Aamulla kurkku edelleen kipeä. Ostin apteekista antibioottikuurin ja kurkkutabletteja. Lähdimme kapuamaan n. 9.30. Matka oli tosi raskas. Nousut olivat pitkiä ja osittain varsin jyrkkiä. Matkalla ajoi vastaan Aaltosen Pekka (Tunneli-Alkon kakkosjohtaja), jonka kanssa pidettiin pieni juttutuokio. Platresin vuoristokylästä löytyi tosi edullinen, vaatimaton hotelli:10 puntaa=100Smk/2hlöä aamupalan ja illallisen kanssa. Tavattiin englantilaisen varuskunnan porukkaa. Matkaa n. 45km

 

Perjantai 21.4.1989 – Huippupäivä

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/4066124   Elevation: +1923/ -3021 m

Aamulla ”hieman utuisalla ololla” lähdimme kapuamaan yhä ylöspäin. Ensin jouduimme jopa taluttamaan pyörää pitkin maastopolkua kohti Caledonian Falls- putouksia. Putous sinällään oli pieni pettymys. Raulia alkoi ”huimata” 1450 m metrin korkeudessa. Lähdin yksin jatkamaan kohti huippua ensin taluttamalla pari kilometriä jyrkkää sorapolkua pitkin. Sitten pääsin jo ajamaan. Pienin välitys päällä vauhti oli mittarin mukaan noin 6 – 8 km tunnissa – ei siis ihan päätä huimaavaa! Ensin kipusin noin neljä kilometriä Troodoksen kylään ja sitten vielä väkisin taistelin  helteessä kolmisen kilometrin huippujyrkän osuuden vuoren huipulla.

Enpä ole koskaan ennen polkenut noin jyrkkää seinää, vaikka sitä on monta kertaan ennenkin poljettu vuoristoissa. Loppujen lopuksi olin Kyproksen korkeimmalla paikalla Olympus- vuoren huipulla, 1951 metriä merenpinnan yläpuolella. Näkymät olivat huimaavat joka suuntaan, Limassol ja meri näkyivät alhaalla. Lunta oli vielä pälvissä kuumuuden keskellä.

Iltapäivällä laskettelin ensin alas huipulta neljää – viittä kymppiä ja sitten Raulin kanssa välietapista alas asti. Päivän reitti oli Platres – Omodhos (hyvä lounas) – Kissousa – ja takaisin alas Erimi – Limassol. Oli kaikkiaan melko hurja ajopäivä, ensin ylös Kyproksen korkeimmalle kohdalle ja sitten alas kahdesta tuhannesta metristä merenpintaan. Jotenkin on sellainen tuntuma, että aika harva on ollut fillarilla Olympuksen huipulla, sen verran vaikea sitä on maaston takia tavoittaa. Ehkä maastopyöräaika on tuonut muutoksen. Illalla uni maittoi jo ennen puolta yötä. Nahka paloi rasvoista huolimatta;)

Antin Iphone 022
Antti polkee kohti vuoria. Huomaa vasemman puoleinen liikenne.

Matkamittariin kertyi noin 90 km ensin 1100 metristä 1950 metriin ja sieltä alas merenpintaan. Oli nimensä mukainen huippupäivä!

Rauli:  Aamusta lähdettiin kiipeämään Kaledonian putouksille, jotka olivat n. 1,5km:n korkeudessa. Kunto ei ollut alkuunkaan hyvä, joten palasin sieltä takaisin kylään. Antti jatkoi vielä Olympus-vuorelle. Puolenpäivän jälkeen lähdettiin paluumatkalle. Söimme hyvin Omodosin kylässä ja sitten n. 50-60km/h vuorta alas. Matkaa kertyi vähän yli 70km.Illalla oltiin jokseenkin väsyneitä ja ei käyty edes syömässä.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 027
Vesi oli vähissä kuumuudesta johtuen.

Lauantai 22.4.1989 – Vuosipäivä

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/4066524 Elevation:+1123m/ -1123m

 

Aamulla kirjoitellessani alkupäiviä havaitsin, että tasan 12 vuotta aiemmin olimme Raulin kanssa lähteneet ”räväkälle” Jugoslavia- Unkari – turneelle. Kaksitoista vuotta kuin hyvä viski – havainto johtui siitä, että paksu vihko, mihin kirjailen tätä matkaa, sisälsi myös tuon vuoden 1977 räväkän Jukari- projektimme. Tänään on syytä juhlistaa vuosipäivää jotenkin. Vasta illalla ne ovat  vuorossa!

Käänsimme uskolliset ratsumme taas vuoristoon kohti (Kh)Alassaa, mikä oli noin 500 metrin korkeudessa. Kartta osoitti ympyräreittiä, mutta saavuttuamme paikan päälle, siellä olivat vastassa pato ja tekojärvi. Kioskinpitäjä kertoi, että kolme vuotta sitten tekojärvi hautasi alleen sekä tien Ypsoniin että siellä olleen kylän. Kertoi muutakin hyödyllistä. Kesä oli tullut tänä vuonna Kyprokselle normaalia aiemmin. Kysyimme lämpötiloista ja hän vastasi, että lähipäivät olivat olleet noin 32-33 astetta. Ilmankos tuo ajaminen oli tuntunut tavallista hikisemmältä. Tuosta oluesta haluan mainita vielä. Kuumuudesta johtuen jarrutimme hyvin usein kymmenen tai parin kymmenen kilometrin välein kioskeille ym. ja siellä pääasiallinen tankkausjuoma oli KEO- tai Carlsberg-olut. Kuuma ilma haihdutti nopeasti miedohkon oluen. Matkaa kertyi noin 45 km.

Antin Iphone 009
Ja Rauli taas Carlsberg-olusilla;)

Illalla istahdimme paikalliseen tavernaan, missä ilo oli ylimmillään. ”Paikallinen Romeo” vietti syntymäpäiväänsä noin kymmenen hengen seurueen voimin ja meno oli mahtavaa. He tarjosivat synttärikakkua meillekin. No oli minullakin pitämättä jääneet synttärit, mitä juhlistimme kunnon meze- pöydän merkeissä. Yöuinti oli vielä vuorossa ennen nukkumaan menoa.

Rauli:  JUKARI-projektista on tänään kulunut 12 vuotta! Päivällä lähdin kaupungille katselemaan ostoksia. Mitään ei vielä syntynyt, vaikka aikaa kului ja helle paahtoi. Iltapäivällä olin altaalla jonkun tunnin Antin polkiessa lähiympäristössä. Illalla lähdettiin aitoon kyproslaiseen ravintolaan, jossa vietettiin yhden kaverin synttäreitä. Mekin päästiin loppuillasta osalliseksi sekä synttärikakusta että brandystä.

Jukari-projekti 097
Jukari-projekti Jugoslavia – Unkari ajoittui Titon valtakauteen 1977

 

Sunnuntai 23.4.1989 – Jo toinen löhöpäivä tai kauniimmin lepopäivä

Heti aamulla suunnistimme altaallemme. Tänään oli vuorossa mahapuoli, koska selkä oli saanut yllinkyllin jo vuoristossa ilman paitaa ajaessa. Aurinkoa, altaaseen, aurinkoa, välillä KEO tai Carlsberg, mukavaa löhöilyä ja jäsenten rentoutusta lämmössä oli ohjelmassa koko päivä. Itse vietin koko päivän omassa hotellissa. Rauli sen sijaan pistäytyi välillä Petra Romiossa.

Illalla vain viikon hotellissa viettäneet jättivät meidät. Vilkutimme heille voiton riemuisina. Olihan meillä vielä toinen viikko edessä ja uudet asukit saapuivat. Ensimmäisen viikon pyöräilysaldo itselläni oli 290 km aika vähän siis, tosin totisia kilometrejä! Ilmat olivat olleet koko ajan sanalla sanoen upeat siinä kolmenkympin kummallakin puolella eikä pisaraakaan vettä ollut muualla kuin lasissa ja sielläkin jään muodossa. Periaatteeni on yleensä ollut – en helposti valita  säistä. Usein samat ihmiset valittavat kesällä kuumaa ja talvella kylmää. Ehkä turhankin usein olen todennut. Suomessa ei koskaan ole terveelle ihmiselle vielä ole ollut liian kuumaa! Huomenna aamulla on tarkoitus käydä hotellimme tervetulotilaisuudessa, mikä viime viikolla jäi väliin.

Rauli:  Tänään lähdin aamusta kohti Pafosta. Pyörä kulki mukavasti; pysähtelin eri nähtävyyksiä katsomassa ja kuvaamassa. Ajoin Petra the Romeuhun? Hiki virtasi, sillä mäkiä eli vuoria oli jatkuvasti. Sieltä jatkoin vielä Afroditen temppelille saakka (museo).Paluumatka kulki myötätuuleen ihan hyvin. Matkaa kertyi kaikkiaan 125km ja väsymys oli melkoinen takaisin päästyäni. Uni tuli jo klo 22 aikaan.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 004
Rauli paita märkänä lepotauolla

 

Maanantai 24.4.1989 – Välipäivä

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/4066131 Elevation: +956/ -958 m

Aamulla oli kalpea ihmisjoukko tervetulotilaisuudessa. Sieltä sai sinällään hyvää infoa, kaupat, pankit puhelimet ym. Me lähinnä katselimme uteliaina ja kiinnostuneina uusia tulijoita.

Puolen päivän jälkeen starttasimme sentään pyörälenkille Paphoksen tietä Kuriumiin ja suolajärven ympäri takaisin Limassoliin. Ilma oli edelleen helteinen. Matkalla säväytti Red Arrows- taitolentoryhmä. Piti oikein pysähtyä ihailemaan, kun yhdeksän punaista ja siroa hävittäjää joko harjoitteli tai piti esityksensä lähellä olleen englantilaisen tukikohdan ja suolajärven päällä.

Päivän ajokilometrit olivat noin 70 km. Ilta on vasta aluillaan. Valkoviini- lasissa pinta laskee hiljalleen tätä kirjoittaessa.

Rauli:  Uni maittoi hyvin. Aamupalan jälkeen päätin lähteä kaupungille etsimään ostettavaa. Alkuun jo pääsinkin. Kovan tinkimisen jälkeen löytyi hyvät kengät, jotka pistettiin pakettiin. (Jatan huomautus: Laitoin ne v. 2012 keräykseen, koska olivat olleet Raulilla vuosikaudet käyttämättömänä = kauniit, mutta liian pienet!) Samoin housut ja paita tuli ostettua yhdestä putiikista ihan kohtuulliseen hintaan.Loppupäivä kului altaalla. Illan suussa tein vielä pienen lenkin lähiympäristöön.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 003
Tahtoi pinnat paukkua Peugeotin harjoituskilpurista;)

 

Tiistai 25.4.1989 – Pyörärikko

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/4066570  Elevation: +607m/ -613 m

Aamupäivän ohjelmassa oli taas auringonottoa ja uintia omalla altaalla. Uudet hotellimme asukkaat olivat valitettavasti kovin eläkepitoista joukkoa. Tosin hotellissamme on muitakin sportti-tyyppejä, mihin me itsemme luimme. Kreikan uintimaajoukkue jatkaa leiriään ja tuo siten väriä altaalle, vaikkei altaamme mikään harjoitusallas olekaan.

Puolen päivän aikaan lähdimme päivälenkille vuorostaan nyt Larnacan suuntaan. Tie heikkeni parin kymmenen kilometrin ajon jälkeen. Teimme kiepautuksen ympäri lähellä Lefkaran risteystä ja ajelimme sen jälkeen noin kymmenen kilometriä ”luvattomasti” pitkin moottoritietä, josta pääsimme taas vanhalle tielle Gurvernour Beachille.  Polkaisin kaljatuokion jälkeen turhankin reteästi soratielle ja naps! Pinna meni poikki ja tietysti vielä takarattaan puolelta. Ajoimme varovasti kotiin hotellille, mutta pinnan korjaus jäi seuraavaan päivään.

Illalla tein taas oman reseptini mukaan kyproslaisen salaatin ja hyvää punaviiniä palan painikkeeksi. Sen jälkeen olimmekin kypsää tavaraa, mitä toki edesauttoi kuuma päivä ja päivän ajot koettelemuksineen.

Ajoa oli tullut pyörärikon kanssa noin 60 kilometriä. Oli ihan kunnon liikuntapäivä kuitenkin!

Antin Iphone 020
Helle vaati veronsa;)

Rauli:  Todella kuuma päivä +30-35 astetta. Pyöräily alkaa olla jo liian —-? tällaisella ilmalla. Lähdin kuitenkin kokeilemaan, mutta hiki valui ihan noroina. Päätin lopettaa penisilliinikuurin, koska siitä ei tuntunut olevan hyötyä. Väsytti vain niin vietävästi. Auringonotto altaallakin tuntui liialta. Onneksi siinä pääsi uimaan.

 

Keskiviikko 26.4.1989 – Ostoksia ja pyörän korjaus , välipäivä 

Aamulla teimme lenkin juosten ja kävellen. Auringonottoa oli vuorossa altaalla ja iltapäivällä pistäydyimme kaupunkiin ostoksille, joko tekemään tai vähän valmistelemaan. Nuo pakolliset tuliaiset ovat yleensä se reissun pahin juttu – mitään hajua ei ole, mitä kannattaa ostaa ja aikaa menee ”ympäri ämpäri” juoksemiseen. Tänään löytyivät nahkakengät, hinta oli 16,5 Kyproksen puntaa (£). Laukkukaupat juoksin läpi koko keskustasta. Mielessäni oli ostaa Ullalle tuliaisiksi kunnon salkku. Itse olin saanut sellaisen aiemmin Espanjasta. Kolme mahdollisuutta löytyi, Diplomat 20£, Tyylikäs musta 45£ ja sitten upean ylellinen Pierre Cardin 79$. Huipputuote, huippuhinta, mutta tulisihan se huippuvaimolleni. En tosin raaskinut vielä ostaa sitä.

Illalla asia pyöri mielessä ja päätös kypsyi. Ostan vaikka tuntuukin mielettömältä panna rahaa kiinni salkkuun yli 700 mk. Pyöränkin korjaus onnistui siinä illan puhdetöinä. Ratas piti irrottaa, onneksi oli rattaan irrottajatyökalu mukana, panna pinna paikoilleen ja kiristää pinnankiristäjä -työkalulla. Kunnon pyöräreissulle lähtiessä, mukana on ko. perustyökalu. Pyörälle osaan sentään jotain tehdä, autosta en ymmärrä mitään. Illalla kävimme vielä Klima-ravintolassa syömässä. Tämä oli välipäivä pyöräilyn suhteen.

Rauli:  Kahden vähän laiskan päivän jälkeen oli jo pakko ryhdistäytyä, vaikka olisi kuinka kuuma. Suunnittelin mielenkiintoisen reitin Pifoiliaan (?) Tosin siihen sisältyi sellainen soratieosuus vuorilla, ettei Antin pyörällä ollut mitään asiaa. Niin läksin yksin kiipeämään kohti Trodos-vuoria. Ilma oli jälleen helteinen ja olutta kului paljon. Sykopetrassa (?) meinasin ajaa harhaan, mutta onneksi paikallinen nuoriso juoksi perään. Nousut olivat tosi rankkoja ja soratieosuus osoittautui melkein lehmäpoluksi.

Kun pinna alkoi olla jo aika kireällä – sitten yht´äkkiä takapäässä räsähti. Pysäytin ja huomasin, että vaihteensiirrin oli aivan vääntynyt. Tuntui jo tosi pahalta, sillä hiekkatieosuudella ei ollut näkynyt kuin yksi auto koko aikana. Oli pakko alkaa vääntää vaihteensiirtimen runkoa (?) koko voimalla, vaikka riskinä olikin, että se murtuu. Homma onnistui sen verran, että pystyin vaivaisesti jatkamaan matkaa.

Sitten alkoi jyristä ja salamoida ja hetken päästä alkoi sade. Ensin hitaasti ja raskaita pisaroita. Vähitellen sade kiihtyi ja muuttui raesateeksi. Pidin pahimman ajan sadetta ja lähdin alaspäin kohti Limassolia. Matkaa kertyi yli 90km ja aikaa kului koko päivä. Olihan elämys.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 001
Pienellä hiukopalalla;)

Torstai 27.4.1989 – Salkun osto ja pientä kiertelyä

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/4066589 Elevation:+311/ -297 m

Aamupäivä meni taas altaalla. Siitä oli jo tullut jonkinlainen tapa tälle reissulle. Mukavaahan se oli edellisen päivän rasitusten jälkeen, mennä sulattelemaan aamupalaa ja jäseniä uima-altaalle. Olimme nyt hotellilomalla eikä pyöräily siten ollut itsetarkoitus vaikka tärkeällä sijalla olikin. Kiersin ja kaarsin vielä kertaalleen nuo eiliset salkkukaupat. Mikään ei ollut muuttunut, ihmeitä ei ollut tapahtunut. Onneksi eilinen päätökseni kuitenkin piti vaikka kipeätä tekikin. Muutenhan tästä ei olisi uskaltanut kirjoittaakaan. Ostin Limassolin hienoimman salkun Ullalle. Nimikilven kaiverrus pantiin myös työn alle. Sen saa vasta lauantaina. Petriinalle ja Pauliinallekin löytyi jotain vaatetavaraa tuliaisiksi, paitaa ja mekkoa.

003
”Limassolin hienoin nahkasalkku” tuliaisiksi Ulla-vaimolle;)

Illalla teimme pienen pyörälenkin Paphoksen tietä ja Kolossin kautta takaisin. Matkaa kertyi noin 40 kilometriä. Vuorossa oli koti-ilta, kartan katselua ja reitin suunnittelua, koska huomenna oli tarkoitus lähteä jo aikaisin aamulla kohti Paphosta.

Rauli:  Eilinen painoi jaloissa ja päätin polkaista kaupunkiin katselemaan vähän tuliaisia. On se vaan vaikeaa. Aikani kuljin ja jotain löytyikin. Istuskelin restaurantissa ja katselin vähän maailmaa. Illan suussa tein vielä pienen pyörälenkin.  PS. Jatta muistelee, että toit pojille ihan meistä aikuisista kauniilta näyttävän harmaan mokkanahkaisen repun, mutta pojat eivät sitä ymmärtäneet, vaan nauroivat kippurassa: ”Et kai isä usko, että me tollasta kouluun laitetaan!” 

 

Perjantai 28.4.1989 – Paphoksen reissu

Reitti:http://ridewithgps.com/routes/4066602 Elevation:+1189/ -1159 m

Aamulla heräsimme jo puoli seitsemältä ja pääsimme aamuvarhain liikkeelle kohti Paphosta. Matka sujui muuten ongelmitta paitsi, että pinna taas petti ja vanne alkoi vipottaa noin kahden kymmenen kilometrin jälkeen. Mutta vanne kesti kuitenkin onneksi Paphokseen asti. Siellä ”leiriydyimme” tuttuun hotelliin, Dionysos. Olimme olleet perheeni kanssa muutama vuosi sitten siellä. Suomessa oli silloin sateinen kesä ja peruutuspaikkana sain heinäkuussa koko perheelle loman juuri tuohon Dionysokseen. Ihanat muistot heräsivät siitä matkasta. Silloin heinäkuussa oli vielä kuumempaa kuin nyt, jopa hieman yli neljäkymmentä astetta virallistenkin säätietojen mukaan. Onneksi Kyproksen hotelleissa on lähes vakiona ilmastointi kuumasta ilmastosta johtuen. No se niistä muistoista, meillä oli ongelma edessä!

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 006
Pafoksen tiellä oli liikennettä;)

Pyörää ei voinut korjata siellä, työkalut olivat omalla hotellilla. Paluumatkan järjestämisessä oli pieniä ongelmia. Pojat tulivat takaisin sitten komeasti service-taxilla. Eikä maksanut kuin 1,5£ per nuppi. Pyörät tulivat mukana, Raulin pyörä saatiin mahtumaan takakonttiin ja omani kulki mersun katolle köytettynä. Hienoa palvelua! Tuo service-taxi on Kyproksen oma juttu. Tavallinen henkilöpakettiauto tai pidennetty mersu tai muu vastaava ottaa ihmisiä kyytiin matkan varrelta tai tilauksesta ja matkan hinta riippuu osin  myös väkimäärästä..

Illalla päästyämme takaisin Limassoliin söimme salaatit ravintola Dreamlandissa, koska takana oli päivän tukeva lounas Paphoksessa. Pehmeäksi haudutettua lammasta, kalataki vai mikä se päivämenu olikaan nimeltään, joka tapauksessa se oli maukasta ja täyttävää ruokaa. Tämän illan tavoite oli kitata kymmenen kaljaa mieheen. Taisi lopulta jäädä pullon pari paitsi, koska pullokoko täällä on yleisesti 0,67 litraa! Kaljasta puhuen laskeskelimme, että viidenkymmenen litran tynnyri tyhjeni koko reissun aikana mieheen ja silti pyörä kulki ihan normaalisti. Tämän päivän pyöräilymatka Paphokseen oli yhteensä noin 100 km.

Antin Iphone 014
Maisemaa Paphoksen suuntaan

Rauli:  Noustiin jo klo 6 aikaan aamulla, koska tänään tehdään Pafoksen matka. Antilta katkesi pinna takapyörästä jo 20 km:n ajon jälkeen. Pyörä vipotti jonkin verran, mutta ei pahasti. Puolen matkan krouvissa Antilta jäi kello vessaan. Huomasi sen vasta muutaman kilometrin polkemisen jälkeen. Onneksi se oli tallella. Pafoksen lähellä viivyttiin vähän pitempi tuokio paikallisessa juomapaikassa keskustellen ukkojen kanssa. 

Pafoksessa aikaa kulutettiin Antin ja Ullan viimevuotisessa hotellissa. Käytiin syömässä ja alettiin suunnitella paluumatkaa. Linja-autolla paluu ei onnistunut, vaikka niin oli alkuun kuviteltu. Antti ehti jo tilata taksin (14 puntaa), mutta ruokailusta palattaessa kysyimme Servicetaksilta mahdollisuutta päästä Limassoliin ja kaveri hoiti asian. Kun taksi tuli, niin kaveri alkoi nipottaa, ettei hän ota pyöriä mukaan. Otti kuitenkin muutaman selittelyhetken jälkeen. Hinta 3 puntaa = 28mk kahdelta ja niin oltiin takaisin kaupungissa.

kypros, saksa ja suomi-pyöräily 029
Aurinko alkaa laskemaan…

 

Lauantai 29.4.1989 – Rantapäivä ja pääsiäislauantai-ilta

Reitti: http://ridewithgps.com/routes/4066608 Elevation: +203/ -208 m

Aamu aukeni taas yhtä kuumana tai ehkä vielä kuumempana kuin eilen. Heti kauppojen auettua ajelin keskustaan hakemaan sitä Ullan nimikilpeä salkkuun. Ostin samalla käyttökengät itselleni (13£). Sitten matka jatkui paikalliselle ”beachille”, missä olikin vipinää. Olihan pääsiäislauantai ja yleinen vapaapäivä. Onneksi laukkukauppa sentään oi auki.

Vesi on yllättävän lämmintä tähän aikaan vuodesta. Olihan ollut varhainen kesän tulo ja huippulämpimät ilmat. Myös eilen olimme kuulleet tuon yhdeltä paikalliselta ukolta. Hän vahvisti myös, että koko kaksi viikkoamme oli ollut selvästi normaalia lämpimämpää siinä kolmekymmentä astetta ja osin ylikin. Rauli lähti vielä vähän ajelemaan, itse en viitsinyt vaan ajattelin tehdä loppuostokset sinä aikana kaikessa rauhassa. Mikä ihmeen ostosvimma minuun olikaan iskenyt, ajattelin jopa auringonpistosta – paraskin tuliaisten ostelija!

En tiedä mikä iski, mutta sain vielä päähäni illalla lähteä viettämään ortodoksista pääsiäislauantaita. Olipa mahtava kokemus. Poljin lähes pilkkopimeässä noin kolmen kilometrin matkan jo tuttuun Yermasoijan kylään. Kylän ykköstaverna oli tupaten täynnä, joten oli tyydyttävä alempana sijaitsevaan ulkoterassiin. Toisaalta oli hyväkin, koska tuo ykköspaikka oli kuuluisa ja siten pääosin turistien kansoittama. Täällä terassilla sen sijaan oli mielenkiintoista seurata paikallisten ihmisten pääsiäisillan ruokailua. Joukossa oli paikallisten lisäksi kaksi ilmeisesti englantilaisia sotilaita vapaalla. Toinen oli tummaihoinen ja jättikokoinen varmaan yli kaksimetrinen ja pitkälti toista sataa kiloa painava.Toinen taas oli normaalikokoinen valkoihoinen alikessu tai vastaava. Aloin seurata heitä, kun he tilasivat täyden litran pullon ouzoa ja mineraalivettä palan painikkeeksi. Itse viiniä maistellessa oli mielenkiintoista seurata, kun naapuripöydän pojat ”vajuttivat” tiheään tahtiin 45 % paikallista ”janojuomaa”. Tehoaa se isoonkin mieheen, sen verran ääni alkoi tihetä. Loppujen lopuksi pojat tulivat ihan tyylikkäästi känniin eikä mitään rettelöitä syntynyt.

Muitakin mielenkiintoisia seurantakohteita oli. Eräs heistä oli kuvan kaunis vaalea englantia puhuva ilmeisesti turistityttö, valitettavasti vain seuralaisen kera, ja toinen vähän kypsempi tumma kaunotar ilmeisesti aviomiehensä kanssa. Oli oltu kohta kaksi viikkoa reissussa ja paineet kasvoivat. Puutteeseeni söin hyvän kleftikon salaatin ja punaviinin kera ja lopuksi kyproskahvia ja paikallista hyvää brandya. Terassi-ilta päättyi klo 23.00 kirkonkellojen sointiin, jolloin ihmiset terassilta ja muualtakin suuntasivat kulkunsa kylän kirkolle.

Arviolta kylän 2000-3000 ihmistä, ukot, akat, miehet, vaimot ja lapset olivat kaikki paikalla kirkonmäellä pääsiäismessun aikaan. Vain pieni osa mahtui sisään kirkkoon. Pääosa, aikuiset, lapset ja nuoret, ilkamoivat ulkona. Kirkon pihalla oli valtava rovio, josta lapset sytyttivät tähtisadetikkuja ja pikkupommeja, joita sitten heitettiin sinne tai tänne. Tunnelma oli sanoin kuvaamaton lämpimässä ja pimeässä yössä. Kirkon sisältä kuului kovaäänisten välityksellä noin tunnin kestänyt harras pääsiäismessu.

Ulkona ”ilkamoivat” vilkkaat etelän ihmiset. Vastakohdat kuitenkin sopivat yllättävästi yhteen. Messun loputtua syttyivät noin kolmetuhatta kynttilää yön pimeässä. Jokaisella tuntui olevan mukana oma pitkä valkoinen kynttilä, jota sitten kuljetettiin yhteisessä kulkueessa messun päätteeksi. Puoli yhdeltä yöllä suuntasivat ihmiset koteihinsa. Samoin laskettelin itsekin pyörälläni alas hotelliimme Old Bridgeen. Tuli kirjoitettua ehkä turhankin paljon tästä illasta, mutta niin mieleenpainuvana ja vaikuttavana kokemuksena se jäi mieleeni tavanomaisen turistimeiningin jälkeen.

Kilometrejäkin tuli sentään noin 30 km ostosten välillä kaupunkiajelua Limassolissa ja sitten tuon yöajelun myötä.

Antin Iphone 011
Raulin tyylinäyte…ajaa muuten keskellä tietä, huh!

Rauli:  Tänään päätin lähteä vielä kerran vuorille. Lämpötila oli + 35-38 astetta ja matka tosi rankka. Kävin Lefkarassa ja T—–? —– n. 800 m: n korkeudessa. Rankkaa, mutta mielenkiintoista. Aika meinasi loppua. Takaisin ehdin vasta klo 19 aikaan. Matkaa kertyi n. 100km. Jalat olivat ihan puutuneet. Illalla oli kaupungilla pääsiäis—–? ja pääsiäisen vieton seuraaminen oli ? mielenkiintoista.

 

Sunnuntai 30.4.1989 – Lähtöpäivä

Lähtöpäivä aukeni samanlaisena kuin muutkin aamut. Jo klo 6.30 aurinko herätti meidät. Oli pakkaamisen aika. Ehdimme vielä altaalle viimeistelemään ruskeata olemustamme. Kotimaahan saavuimme vasta vappupäivän puolella. Kyproksella vappua ei ymmärtääkseni vietetäkään. Pääsiäisjuhla on ortodoksiperinteen mukainen iso juhla siellä, mikä onneksi tuli koettua.

Toim. huom. Muita merkintöjä ei lähtöpäivästä alkuperäisessä matkapäiväkirjassa olekaan. On osa jäänyt kirjoittamatta. Jälkikäteen monesti  harmittaa, kun kirjoittamisen on jättänyt tulevaisuuteen. Myöhemmin muisteleminen on tosi vaikeaa.

Kokonaisuutena Kypros & Limassol– pyöräretkemme onnistui hyvin. Ilmat olivat loistavat, pyöräilyn kannalta ehkä turhankin lämpimät. Kilometrejä kertyi kahden viikon reissulla koko lailla tarkkaan 600 km. Kymmenenä päivänä oli ajoa, joten keskimäärin noin 60 km päivää kohti. Tuntuu ehkä vähän vaatimattomalta määrällä, mutta vastavasti kuuma ilma ja hurjat maastot tasoittavat tilannetta. Ja mahtuihan reissuun pari pinnan katkeamistakin. Siis pyörän pinnan, yleensä oma pinna katkeaa paljon useammin!

Antin Iphone 024
Kotona perhe odotti matkamiestä…tässä hevostyttö Pauliina;)

Etukäteen meitä arvelutti Kyproksen vasemmanpuoleinen liikenne. Loppujen lopuksi siihen tottui nopeasti. Kunhan piti sen tiukasti mielessä. Liikkeellelähdössä piti aina muistaa, ettei vaiston varaisesti katsonut väärään suuntaan. Toinen seikka, mikä alussa tuntui oudolta, olivat väärinpäin pyörivät liikenneympyrät. Mutta ei niistäkään isoja ongelmia syntynyt!

Antin ja Raulin fillarireissu Jugoslaviaan ja Unkariin vuonna 1977

MATKAPÄIVÄKIRJA Jugoslavian ja Unkarin pyörämatkalta 22.4. – 17.5.1977

 

Asuimme molemmat perheet vuonna 1977 Riihimäen Peltosaaressa samassa talossa.

Ajatuksemme Raulin kanssa olivat ”saman tyyppisiä”. Antti ja Rauli ”aina perse kiinni fillarissa ja naiset tulivat hyvin toimeen omissa jutuissaan”.

Kuva
Peltosaaren 1977 asuintalomme oli muuttanut muotoaan…kuva viime kesän fillarilenkiltä.

Raulin kanssa yhdessä toimen miehinä päätimme, ,että fillarireissuun piti päästä.

Hyvissä ajoin aloitimme pyörämatkan suunnittelun. JUKARI (Jugoslavia ja Unkari) -projektissa olivat reittikohteemme sen aikainen Jugoslavia ja Unkari. Olin tuona ajanjaksona työelämässä projektihommissa ja projektisuunnittelun toimintatapa taisi jäädä vähän liiankin kanssa päälle. Rauli sitä vähän virnuili. Esisuunnitelma, projektisuunnitelma jne. … olisipa vielä ollut internet siihen aikaan! Talvi 1977 oli kova. Muistan, kun junamme lähti reissuun Riihimäeltä, lunta oli vielä reilusti, vaikka oli jo huhtikuun loppupuoli.

Miksi kirjoitan tätä?

Minulla on kulunut reissuvihko, jossa on autenttiset muistiinpanot matkaltamme. Haluan dokumentoida matkamuistiinpanot itselle ja Raulille & Jatalle monikymmenvuotisen ystävyytemme kunniaksi. Ehkä ajattelen myös jälkipolvia.

Tästä eteenpäin on autenttista tekstiä liki kolmenkymmenenseitsemän vuoden takaa.

Antti ja Rauli olivat silloin molemmat 28 vuotiaita. Aika poikia jo silloin!

Kuva
Oikeanpuoliset pyöräkengät taisivat olla Jukari-reissussa mukana;)

Sunnuntai 17.4.1977

Viisi päivää on lähtöön.

Ohjelmassa on pyörähuoltoa. Sataa räntää ja ei ilma juuri huonommaksi muutu. Alun perin oli tarkoitus ajaa fillari Helsinkiin, mutta sää teki temput. Eipä juuri muuta kuin fillarit junaan ja lappuun osoite Helsinki- Helsingfors. Se siitä..

 

Maanantai 18.4.1977

Sateisen harmaata.

JUKARI-hommia ei juuri muuta tänään. Polkupyörien on määrä lähteäkin kohti Turkua VR:n välityksellä.

 

Tiistai 19.4.1977

Tiistaina alkaa vihdoinkin tapahtua.

Aamun lehti kertoo hälyttävän lakkouutisen. ”Merenkurkun pysäyttävä konepäällystön lakko alkaa tänä iltana.” Lakko pysäyttää ainakin kaikki suomalaiset alukset. Ulkomaisten alusten osalta tilanne on toistaiseksi epäselvä.

Ko. uutinen aiheutti melkoista vipinää suunnitelmiimme. Finnshipping ei tiennyt tilannetta. Fillarien kohtalon on tänään epäselvä. Huh!

 

Keskiviikko 20.4. 1977

 Tilanne alkaa osittain selventyä.

Finnshipping vakuuttaa, että heidän laivansa kulkee. Rauli teki fillariratkaisun. Pyörät pannaan junaan ja kohti Haaparantaa, jonka jälkeen Tukholman kautta etelään. Pyörien ja meidän tulisi kohdata Belgradissa. Jännittävä nähdä miten onnistuu.

 

Torstai 21.4 1977

Yksi päivä aikaa on enää starttiin.

Tunnelma tiivistyy. Viimeistelyhommia varusteiden suhteen on vielä ohjelmassa. Ei uusia uutisia matkaan liittyen.

 Vihdoinkin matkaan…!

 

Perjantai 22.4 1977

 Junalla Riihimäki – Toijala – Turku ja sieltä laivalla Gdanskiin.

JUKARI-matka pyörähtää käyntiin! Aamulla on vielä hinauduttava töihin. Puolelta päivin lähdin töistä pois ja valuuttaa vaihtamaan. Postipankki antoi 200 taalaa, 100 DM, 200 dinaaria, 100 forinttia, markkoina yhteensä 1061 mk. Passikin löytyi viime hetkellä Riihimäeltä.

Illalla Ullan ja Petriinan hyvästely, jota toki oli jo pohjustettu jo jonkin aikaa. Juna jyskyttää Riihimäki – Toijala – Turku. Laivalle pääsy sujui ongelmitta. M/s Gryf on pieni, epäsiisti ja tärisevä paatti, mutta sapuskat tuntuvat ihan mukavilta. Väkeä laivalla on aika vähän. Yksi tekun porukka ja loput eläkeläisiä. Ei siis oikein kiehtovaa.. mutta pari paukkua ja pehkuihin.

 

Lauantai 23.4.1977

Laivalla kohti Gdanskia.

Yö meni olosuhteisiin nähden melko hyvin. Hyttiähän meillä ei tietysti ollut. Makuupaikat penkkirivien välissä lattialla ja tekun porukka möykkäsi koko yön. Sanoisinko, että laivalla oli pienoisia vapaa-ajan viettovaikeuksia. Pieni purtilo oli ilman mitään huvituksia, eikä viinaakaan viitsinyt jatkuvasti vetää. Päivällä vedimme juoksulenkit laivan välikannella (40m), jottei kunto aivan rapistuisi. Illalla oli ohjelmassa sauna, joka oli muuten ihan siedettävä. Tosin se oli myyty kahteen kertaan päällekkäin.

 

Kuva
Treenituokio m/s Gryfin kannella;)

Matkaseurana meillä oli Lambertin pariskunta Polilta. Pelasimme korttia heidän kanssaan ja aina välillä teimme muutamat napanderit. Laivalla paukut olivat miehekkäät, esim. vodka oli 100 ml ja taisi olla vähän enemmänkin eikä hintakaan kauheasti päätä huimannut 4 mk + vesi.

Sunnuntai 24.4.1977

Junalla Gdansk – Katowice – Budapest.

Tukevan aamiaisen jälkeen tulimme satamaan. Gdansk-port, josta tullimuodollisuuksien jälkeen otimme taksin. Taksimatka olikin elämys. Suhari jutteli mukavia, oli ollut mm. Helsingin olympialaisissa Puolan jalkapallojoukkueen jäsenenä. Matka keskustaan oli 3 mk. Lisäksi kuski vaihtoi pimeästi kummallekin meille 5 taalaa – 500 zlotya.

Gdanskissa meillä oli aikaa tehdä pieni happihölkkä. Kaupunki vaikutti mukavalta, joten pannaanpa nimi muistiin tulevia seikkailuja silmällä pitäen. Pitkäjalkaista ja lyhythameista rotua liikkui mukavasti kaduilla. Kun kapusimme junaan kimpsuinemme, oli tapahtua erehdys. Juna, mihin nousimme, olikin lähdössä päinvastaiseen suuntaan. Junamatkan hinta Gdansk-Katowice (yli 500 km) oli 136 zl kakkosluokassa, joten vitosella siitä selvittiin. Yhdeksän ja puoli tuntia istua jökötimme halki lähes tasankomaisen Puolan. Matkalla ei ollut mitään ihmeitä nähtävyyksiä. Vettä satoi ja tasaisen harmaata oli. Halvalla elettiin junassa. Esim. ravintolavaunussa sapuska, kalja, pari sämpylää, tee ja leipää oli siinä pari markkaa. Herätys VR !

Katowicessa ahtauduimme lähes täyteen Polonia-expressiin. Onneksi Rauli oli varannut meille paikat etukäteen. Matkaseurana kuuden hengen lepovaunussa oli kahdeksan henkilöä. Nelihenkinen perhe ja pari energistä täti-ihmistä oli seurueemme. Jälleen oli ihan hulluutta, että meillä oli etukäteen markoilla ostettu matkalippu, koska matka Katowice – Budapest maksoi 236 zl eli noin kympin. Yö meni muuten ihan mukavasti, paitsi jatkuvat rajanylitykset toivat joka kerta junaan tullimiehiä ja passeja leimattiin lähes jatkuvasti.

Kuva
Juna puskee vuoren sisään matkalla etelään;)

 

Maanantai 25.4.1977

Junalla Budapest – Beograd.

Maanantaiaamu valkeni kauniina. Kumpuilevat unkarilaismaisemat ja viehättävät pikkukylät täydensivät toinen toisiaan. Budapestiin saavuimme tunnin pari myöhässä. Ilmassa oli jo etelän tuntua. Puissa oli lehti melko pitkällä. Oli selvä ero Gdanskiin, missä vain ruoho viheriöi. Asemalta ostin pullon Egri Bikaveria 1973 (45 forinttia), mitä tässä juuri arvioimme. Mm. eipä hassumpaa viiniä, oikeastaan ihan bukee… Budapestista Beogradiin junamatkamme meni pienessä viinin tuiskeessa; löytyipä junasta kaljaakin ja Palinka-ryyppyjä!

Beogradiin (tai Belgradiin) tulimme iltapäivällä. Sen sijaan pyörät eivät olleet tulleet. Aika paskamainen fiilis oli päällä, sillä ajatuksissa pyöri koko ajan, että joudumme odottamaan ainakin viikon täällä. Illalla oli ohjelmassa kaupunkiin tutustumista. Bussilla ja ratikalla teimme pientä sightseeingiä. Tutustuimme jopa esikaupunkien kolossaaliseen arkkitehtuuriin. Oli julmetun ruman näköisiä kerrostaloja, porraskäytävät olivat suorastaan pelottavia. Yön vietimme leirintäalueella.

 

Tiistai 26.4.1977

 Pyörien odotusta ym. Beogradissa.

Aamulla heräsimme edelleen matalapaineessa. Ilma oli onneksi lämmin, tuollainen T-paita-keli. Kävelimme leirintäalueelta kuutisen kilometriä rautatieasemalle pyöriä kyselemään. Fillari olivat saapuneet! Fiilis muuttui kertalaukauksella. Tarkoitus oli ottaa kuva tilanteesta muistoksi, mutta uhkaavan näköinen liki kaksimetrinen kaveri sanoi nix foto ja suunnitelmaksi jäi. Siihen aikaan varsinkin rautatieasemat olivat kielletty kuvauskohde. Ilmapiiristä voisi todeta, että paha matalapaine muuttui ainakin 800 hg korkeapaineeksi. Illalla lastasimme itse pyörät omaa junaamme edellä lähtevään junaan, jotta ne varmaan menisivät perille.

Toim. huom.: Raulin kanssa totesimme yhdestä suusta, että naiset Beogradissa ovat todella upeita, pitkäjalkaista ja ylvään näköistä vuoristorotua; aivan erilaisia kuin etelämpänä, missä jalat eivät jaksa kasvaa, sen sijaan vyötärö kyllä heti lapsen teon jälkeen.

 

 Keskiviikko 27.4.1977

Junalla Beograd – Bar, josta alkoi fillarimatkamme. 

Kuva
Fillarit on saatu junasta Barissa. Karrimor-laukut paikalleen ja matkaan;)

Bar – Ulcinj. Matkamittarin lukemat ensimmäisenä ajopäivänä: 1464 – 1510 km = 46 km.

Tämän osan teksti matkapäiväkirjassa oli autenttista ja vaikealukuista. Suurin syy oli kirjoituspaikkana toimineen diskon pimeys, mutta ehkä virvokkeillakin oli pieni osuutensa. Autenttista hiprakkatekstiä…”Kotor iltapimeässä paikallisessa diskossa. Vähään pimeää, mutta yritetään… Aamulla heräsimme jo siinä viiden kieppeissä. Maisemat olivat todella mahtavat (yli 2000m) , kun juuri ehti näkemään, sillä juna vilahti yhtenään tunneliin. Valju arvioimme oli, että välillä Beograd – Bar, olisi ollut liki tuhat tunnelia. Aamulla saavuimme Bariin. Pyörät… (ei saa selvää). Matka Ulcinjiin oli yllättävän hankala. Pahimmat tilanteet syntyivät tunneleissa, joissa näkyvyys oli nolla … (Toim. huom.: tunneleissa ei ollut mitään valaisua ja musta asfaltti imi totaalisesti pyörän valon, mikäli sen ehti laittaa päälle kovassa alamäessä, muutama vaaratilannekin tuli eteen, kun tasapainoaisti pimeässä ja kovassa vauhdissa alkoi tempoa pyörää). Alamäissä nopeus ylitti 60 km tunnissa, oli vaikeuksia ja pelottikin välillä niin pirusti. Mutta Bariin selvittiin…

Kuva
Karrimorin etulaukku ja Iku-mittari 1977- luvun tyyliin;)

Tässä selkokielinen matkaraportti Bar – Ulcinj. Ilma oli hieno, aurinkoista ja melko tyyntä, lämpötila noin 22 astetta. Ajomatka meni kaiken kaikkiaan mukavasti. Yksi katastrofitilanne oli syntyä, sillä 400 metriä pitkässä tunnelissa oli pilkkopimeätä. Onneksi sain jalan irti varvasraudasta ja tilanteesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Maisemat olivat koko ajan mahtavat.

Jukari-projekti 049
”Ota nyt näistä selvää…”;)

Teltta pystyyn. Pistäydyimme myös uimassa meressä. Ulcinj on turkkilaisvaikutteinen pieni kaupunki. Ominaispiirteinä ovat minareetit, hunnutetut naiset ja lukuisat eläimet.

Toim.huom: Selkä paloi pahasti heti ensimmäisenä päivänä. Siihen aikaan ei ollut solariumia ja rasvan laittokin jäi vähän huonoksi. Ja periaate on, että Suomi-poika ajaa ilman paitaa, kun aurinko paistaa!

Kuva
Aurinko teki tepposet heti alkumatkasta. Vesikelloja Antin selässä;)

 

Torstai 28.4.1977

 Ulcinj – Bar – Sveti–Stefan – Budva – Kotor : 1510 – 1630 km yhteensä 120 km.

Huhtikuun loppupuoli ja lämpöä sellaiset 23 – 24 astetta varjossa ja pyörän mittarin mukaan 38 astetta auringossa. Laittauduimme aamusella matkaan tavoitteena Kotorin lahti.

Ajo luisti jo melko hyvin huolimatta pahasti palaneista paikoista ja kipeästä takamuksesta. Magistrale (valtaväylä) seuraili meren rantamia, joten näkymät olivat koko ajan komeat. Lounastimme Sveti-Stefanissa paksut häränpihvit (50 dinaaria / kpl) kera huurteisten. Parin tunnin siestan ja Svetin katselun jälkeen pääsimme jälleen pyörille. Kymmenkunta kilometriä ennen Kotorin lahtea alkoi kapuaminen. Seurasi yli viisi kilometriä yhtämittaista nousua pahimmillaan yli 10 %, mikä todella oli liikaa. Toki matkaakin oli jo takana. Päästiinhän sitä ylös, josta alkoi sitten joutuisa puolen peninkulman alamäki serpentiinitietä pitkin kera mahtavien näkyminen.

Jukari-projekti 066
Kotorin lahden maisemissa.

Kotorissa oli vaikeuksia löytää leirintäpaikkaa. Panimme teltan pystyyn suljettuna olevalle leirintäalueelle. Illalla kävimme pikaisesti katsastamassa Kotorin keskustan. Pullo punkkua pienen iltapalan kera viimeisteli tunnelman. Tulipa lopuksi pistäydyttyä hotellin diskossakin. Tosin pohjan pojilla ei ollut oikein vientiä…

 

 Perjantai 29.4.1977

Kotor – Perast – Risan – Herzeg Novi – Dubrovnik 1630 – 1740 yhteensä 110 km.

Jukari-projekti 063
Raulilla rankka nousu menossa;)

Jälleen oli hieno ilma. Ehkä jopa liiankin kuuma, lämpöä 23 – 25 astetta. Aamusella yritimme Risanista ylös vuorille. Kipusimme yhtä soittoa kymmenen kilometriä serpentiiniä liki 1000 metrin korkeuteen. Sen jälkeen tuli seinä eteen eli päällyste loppui ja edessä oli huonokuntoinen soratie. Siihen loppui se suunnitelma, mutta tulipa käytyä katsomassa!

Kuva
Serpentiinitiet tulivat tutuiksi. Alhaalla taitaa näkyä Kotorin lahti.

Kotorin lahden ympäri kiertävä tie tarjosi kiiltokuvamaisemaa koko ajan. Sapuskan söimme Herzeg-Novissa. Tarjolla oli kunnon kotiruokaa, gulassia, makaronia, perunaa ja soosia kera kahden huurteisen (41 din). Loppumatka Dubrovnikiin olikin sitten tavanomaista. Sinne saavuimme illalla kuuden pinnassa auringon jo painuessa alas. Tunnin etsiskelyn jälkeen löysimme vihdoin retkeilymajan (41 din/hlö/yö). Kaikki leirintäalueet olivat vielä kiinni. Sesonki ei ollut vielä alkanut.

Jukari-projekti 074
Dubrovnikin vanha kaupunki taustalla.

Illalla teimme pienen kävelylenkin vanhaan kaupunkiin. Iltapalaksi oli risotto mustekalapalojen ja valkoviinin kanssa (51 din). Nukkuminen maistui raskaan päivän jälkeen, vaikka toisaalta palanut iho oli varsinkin selkä kuin ravulla.

Kuva
Dubrovnik on kuvauksellinen paikka;)

 

Lauantai 30.4.1977

 Vapaapäivän ja vappuaaton katseluajelua 20 km.

Lauantaina oli vuorossa vapaapäivän ja vappuaaton viettoa Dubrovnikissa. Lämmintä on, sillä mittari näyttää 27 astetta varjossa ja auringossa peräti 56 astetta. Ajelimme ympäri kaupunkia ja katselimme paikkoja. Iltapäivällä loikoilimme uimarannalla. Mukava oli pulahtaa Adrian meren aaltoihin vilvoittelemaan.

Jukari-projekti 073
Dubrovnikin idylliä.

Iltapäivän päätteeksi oli lounas, mustekalaa ja salaattia. Alkuruokana oli tomaattikeitto ja ruokajuomana Niksisco Pivo. Erinomainen lounasvalinta maksoi yhteensä 73 din. Kirjoittelen tätä siestan merkeissä Youth-hostelissa. Ramaisee makeasti. Illalla on tarkoitus tehdä vielä pikku kierros vanhassa kaupungissa. Huomenna on jälleen edessä raskas ajo kohti Korculaa.

Kuva
Dubronikin vanhan kaupungin kapeilla kujilla

 

 Sunnuntai 1.5.1977

Dubrovnik – Slano – Orebic – Korcula – Vela Luka. Ajosaalis helteessä ja vuoristoreitillä 1760 – 1880 km yhteensä 120 km.

Vappupäivän vietto tapahtui ajon merkeissä. Aamulla aikaisin kello kuusi suuntasimme ratsumme kohti Korculaa. Aamupalan tai oikeastaan leivän löytämisessä oli vaikeuksia, sillä oli vappuaamu ja kaupat olivat kiinni. Löytyihän murua rinnan alle sentään!

Kuva
Maisemissa löytyy. Antilla tyylikäs Peugeot-kypärä;)

Alkumatka aina Korculaan erkanevalle tielle asti oli tavanomaista Dalmatian rannikkonäkymää. Mutta sen jälkeen muutuivat sekä maisemat että tiekin. Peljesac eli mannerkaistale ennen Korculaa oli vuoristoista (400-500m korkeata) ja karua seutua. Viiniviljelmät, pienet kyläpahaset ja kalan pyydykset reunustivat kovasti mäkistä tietä. Ruokapaikaksi löysimme pitkän noin 90 kilometrin ajon jälkeen pienen kyläkapakan. Ruokalistaa ei ollut. Emäntä totesi, että kalaa. Maistuihan se! Kaksi makrillia tai vastaavia kera salaatin oli lounaamme.

Jukari-projekti 084
Pientä liikenneruuhkaa…;)

Omenapuun varjossa vietetyn siestan jälkeen pääsimme taas liikkeelle. Loppupätkä olikin sitten todella rasittava. Useita 8 % ylämäkiä oli matkalla, paraskin niistä kymmenkunta kilometriä yhtämittaista kiipeämistä raskaasti kuormatulla pyörällä. Pumppu löi arviolta sellaiset 180 kierrosta minuutissa, kammenkierrot sen sijaan jäivät verkkaisiksi tunnin kestäneen kipuamisen aikana. Entä sää? Hellettä 29 astetta varjossa ja aurinko porotti täydellä terällä. Onneksi pyöräpulloissa oli ainetta. Oribicistä menimme lautalla Korculan saarelle.

Jukari-projekti 087
Hikeä pukkaa ja kunto on koetuksella;)

Leirintäalueella olimme ainoat. Illalla juhlimme paikallisten asukkien kanssa vappua. Punkkua ja lihavarrasta ja meno oli tosi mahtava. Isot ukonjärkäleet lauloivat ja tanssivat täyttä kurkkua. Ja lauloipa meikäpoikakin…

Kuva
Rauli leirintähommissa;)

 

 Maanantai 2.5.1977

Siirtyminen laivalla Korculan saarelta Hvarin kautta takaisin mantereelle Splitiin. Ajoa vain minimaalisesti 1880 – 1893 km eli yhteensä 13 km.

Maanantaiaamu alkoi ankeasti. Pää oli kipeä ja olo varovasti arvioituna hontelo. Eikä siinä vielä mitään! Raulilta oli varastettu rahaa, 50 taalaa ja 100 DM liki 450 markkaa siis. Muistelimme tilanteita taaksepäin. Ainoa mahdollisuus oli mielestämme ollut Dubrovnikin nuorisomaja. Siellä laukut olivat olleet pienen ajan pesulla käynnin aikana ilman valvontaa ja joku oli ilmeisesti käyttänyt hetken hyväkseen. Mutta eipä itku auta markkinoilla. Oli pakattava kamat kasaan ja lähdettävä kyselemään laivayhteyksiä Korculan kaupungista.

Kirjoittelen tätä laivan aurinkokannella yläkroppa paljaana. Laiva matkaa Korculasta Hvarin kautta kohti Splitiä, josta meidän on tarkoitus löytää leirintäalue ennen pimeän tuloa. Laiva lähti klo 13.35 ja saapuu Splitiin 17.55 aikataulun mukaan. Kelpaa tässä nyt kotlettia sulatella suihkussa käynnin jälkeen.

Kuva
Saapuminen laivalla Splitin satamaan.

Splitiin saavuimme aivan aikataulun mukaan. Leirintäalue löytyi melko pienellä vaivalla. Olikin tähän asti paras alue. Tapasimme siellä nuoren suomalaisen kaverin, joka oli ollut interrail-reissulla jo kolmisen viikkoa. Kävimme kolmestaan syömässä iltaruuan. Herkullista ruokaa oli tarjolla, kolmea eri sorttia lihaa ja valtava annos. Sen jälkeen nukutti!

 

 Tiistai 3.5.1977

Split – Trogir – Primoster – Sibenik – Pirovac. Helppo ajopäivä, tasainen ja luistava tie: 1893 – 2017 km yhteensä 124 km.

Ilma oli jälleen kaunis. Lämmintä heti aamulla 25 – 26 astetta. Pääsimme liikkeelle jo seitsemältä, tosin aamupala Splitissä vei vielä tunnin. Kaupungin läpiajo ja kaupungista ulospääsy vei liki tunnin, sillä Split on rannikon suurin kaupunki (noin 170.000 asukasta).

Ensimmäinen etappi oli Trogiriin kolmisen kymmentä kilometriä helppoa ajettavaa. Kuppi teetä oli välipalana ja eteenpäin. Primosteriin saavuimme ennen klo 12. Uimaan ja sen jälkeen syömään. Ateriana oli leikettä salaatin ja kaljan kera ja lopuksi vielä kuppi teetä. Ei kummoista! Täällä oli tarkoitus viettää tunnin verran siestaa vanhan kaupungin varjoisilla kujilla, jonka jälkeen jatkamme kohti Sibenikia.

Sibenik eli siesta-aikaa saapuessamme eli kaupat olivat kiinni ja kansa kuljeksi kujilla ja ”paneskeli” ikkunaluukkujen takana. Loppumatka sujuikin sitten helposti. Löimme leirin pystyyn Pirovaciin, jossa oli oikein mukava leirintäpaikka (53 din). Iltauinti, vaatevaraston pesu ja parit kaljat tekivät tehtävänsä läheisessä idyllisessä kylässä. Muuta iltapalaa sitä ei enää kaivannutkaan, vaan painuttiin pehkuihin jo iltakahdeksalta.

Kuva
Tien varrella oli usein ikävien tapahtuminen muistomerkkejä.

 

Keskiviikko 4.5.1977

Pirovac – Biograd – Orbovac – Cracas. Rankka ajopäivä: 2017 – 2120 km yhteensä 103 km.

Aamulla herätessämme oli vähän viileämpää kuin aikaisemmin. Ilmassa oli pientä pilven hattaraa Adrian meren yllä. Tänään on suunnitelmissa polkaista lopullisesti pois Adrian meren rannalta kohti vuoria ja Zagrepia.

Jukari-projekti 050
Rauli painaa Raleighillaan;)

Pirovacista Biogradiin oli tunnin joutuisa noin 25 kilometrin ajo. Biogradissa söimme kunnon aamupalan oikeassa hotellissa (20 din). Biogradista lähdimme ylös, alkumatka oli kivaa vielä melko tasaista maaseutua, missä aasit, lampaat, vuohet jne. vuorottelivat. Sen jälkeen maasto alkoi muuttua karummaksi. Sitten loppui päällyste ja liki kaksi tuntia jyskytimme mitä huonointa teräväkivistä tietä. Koko ajan sai pelätä, että fillari ”sippaa”. Viidentoista kilometrin taistelun jälkeen tulimme pikku kylään, missä oli yksi kapakka. Siellä saimme komeat kotletit sekä jääkylmät kaljat. Tulipa tarpeeseen.

Kuva
Rauli puskee kivikkotietä eteenpäin;)

Raulia yritettiin miesvoimin naittaa kylän opettajattarelle. Siestan jälkeen ajoimme Orbovaciin, mistä alkoi asfalttitie kohti vuoria. Toinen koettelemus oli edessä jo tänään, nousu vuorille liki tuhanteen metriin. Kavuttiin noin 18 kilometriä yhtämittaisesti vuorenrinnettä ylös. Vasemmalla oli vuoren seinämä ja oikealla jyrkkä pudotus yli puoli kilometriä syvään laaksoon. Päästiin lopulta ylös liki kaksituntisen hien vuodatuksen jälkeen. Mutta yksi pyöräilyn syvistä saloista on, että ylämäkeä seuraa aina alamäki. Loppumatka olikin löysää laskettelua aina Cracasiin saakka, jonne leiriydyimme urheilukentän takan olevalle niitylle. Nestehukka tänään oli valtaisa, joten ajatuksissamme oli korvata iltapala parilla kolmella pivolla. Niitä tässä juuri nyt napostelemme, valitettavasti ovat vaan lämpimiä.

Jukari-projekti 091
Maantie on kivinen ja renkaat olivat kovilla;)

 

Torstai 5.5.1977

 Cracac – Udbina – Titova Korenica – Plitvicka Jezera. Päivän helpot ajot: 2120 – 2217 km 97 km.

Torstai-aamu aukeni melko viileänä, sillä olimme jo kaukana rannikolta ja myös melko ylhäällä. Mutta auringon kavutessa ylemmäs ilma lämpeni nopeasti taas normaalilukemiin. Lähdimme polkemaan eilisen rasitukset mielessä ja myös kropassa odottaen vastaavia vuoristo-osuuksia, mutta onneksi ei. Lähes koko päivän ajoimme vuorten ympäröimissä alavissa ja viljavissa laaksomaisemissa. Oli kerta kaikkiaan helppoa ajelua. Ajoimme noin sata kilometriä todella vikkelään, sillä olimme päätepisteessä Plitwice-Jezerossa jo kahden toista aikaan eli vajaassa viidessä tunnissa. Sen jälkeen ohjelmassa oli suihkussa käynti ja touristicomenu itsepalveluravintolassa.

Jukari-projekti 090
Antti kansallispuiston karttaa tutkimassa

Plitwice-Jezero on Jugoslavian ehkä tunnetuin kansallispuistoalue, jonka tunnusmerkkejä ovat lukuisat putoukset, järvet ja vehmas luonto. Lisäksi alueella pitäisi olla runsas eläimistö. Vehmasta oli, mutta suomalaisittain ehkä liiankin ylimainostettu paikka. Kiertelyn ja katselun jälkeen kävimme vielä kedolla, mistä keräsin äitienpäiväkukat Ullalle. Kirje kotiin ja kukat mukaan!

Jukari-projekti 093
Plitvicka Jezeran kansallispuisto.

Illalla menimme vielä paikalliseen kuppilaan syömään. Tilasimme hienon kahden hengen annoksen, mutta sitä ei vaan kuulunut. Odotellessa tuli kirjoitettua herkkiä sanoja maailman parhaalle äidille. Koska ruokaa ei saapunut sittenkään, lähdimme lätkimään.

 

 Perjantai 6.5.1977

Plitvicka Jezera – Slunj – Veljun – Karlovac – Zagreb. Tähän mennessä pisin ajomatka , tosin melko helppo reitti: 2217 – 2365 km yhteensä 148 km.

Aamulla oli aika viileää vain 13 astetta. Mutta jo yhdeksän pinnassa mittari kipusi kahteenkymmeneen ja aurinko säteili. Söimme aamiaisen läheisessä hotellissa, toki omat marmeladit olivat mukana lisukkeena. Täysin vatsoin poljimme lähes yhtä soittoa läpi kumpuilevan ja rehevän maaseutumaiseman aina Karlovaciin. Matkaa tuli sinne noin 80 km. Keskivauhti kohosi yli kahden kympin.

Jukari-projekti 094
Pienen kylän elämää Jugoslaviassa.

Karlovacista löytyi kiva, siisti ja halpa ravintola, jossa söimme maittavan ja runsaan aterian. Minä kananpoikia ja Rauli cevapicia, jauhelihaa kaikkine tykötarpeineen. Karlovacista oli hieman vaikeuksia löytää ulos fillarilla. Moottoritie löytyi helposti, mutta muuta tietä ei aluksi tahtonut löytyä. Zagrebiin oli enää vain muutama poronkusema, 55 km.

Jukari-projekti 055
Jugoslavian pojat ovat nyt jo aikamiehiä;)

Zagrebissa löysimme mainion oppaan. Ajoimme erään kilpapyöräilijän perässä ristiin ja rastiin, välillä pitkin jalkakäytäviä, vilkkaan liikenteen hyöriessä ympärillä. Mutta jo kymmenen minuutin ajon jälkeen huomasimme olevamme aivan nuorisomajan portilla. Kiittelimme kaveria kovasti, koska ilman häntä meiltä olisi mennyt varmaan ainakin tunti paikan löytämiseen. Zagreb on iso kaupunki, noin 700 000 asukasta ja myös erittäin vilkas. Varsinkin nyt, kun nuoriso juhli vielä vappua ja myös sitä, että itse Tito saapuisi huomenna kaupunkiin. Olimme jo aiemmin huomanneet, että vappu on todella iso juhla työväen Jugoslaviassa, mitä Tito hallitsi suveneeristi ja ilmeisesti myös rautaisella otteellaan.

Jukari-projekti 097
Tito oli Jugoslavian Kekkonen potenssiin kaksi;)

Jotenkin Titosta tuli mieleen Kekkosen kovempi versio. Viikon verran oli ollut juhlia ja meininkiä. Maan liput liehuivat kaikilla parvekkeilla ja esillä oli paljon myös Titon kuvia. Löysimme kuin löysimmekin pizzerian, missä pitsa ja kalja tapasivat voittajansa (vain 22 din). Herkuttelin vielä ennen nukkumaan menoa leivoksella ja limonadilla. Vähässä ovat miehen ilot! Huomenna on maan vaihto edessä…

Jukari-projekti 096
Vappu oli iso juhla Titon aikana. Sitä juhlittiin viikon verran;)

 

Lauantai 7.5.1977

Siirtymä junalla Zabreb – Budapest ja sieltä pyörällä Szentendreen. Koska kyse oli siirtymätaipaleesta maasta toiseen, ajot jäivät vähiin: 2365 – 2400 km yhteensä 35 km.

Varhain aamulla ajoimme Zagrebin rautatieasemalle, missä Rauli lastasi pyörät junaan ja minä hankin sinä aikana eväät matkaa varten. Tätä kirjoittaessa istumme junassa matkalla kohti Budapestia. Vastapäätä ”selittää ja selittää” vilkas italialaisseurue. Juna on lähtenyt Roomasta ja matkaa Budapestin kautta Moskovaan. No Moskovaan me emme tällä reissulla halua. Junalipun onnistuimme hankkimaan opiskelija-alennuksella (kannatti ottaa vanha kortti mukaan, 350 km / 115 din) Lisäksi tuli pyörien kuljetus, mikä oli myös hyvin edullinen 53 din yhteensä kaksi pyörää. Junamatkalla ei ollut mitään erikoista. Balaton sivuutettiin läheltä, ikävän näköinen järvi tasangon keskellä, paljon likaista vettä ja rannat täynnä mökkejä ja hotelleja.

Jukari-projekti 098
Pyörät junasta pois Budapestissa.

Budapestista lähdimme polkemaan kohti Szentendrea. Ilma oli aika kylmä siinä 14-15 astetta. Kai olimme Jugoslaviassa tottuneet liian hienoihin keleihin. Olihan jo liki pari viikkoa ollut siinä helteen rajamailla ja aurinko paistanut. Szentendressa majoituimme leirintäalueelle saareen. Iltasella lähdimme katselemaan kaupunkia ja syömään. Kaupunki on todella nähtävyys. Idyllisiä hyvin hoidettuja rakennuksia hiljaisten kujien varrella.

Entä sitten millainen oli kapakka? Se oli iloinen yllätys. Helskutin halvat hinnat ja sapuskat siinä 20 ft tienoilla. Myös fiilis oli kohdallaan, kaiken näköistä porukkaa, taiteilijoita, hippejä, vanhempia ihmisiä jne. Iltapalan jälkeen houkuttelin Raulin vielä paikalliseen soittoravintolaan, mikä myös oli mukava yllätys. Tarjoilija puhui jonkin verran saksaa ja halusi vaihtaa rahaa. Kurssi oli edullinen, kymmenen taalaa vastasi 280 ft ts. noin 40 % pankkikurssia parempi. Alkoi elämä jälleen hymyillä ja hymypojat myös.

Jukari-projekti 101
Uusi maa ja uudet kujeet, mutta Antti polkee;)

 

Sunnuntai 8.5.1977

Szentendre – Vac – Acsa – Hatvan – Lörinci – Gyöngyös – Matrafured. Ajoa tänään, loppumatka hankalaa: 2400 – 2530 km yhteensä 130 km.

Aamuksi olimme sopineet eilisen tarjoilijan kanssa rahanvaihto-treffit aamuyhdeksäksi. Vaihdoin 100 DM kurssiin 1200 ft, jolla pitäisi pärjätä koko Unkarin osuus. Szentendresta suuntasimme ratsumme pitkin pikkuteitä kohti Egeriä.

Jukari-projekti 103
Egerin alue on Unkarin viinialuetta.

Matka kulki läpi ylänköisen Unkarin kumpuilevien viinimaisemien. Välillä oli joitakin koviakin nousuja, jotka menivät kuitenkin Titon maan antamalla rutiinilla. Sen sijaan nälkä meinasi yllättää, sillä oli sunnuntai ja kaikki ruokapaikat olivat pikkukylissä kiinni. Loppujen lopuksi saimme ruokaa vasta iltapäivällä Aszodissa, missä kunnon pihvi huuhtoutui alas kahden oluen kera. Teiden kanssa oli myös pikkuisen hankaluuksia, sillä pari kertaa ajoimme harhaan. Hukka-ajot johtuivat kartanlukijan erehdyksistä (siis minun) ja lukuisista pikkuteistä.

Jukari-projekti 115
Sunnuntaipäivänä tytöt olivat parhaissaan;)

Matrafurediin saavuimme melko myöhään illalla. Lisäksi leirintäalue oli vielä kolme kilometriä vielä edessäpäin. Loppukilometrit olivat sangen hikisiä, koska ne menivät koko ajan ylöspäin. Onneksi niitä oli vain kolme, muuten olisi tullut uskon puute. Illalla söimme vielä kunnon sapuskat paikallisessa kuppilassa.

 

Maanantai 9.5.1977

 Matrafured – Recsk – Eger. Melko raskas vaikka lyhyt taival: 2530 – 2590 km yhteensä 60 km.

Jukari-projekti 099
Unikko on Unkarin kukka.

Ilma oli jälleen hyvinkin viileä, aamulla vain noin 10 ja päivällä siinä 18 astetta. Tuntui todella kylmältä Adrian meren helteiden jälkeen. Lähdimme polkemaan kohti Egeriä, minne oli matkaa kartan mukaan vaivaiset 55 km. Alkumatka oli jatkuvaa nousua. Jatkossa kipusimme sitten Unkarin korkeimmalle paikalle, jonne lopputaival oli kolme todella hikistä kilometriä noin 10 % nousulla. Lopulta olimme Kekesvuoren huipulla 1015 metrin korkeudessa meren pinnasta lukien. Valitettavasti oli pilvinen ja sumuinen ilma, joten emme nähneet sieltä ylhäältä käytännössä juuri mitään. Mutta alaspäin oli mukava lasketella siinä 50 – 60 kilometrin tuntivauhtia ensiksi kolmisen kilometriä serpentiiniä ja sitten noin 15 km vaihtelevaa alamäkeä. Fillari sai kyytiä ja matka joutui. Lopuksi vielä ennen Egeriä oli vielä kunnon ylämäkitaival. Vaikka matkaa ei kertynyt kuin noin 60 km, oli ajo melko raskas. Egeriin saavuimme siinä kahden aikaan iltapäivällä.

Jukari-projekti 104
Kekes-vuori on Unkarin korkein paikka.

Söimme kaupungissa sapuskat ja lähdimme etsimään leirintäaluetta. Siellä vuokrasimme bungalovin (vain 78 ft/ 2hlö). Illalla menimme oikein taksilla viinikellareille. Eger on Unkarin tunnetuimpia viinialueita ja turisteilla on mahdollisuus tutustua viinikellareihin. Nautimme arviolta litran mieheen paikallisessa kellarissa, missä oli seuranamme iloinen lauluseurue. Heitä oli viisi – kuusi, ilmeisesti kylän omaa, ukkoa, jotka olivat oletettavasti moneen kertaan yhdessä laulaneita, sillä laulu oli hyvin tasokasta. Primas soitti mitä viulusta irti sai ja ukot lauloivat moniäänisesti.

Jukari-projekti 139
Unkarin vaatimaton bungalov-asuntomme.

 

Tiistai 10.5.1977

 Eger – Tizsafured – Hajduszobozlo. Helpohkoa tasankoa 2590 – 2712 km yhteensä 122 km.

Aamulla oli jälleen kylmä siinä 10 – 13 astetta. Tuntui, että Unkarin myötä ilmat olivat kokonaan muuttuneet. Aamupalan jälkeen lähdimme polkemaan tavoitteena Hajduszobozlo. Matkan varrelle jäi Unkarin pusta, Hortopajui Holosta. Koko päivän ajo oli pitkin tasankoa ainoana murheena melko voimakas tuuli, mikä tien suunnanmuutosten myötä vaihteli melkoisesti. Päiväruuan söimme Tizsafuredissa. Ovat jänniä nämä Unkarin paikannimet. Hyvin edullinen lounas (12-15 ft) käsitti keiton, lämpimän ruuan ja oluen.

Jukari-projekti 109
Unkarissa piti välillä vetää pitkätkin housut jalkaan;)

Päiväsapuskan jälkeen tuntui, että tukka oli päässyt venähtämään liian pitkäksi. Siistejä poikia ovat nämä Suomi-pojat, joten suunta vei kohti parturia. Parturissa pimut ihmettelivät pitkäpartaista, mutta lyhytlahkeista vaaleaa kaveria, varsinkaan kun kielestä ei päästy yhteisymmärrykseen. Mutta onni suosi rohkeaa ja tukka lähti elekielelläkin eikä hintakaan ollut paha, 10,50 ft. Loppupäivän ajelimme läpi kuuluisien pustamaisemien. – ei laaksoa ei kukkulaa. Hajduszobozlossa vuokrasimme bungalovin. Iltapalan jälkeen olikin syytä painua vähin äänin petiin, koska seuraava päivä oli jo mielissä.

Jukari-projekti 108
Pusta-alueen maaseudun idylliä.

 

Keskiviikko 10.5.1977

 Hajduszobozlo – Puspokladany – Karcag – Szolnok. Ajokilometrit tänään, osin aika vauhdikkaasti: 2712 – 2832 km yhteensä 120 km.

Jukari-projekti 105
Pyhimykset pidettiin puhtaana;)

Tänään vuorossa oli ajo Riihimäen ystävyyskaupunkiin Szolnokiin. Matkareittinä kartan mukaan oli oikeastaan vain valtatie 4. Unkarissa on tiet numeroitu pääluokkiin samalla tavoin kuin Suomessa. Hankalaa vain oli se, että liikennesääntöjen mukaan I-luokan teillä (kuten esim. 4-tie), oli pyörällä liikkuminen kielletty. Ajelimme siis käytännön pakosta reilut sata kilometriä moottoritietyyppistä Budapestiin johtavaa tietä. Päivä oli tylsää ajoa ja pienoinen pelko persauksissa, että lain kova koura iskee. Kerran jouduimmekin ratsiaan, mutta fillarin nopeudella onnistuimme kiertämään sen. Onneksi poliiseilla ei ollut Porschea puskassa, hölmistyneet ilmeet jäivät vain taakse.

Jukari-projekti 102
Välillä painettiin moottoritietäkin;)

Szolnokiin saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä tosin yhden rengasrikon vähän viivyttäessä tuloamme. Leirintäalueelta saimme jälleen halvan bungalovin (56 ft/ 2 hlö). Ehkä edullinen hintataso ja pimeä rahanvaihtomme oli tehnyt meistä kovin mukavuuden haluisia. Tavoitteemme oli ottaa yhteyttä johonkin ystävyyskaupunkielimeen ja paikalliseen lehteen. Eipä onnistunut ajatuksemme, sillä turisti-informaatiossa ei osattu auttaa eikä tiedetty ko. ystävyyskaupunki-jutusta mitään. Tämän jälkeen luovuimme ehkä vähän pitkin hampain lehtijutustakin. Szolnok on aika iso ja viihtyisäkin sekä moderni kaupunki Tisza-joen rannalla. Kelpaa ihan hyvin Riihimäelle !

Illalla oli vuorossa tutustuminen paikalliseen yöelämään hotelli Tiszassa. Puolen tunnin katselun jälkeen ei ollut muuta käytännön mahdollisuutta kuin lähteä maitojunalla leirintäalueelle, sillä paikalla oli vain muutamia turisteja ja paikallisia pareja. Jotenkin koko reissulla oli turnaustehokkuutemme kärsinyt vai oliko sitä ollutkaan vai oliko se vain kulttuurieroista vai mistä johtuvaa epäonnea?

Ilma oli vaihteeksi oikein kaunis koko päivän, lämpöä oli taas siinä 25 astetta ja aurinko paistoi niin, että tuntui. Kuuden tunnin ajo kokonaisuutena oli sangen tyylikäs kokonaisuus!

Jukari-projekti 112
Mukavaa lehtotietä;)

Torstai 11.5.1977

 Szolnok – Tapioszele – Monor – Budapest. Luistava ja aurinkoinen keli 2832 – 2960 km, yhteensä 128 km.

Torstai-aamu valkeni kauniina. Lämmintä, aurinkoa, kaikkea mitä viimeinen varsinainen ajopäivä voi tarjota. Heti hotelliaamiaisen (13 ft) jälkeen käänsimme ratsumme kohti Budapestia. Ajoimme eilisestä viisastuneita nyt vaihteeksi sallittuja reittejä. Ilma oli kuin morsian, lämpöä 25 – 26 astetta, sopiva pieni vilvoittava tuulenvire, kelpasi sitä nautiskellen ajella rauhallisia pikkuteitä. Päiväruuan söimme Budapestin esikaupunkialueella oikeassa III lk:n kansankapakassa (menu 17 ft). Nestehukasta johtuen joimme peräti 1,5 litraa kaljaa. No perimmäinen syy taisi olle se, että se tarjottiin meille. Eräs vanhempi mies lyöttäytyi juttusille. Selvisi, että hän ja Rauli olivat virkaveljiä eli töissä valtion rautateillä. Jutusteltiin saksaa ja hörpättiin kaljaa. Siinä vierähti pari tuntia oikein mukavasti.

Jukari-projekti 116
Kaljakaverimme;)

Ajo Budapestin läpi ei ollutkaan ihan helppo juttu, sillä matkaa kertyi kolmisen kymmentä kilometriä, tiet olivat paljolti nupukiveä ja liikenne valtaisa. Lopulta pääsimme hikisinä ja väsyneinä Budan kukkulalla sijaitsevalle leirintäalueelle, josta saimme kuinkas muuten taas bungalovin (82 ft). Illalla ajoimme bussilla ja metrolla katselemaan Budapestia. Söimme kunnolla ja tukevasti, yritimme etsiskellä sopivia bile-paikkoja, mutta taas huonolla menestyksellä.

Jukari-projekti 126
Budan kukkulan juurella.

 

 Perjantai 12.5.1977

Budapestissa tutustumisajoa oli : 2960 – 2978 km yht. 18 km ja jalkaisin varmaan lähes yhtä paljon!

Vapaapäivän aamu oli usvainen ja harmaa. Vuorossa oli tuliaisostokset, siis koko reissun hankalin osuus. Juoksimme ristiin ja rastiin katuja yrittäen löytää sitä henkilökohtaista muistoa rakkaimmillemme. Olen monella matkalla jo todennut, että tuliaisten löytäminen on hyvin vaikeata, ahdistavaa ja lähes mahdotonta. Petriinalle vielä osaa jotain ostaa, muttei Ullalle. Unkarilainen pitsi/turistipusero oli etukäteen mielessä, mutta kielitaidottomuus, ihmeelliset kokomerkinnät tekivät sellaisen oston aivan uhkapeliksi. Kirjakaupasta löytyi Petriinalle lastenkirja ja Ullalle Budapest-valokuvateos.

Iltapäivällä ajelimme fillareilla pitkin ja poikin. Löysimme kuin löysimmekin tippukiviluolat, mutta ne olivat tietysti kiinni. Illalla kävelimme jalkamme lopullisesti kipeiksi pitkin Tonavan rantoja valokuvia napsien. Vuorossa oli vielä vahva iltasapuska, rahanvaihto ja kämpille meno metrolla.

Jukari-projekti 123
Budapest on Itä-Euroopan Pariisi.

 

 Lauantai 14.5.1977

Kiertely- ja tutustumisajoa Budapestissa 2978 – 2993 km yhteensä 15 km.

Aamulla oli usvaista ja harmaata, mutta kuitenkin lämmintä. Heti aamupalan jälkeen lähdimme retkelle Budapestin korkeimmalle kukkulalle (529 m). Sinne vei köysirata, maisemat olivat hulppeat, tosin sumuinen ilma häiritsi näkyvyyttä. Ajo Budapestin vilkkaassa liikenteessä sujui jo rutiinilla. Pyörien lähettämisessä kului yllättävän paljon aikaa. Katselimme jo hermostuneena kelloa, ehtiikö tässä vielä kauppoihin. Onneksi iso tavaratalo oli auki. Sieltä löytyi paprikaa, unkarilaista musaa kasetilla ja leluja. Toisesta kaupasta saimme vielä salamipötkön ja mausteita. Ostoshommat oli luojan kiitos hoidettu!

Myöhään iltapäivällä söimme tähän mennessä juhlavimman aterian hienossa ravintolassa viinien kera (220ft/ 2hlö). Tukevan ruuan ja ostosten päälle sopi hyvin pitkäveteinen venäläinen elokuva. Vahinko vain, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään johtuen kovista ja ahtaista penkeistä. Illalla etsiskelimme vielä turisteille tarkoitettuja paprikapakkauksia. Kovan juoksemisen jälkeen sellainen löytyikin yhdestä hotellista. Hinta vain oli turistimainen ja länsivaluutta ainut käypä maksuväline.

Ennen junan lähtöä söimme vielä hienosti, Ungarische Spezialität, hyvin voimakkaasti maustettua lihaa ja kastiketta, ruokajuomana Egri Bikaver 1973. Hinta oli melko kova, 200 ft. Rahat menivät todella tarkkaan, minulle jäi 4 ft ja Raulille 2 ft. Junaan emme saaneet lepovaunua, joten oli tyydyttävä penkillä ja lattialla nukkumiseen.

Jukari-projekti 127
Budapest on kuvauksellinen kaupunki;)

 

 Sunnuntai 15.5.1977

Junalla Budapest – Varsova.

Jukari-projekti 141
Antti junassa kohti Varsovaa

Kirjoitan tätä junassa matkalla kohti Varsovaa. Samalla paikkailen vanhempia kirjoittamatta jääneitä päiviä, aikaa kun on. Juna on myöhässä tunnin pari johtuen lähinnä hitaista tullimuodollisuuksista. Väsyttää, huonosti nukuttu yö on takana, ikäväkin alkaa vaivata, kotia, vaimoa ja pikku Petriinaa. Ajopäivinä sitä ei oikein huomannut. Silloin oli paljon tekemistä ja energia ja aika kuluivat ajamiseen. Vielä kolme päivää matkustamista, tylsää. Lentäen olisit jo perillä… Maisemat tavanomaisia, ilma harmaa ja usvainen. Taidanpa oikaista pitkälleni, jos jostain löytyy tyhjä vaunu.

Jukari-projekti 138
Taas junamatkalla.

 

Maanantai ja tiistai 16.- 17.5.1977

Varsova ja lopulta lento Suomeen.

Jukari-projekti 140
Varsova on hieno kaupunki.

Muistiinpanot ovat jääneet tekemättä alkuperäiseen matkapäiväkirjaan kummaltakin päivältä. Nyt reilun kolmenkymmenen vuoden jälkeen on hankala muistaa kovin tarkkoja yksityiskohtia. Onneksi reissulta on paljon valokuvia ja ehkä Raulikin muistaa jotain. Yritän kirjata tässä muutaman heti mieleen tuleva muistikuvan loppumatkasta tietokoneelle. Hassua muuten, että vasta vuonna 1982 eli viisi vuotta reissumme jälkeen tulivat ensimmäiset PC-tyyppiset koneet. Kännykät taas tulivat paljon myöhemmin. Sen sijaan pyörä kulki siinä kuin nykyaikanakin.

Meniköhän se jotenkin niin, että lopussa olivat suurimmat vaikeudet? Varsovassa emme saaneet fillareita pois enää rautatieasemalta. Menimme kovassa vesisateessa soittamaan Varsovan Suomen konsulaatin porttikelloa. Pääsimme kuin pääsimmekin sisälle konsuli Hallamaan puheille. Hän lupasi meille järjestävänsä pyöriemme kuljetuksen Suomeen.

Jukari-projekti 143
Rauli Varsovassa suurlähettilään puheille pyrkimässä;)

Lisäksi muistikuvani mukaan jonkun lakon tms. takia laivayhteys olikin muuttunut lennoksi Suomeen. Tulimme siis ilman pyöriä kotiin, no niinhän reissumme oli alkanutkin. Lopussa kiitos seisoo. Pyörät tulivat ehkä noin viikon perästä Riihimäen asemalle. Pitää kysellä Raulilta lisää loppumatkasta.

Jukari-projekti 145
Kotiin tultiin komeasti lentsikalla;)

 

Lopuksi vähän yhteenvetoa ja tilastoa Jukari-pyöräreissustamme.

 Pyöräilykilometrit olivat Jugoslaviassa 27.4. – 6.5.1977 yhteensä mittarivirheen korjauksen jälkeen 930km. Varsinaisia ajopäiviä oli kahdeksan 116 km/pv ja vapaapäivät huomioiden 93km/pv.

Jukari-projekti 085
Jugoslavia oli Titon aikana ennen hajoamista iso maa.

Unkarissa ajoa tuli 7.5. – 14.5.1977 yhteensä noin 650 km, jolloin varsinaisina ajopäivinä ajoimme keskimäärin 108 km/pv ja kiertelypäivät huomioiden 81 km/pv.

Jukari-projekti 119
Unkarin laajaa pusta-aluetta.

Koko reissu oli yhteensä 1580 km, jossa ajopäiviä oli 14 (113 km/pv).

Ilmat olivat pääosin helteisiä oikeastaan Unkaria lukuun ottamatta. Pyörässä oli ns. täysi pakkaus, teltta, makuupussi ja sivulaukut ja etulaukku tavaroineen. Painoa siis oli melkoisesti vuoristoteillä hidastamassa. Pyörien kanssa ei ollut oikeastaan muuta ongelmaa kuin muutama rengasrikko. Kokonaisuutena voinee sanoa – tiukkoja jätkiä !

Jukari-projekti 089
Rauli renkaan paikkauspuuhissa;)

Rahanmeno omalta osaltani varsinaisella pyöräreissulla oli suurin piirtein Jugoslaviassa yhteensä noin 2900 din eli noin 660 mk ts. noin 55 mk/pv. Unkarissa arvio oli noin 1500 ft ja tuliaiset noin 600 ft eli yhteensä sellaiset 320 mk ts. päivää kohden vajaa kolmekymppiä ilman tuliaisia. Matkoista johtuvia menoja en ole kirjannut. Kokonaisuutena pojat porskuttivat pienellä budjetilla kolme viikkoa maailman turuilla !

Tyypillinen hintataso vuonna 1977: 

       Jugoslaviassa                                                   Unkarissa

  • aamiainen         20 – 35 din                               15 – 30 ft
  • ateria ja juomat 40 – 60 din                              50 –100 ft
  • olut                      7 – 15 din                                7 –  15 ft
  • viinipullo             50 -100 din                             60 – 100 ft
  • leirintämaksu     20 – 40 din                              15  –  20 ft
  • bungalov                                                            30 –  40 ft /hlö

 

Muuta tilastotietoa:

 Pisin ylämäki noin 18 km ja alamäki 23 km. Jyrkin ylämäki noin 5 km / yli 10 % nousua. Korkein paikka Jugoslaviassa oli noin 1200 m ja Unkarissa 1015 m merenpinnan yläpuolella.

Jukari-projekti 079
Tiukka nousu edessä;)

Reissun päällä oltiin perjantaista 22.4. aina tiistaihin 17.5.1977 saakka yhteensä 26 päivää eli matkoineen liki neljä viikkoa. Varsinaisia ajopäiviä oli 14 ja lisäksi Jugoslaviassa ja Unkarissa kummassakin kaksi tutustumispäivää. Loppu meni matkoihin mennen tullen, junalla, laivalla, junalla ja lentokoneella sekä junalla loppujen lopuksi Helsingistä kotiin.

Diakuvia on reissusta melko paljon. Erinomainen asia on se, että tuli pidettyä matkapäiväkirjaa muutamaa loppupäivää lukuun ottamatta.

Jukari-projekti 051
Jugoslaviassa matkan varrelta.

Kokonaisuutena reissu oli näin jälkikäteen ajateltuna melko räväkkä irtiotto normielämästä. Kumpikin meistä oli päätoimisesti työssä ja perheeseen kuului kummallakin vaimo ja yksi pieni lapsi. Olimme paljon pyörää ajaneita ja hyväkuntoisia aikamiehiä, kumpikin 28 v (tätä kirjoittaessa 64 v). Etukäteen valmistautuminen perustui lähinnä kirjastosta saataviin turistioppaisiin. Netistähän eikä tietokoneista silloin ei ollut tietoa. Erinomainen apu oli, että Rauli pystyi suunnittelemaan työpaikkansa VR:n kautta junamatkoja.

Jukari-projekti 061
Valtion Rautateiden mies aamupalalla;)

Ei ollut internettiä, ei kännyköitä, ei luottokortteja. Oli vaan kova polte päästä reissuun ja rohkeutta lähteä. Täytyy nostaa myös hattua kotiväelle, johon lähes ainoa yhteydenpitoväline lähes koko neljän viikon aikana oli korttien lähettäminen ja kirjeet Suomeen päin. Taisi joskus olla joku lyhyt salamapuhelu puhelinkopistakin.

Matkavihon siirron tietokoneelle olen tehnyt pääsiäisenä 14.- 16.4.2006 (jota nyt 3.2.2014 olen paikkaillut ja täydentänyt) käyttäen alkuperäislähteenä jo kulunutta matkapäiväkirjavihkoani. Fillari on sittemmin vaihtunut golfmailaan ja viime vuosina taas golfin ohella fillariin. Onneksi sisäinen polte pyöräilyyn on edelleen tallella. Peilin näyttämä oma kuva on hieman jo naarmuuntunut, Mutta pojathan eivät vanhene – olemme aina pikkupoikia sisältämme.

Jukari-projekti 078
Näistä muistoista on jo liki 40 vuotta !!!